Esimerkkejä Mauritiuksen hinnoista

Sivulle on kerätty muutamia perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla on mahdollista muodostaa suuntaa antava kuva Mauritiuksen hintatasosta. Sivulla esitetyt hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla tulee varmasti vastaan myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksu matkaaja tekee hankintansa siellä, missä paikallisetkin, ja pääsee yleensä näin halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Maurituksella. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta sivun alalaidan palautelomakkeella.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 90 senttiä
banaaneja Kilo banaaneja 1.50 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 50 senttiä

Elintarvikkeista esimerkiksi leipä, salaatti, kana, liha, kananmunat, omenat, tomaatit, perunat ja banaanit ovat keskimäärin edullisempia kuin Suomessa, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa juustot. Maidot ovat suurin piirtein saman hintaisia. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Maurituksella vähintään neljänneksen verran Suomen hintatasoa edullisempia.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 7.10 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 4 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 29 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Maurituksella selvästi halvempi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi halvempia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on selvästi halvempi. Kahvin juominen kahvilassa tekee samoin selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Ylipäätään ateriointi ulkona on selvästi halvempaa Maurituksella kuin Suomessa. Ruokailun hinta on helposti vain puolet Suomessa totutusta tai vieläkin vähemmän.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 44 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 32 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 60 euroa

Kun tekee halkileikkauksen eri tuoteryhmistä, kulutustuotteet ovat Maurituksella Suomea halvempia. Keskimääräinen ero on muutaman kymmenyksen luokkaa.

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 7.30 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 1.50 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 4.50 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 2.50 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1 euro / l

Taksilla matkustaminen on Maurituksella kalliimpaa kuin Suomessa. Julkisilla liikennevälineillä voi kuitenkin kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Maurituksella viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.

Päivitetty: 7.11.2021  |   Tietoa kuvituksesta
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti