Esimerkkejä Israelin hinnoista

Sivulle on kerätty muutamia perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla on mahdollista muodostaa suuntaa antava kuva Israelin hintatasosta. Sivulla esitetyt hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla tulee varmasti vastaan myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksu matkaaja tekee hankintansa siellä, missä paikallisetkin, ja pääsee yleensä näin halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Isreaelissa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta sivun alalaidan palautelomakkeella.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.40 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 1.90 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 1.70 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi tomaatit ja salaatti ovat keskimäärin edullisempia kuin Suomessa, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa juustot, kananmunat, maito, banaanit, liha, omenat ja perunat. Kana ja leipä ovat suurin piirtein saman hintaisia. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Isreaelissa kalliimpia kuin Suomessa. Keskimääräinen ero hintatasossa on 10-20 prosentin luokkaa.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 16 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 14 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 55 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Isreaelissa selvästi kalliimpi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi kalliimpia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa maksaa suurin piirtein saman verran, hyvällä tuurilla jopa hieman vähemmän. Kahvittelu kahvilassa on samoin hieman kotimaata halvempaa. Ylipäätään syöminen ulkona on kuitenkin keskimääräisesti selvästi kalliimpaa Isreaelissa kuin Suomessa. Hintaero venähtää keskimäärin kymmeneen prosenttiin.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 80 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 60 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 105 euroa

Kautta skaalan katsottuna kulutustuotteet ovat Isreaelissa aavistuksen verran Suomea kalliimpia. Keskimääräinen ero on muutaman prosentin luokkaa.

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 9.10 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 2 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 9.20 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 1 euro / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.60 euroa / l

Taksilla on Isreaelissa mahdollista matkustaa selvästi Suomea edullisemmin. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Isreaelissa viettää monta viikkoa ja hankkii julkisiin kausikortin, se kustantaa melko tarkasti saman verran kuin vastaava Suomessa.

Muita paikkoja

Tel Aviv  

Päivitetty: 23.9.2019  |   Tietoa kuvituksesta
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti