Esimerkkejä Norjan hinnoista
Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Norjan hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja.
Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja.
Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.
Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Norjassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.
Majoittumisen hinta
Hotellien hintojen vaihtelu Norjassa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden
Booking.comin tai
Hotels.comin Norjan aluesivuilta.
Ruoan hinta ruokakaupassa
![]() |
Kilo banaaneja | - / kg |
![]() |
Vaalea leipä | - |
Suomen hintoja enemmän maksavia elintarvikkeita ovat esimerkiksi salaatit, - ja yleisesti ottaenkin elintarvikkeet ovat Norjassa selvästi kalliimpia kuin Suomessa. Ero hintatasossa on jopa neljänneksen luokkaa.
Mitä maksaa syödä ravintolassa
![]() |
Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa | - |
![]() |
Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) | - |
![]() |
Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa | - |
Kunnon illallinen keskitason ravintolassa maksaa suurin piirtein saman verran. Kahvin saa kahvilasta suurin piirtein samalla rahalla kuin kotimaassa. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on kuitenkin selvästi kalliimpaa Norjassa kuin Suomessa. Hintaero on jopa neljänneksen luokkaa.
Vaatteet ja kengät
![]() |
Aikuisten tavalliset merkkifarkut | - |
![]() |
Naisten kevyt mekko | - |
![]() |
Merkkilenkkarit | - |
Viini, olut ja tupakka
![]() |
Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna | 15 euroa |
![]() |
Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna | 2.90 euroa |
![]() |
Tupakka-aski | - |
Liikkuminen
![]() |
Litra bensiiniä | 1.80 euroa / l |
Taksikyydeistä joutuu Norjassa maksaamaan hieman Suomea enemmän, mutta onnekkaassa tapauksessa ero on varsin pieni. Julkisilla liikennevälineillä kertalipulla matkustettaessa joutuu kuitenkin maksamaan hieman enemmän kuin Suomessa. Jos Norjassa viettää monta viikkoa ja hankkii julkisiin kausikortin, se kustantaa melko tarkasti saman verran kuin vastaava Suomessa.











