Esimerkkejä Japanin hinnoista

Sivulle on kerätty muutamia perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla on mahdollista muodostaa suuntaa antava kuva Japanin hintatasosta. Sivulla esitetyt hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla tulee varmasti vastaan myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksu matkaaja tekee hankintansa siellä, missä paikallisetkin, ja pääsee yleensä näin halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Japanissa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta sivun alalaidan palautelomakkeella.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.70 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 2.70 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 1.90 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi kananlihat ovat keskimäärin Suomen hintatasoa edullisempia, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa perunat, omenat, juustot, tomaatit, maito, banaanit ja liha. Leipä, kananmunat ja salaatti ovat suurin piirtein samoissa hinnoissa. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Japanissa merkittävästi suurempi kuluerä kuin Suomessa.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 7.40 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 5.70 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 40 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Japanissa halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat hieman edullisempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on selvästi halvempi. Kahvin saa kahvilasta suurin piirtein samalla rahalla kuin kotimaassa. Kaiken kaikkiaan syömiseen ulkona uppoaa Japanissa selvästi vähemmän kuin Suomessa.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 65 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 46 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 75 euroa

Kautta skaalan katsoen kulutustuotteet ovat Japanissa Suomea kalliimpia. Keskimääräinen ero on parin kymmenyksen luokkaa.

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 13 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 2.50 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 4.10 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 3.10 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.20 euroa / l

Taksimatkoistaan joutuu Japanissa pulittamaan selvästi enemmän kuin kotimaassa. Julkisilla liikennevälineillä voi kuitenkin kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Japanissa viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, se maksaa kuitenkin selvästi enemmän kuin vastaava Suomessa.

Muita paikkoja

Osaka  

Päivitetty: 23.9.2019  |   Tietoa kuvituksesta
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti