Esimerkkejä Islannin hinnoista

Sivulle on kerätty muutamia perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla on mahdollista muodostaa suuntaa antava kuva Islannin hintatasosta. Sivulla esitetyt hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla tulee varmasti vastaan myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksu matkaaja tekee hankintansa siellä, missä paikallisetkin, ja pääsee yleensä näin halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Islannissa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta sivun alalaidan palautelomakkeella.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.40 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 1.90 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 3 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi kananmunat, perunat, juustot, liha, leipä, kana, salaatti, maito, banaanit ja tomaatit ovat keskimäärin Suomen hintatasoa kalliimpia, kun taas samoissa hinnoissa liikkuvat vaikkapa omenat. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Islannissa selvästi kalliimpia kuin Suomessa. Ero hintatasossa on jopa neljänneksen luokkaa.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 19 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 12 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 75 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Islannissa selvästi kalliimpi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi kalliimpia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on hieman kalliimpi. Kahvittelu kahvilassa kustantaa samoin hieman kotimaata enemmän. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on selvästi kalliimpaa Islannissa kuin Suomessa. Hintaero on jopa neljänneksen luokkaa.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 100 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 40 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 125 euroa

Kautta linjan katsottuna kulutustuotteet ovat Islannissa Suomea kalliimpia. Keskimääräinen ero on parin kymmenyksen luokkaa.

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 16 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 2.70 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 11 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 2 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.60 euroa / l

Taksilla matkustaminen on Islannissa kalliimpaa kuin Suomessa. Samoin julkisilla liikennevälineillä matkustetaan kertalipulla kutakuinkin samalla hinnalla kuin Suomessa. Jos Islannissa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös se maksaa selvästi enemmän kuin vastaava Suomessa.

Muita paikkoja

Reykjavik  

Päivitetty: 7.11.2021  |   Tietoa kuvituksesta
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti