Esimerkkejä Budapestin hinnoista

Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Budapestin hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Budapestissa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.

Majoittumisen hinta

Hotellien hintojen vaihtelu Budapestissa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden Booking.comin tai Hotels.comin Budapestin aluesivuilta.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.10 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 1.70 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 1.60 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi kana, liha, leipä, salaatti, omenat, tomaatit ja perunat ovat keskimäärin edullisempia kuin Suomessa, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa juustot. Kananmunat, banaanit ja maito ovat suurin piirtein samoissa hinnoissa. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Budapestissa vähintään neljänneksen verran Suomen hintatasoa edullisempia.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 9.50 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 7.40 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 50 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Budapestissa halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat hieman edullisempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on hieman edullisempi. Kahvin juominen kahvilassa tekee niinikään selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Ylipäätään ateriointi ulkona on selvästi halvempaa Budapestissa kuin Suomessa. Ruokailun hinta on helposti vain puolet Suomessa totutusta tai vieläkin vähemmän.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 80 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 38 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 80 euroa

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 4.70 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 1 euro
tupakka-aski Tupakka-aski 6 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 1.10 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.60 euroa / l

Taksimatkat ovat Budapestissa halvempia kuin Suomessa. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Budapestissa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.