Esimerkkejä Dubain hinnoista

Sivulle on kerätty muutamia perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla on mahdollista muodostaa suuntaa antava kuva Dubain hintatasosta. Sivulla esitetyt hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla tulee varmasti vastaan myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksu matkaaja tekee hankintansa siellä, missä paikallisetkin, ja pääsee yleensä näin halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Dubaissa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta sivun alalaidan palautelomakkeella.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.20 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 1.40 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 1.70 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi tomaatit, leipä, kana, liha, omenat, perunat, banaanit ja salaatti ovat keskimäärin Suomen hintatasoa edullisempia, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa maidot. Juustot ja kananmunat ovat suurin piirtein saman hintaisia. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Dubaissa vähintään neljänneksen verran Suomen hintatasoa edullisempia.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 11 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 6.30 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 65 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Dubaissa halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat hieman edullisempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on hieman edullisempi. Kahvittelu kahvilassa kustantaa kuitenkin hieman kotimaata enemmän. Ylipäätään syöminen ulkona on kuitenkin keskimääräisesti selvästi halvempaa Dubaissa kuin Suomessa. Hintaero on reilun kymmeneksen luokkaa.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 48 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 55 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 75 euroa

Kautta skaalan katsottuna kulutustuotteet ovat Dubaissa aavistuksen verran Suomea halvempia. Keskimääräinen ero on muutaman prosentin luokkaa.

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 18 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 4 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 5.10 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 70 senttiä / km
bensapumppu Litra bensiiniä 50 senttiä / l

Taksilla matkustamiseen ei Dubaissa kulu läheskään niin paljon rahaa kuin kotimaassa. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Dubaissa viettää viikkokausia ja hankkii julkisiin kausikortin, se on kuitenkin jonkin verran kalliimpi kuin vastaava kortti Suomessa.

Päivitetty: 7.11.2021  |   Tietoa kuvituksesta
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti