Esimerkkejä Norjan hinnoista

Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Norjan hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja. Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja. Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.

Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Norjassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.

Majoittumisen hinta

Hotellien hintojen vaihtelu Norjassa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden Booking.comin tai Hotels.comin Norjan aluesivuilta.

Ruoan hinta ruokakaupassa

maitopurkki Litra maitoa 1.90 euroa
banaaneja Kilo banaaneja 2.20 euroa / kg
leipää Vaalea leipä 3 euroa

Elintarvikkeista esimerkiksi perunat, maito, juustot, kananmunat, liha, omenat, leipä, salaatti ja banaanit ovat keskimäärin Suomen hintatasoa kalliimpia, kun taas samoissa hinnoissa liikkuvat vaikkapa tomaatit ja kana. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Norjassa kalliimpia kuin Suomessa. Keskimääräinen ero hintatasossa on 10-20 prosentin luokkaa.

Mitä maksaa syödä ravintolassa

ravintolassa Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa 22 euroa
hampurilainen, ranskalaiset ja juoma Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) 12 euroa
illallinen Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa 80 euroa

Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Norjassa selvästi kalliimpi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat selvästi kalliimpia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on hieman kalliimpi. Kahvin saa kahvilasta suurin piirtein samalla rahalla kuin kotimaassa. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on kuitenkin selvästi kalliimpaa Norjassa kuin Suomessa. Hintaero on jopa neljänneksen luokkaa.

Vaatteet ja kengät

housut Aikuisten tavalliset merkkifarkut 80 euroa
mekko Naisten kevyt mekko 40 euroa
lenkkitossut Merkkilenkkarit 95 euroa

Viini, olut ja tupakka

viinipullo Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna 16 euroa
olutpullo Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna 3.10 euroa
tupakka-aski Tupakka-aski 14 euroa

Liikkuminen

taksi Taksin kilometriveloitus 1.80 euroa / km
bensapumppu Litra bensiiniä 1.90 euroa / l

Taksilla matkustaminen Norjassa on aavistuksen Suomea kalliimpaa, mutta hintaero ei ole valtavan suuri. Samoin julkisilla liikennevälineillä kertalipulla matkustettaessa joutuu maksamaan hieman enemmän kuin Suomessa. Jos Norjassa viettää viikkokausia ja hankkii julkisiin kausikortin, myös se on jonkin verran kalliimpi kuin vastaava kortti Suomessa.

Oletko kiinnostunut myös näiden paikkojen hinnoista?

Bergen