Esimerkkejä Riminin hinnoista
Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Riminin hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja.
Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja.
Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.
Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Riminissä. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.
Majoittumisen hinta
Hotellien hintojen vaihtelu Riminissä on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden
Booking.comin tai
Hotels.comin Riminin aluesivuilta.
Ruoan hinta ruokakaupassa
![]() |
Litra maitoa | 1.30 euroa |
![]() |
Kilo banaaneja | 1.60 euroa / kg |
![]() |
Vaalea leipä | 2.70 euroa |
Elintarvikkeista esimerkiksi salaatti, tomaatit, liha, omenat ja kana ovat keskimäärin edullisempia kuin Suomessa, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa juustot, perunat, leipä ja maito. Banaanit ja kananmunat ovat suurin piirtein saman hintaisia. Yleisesti ottaen elintarvikkeet ovat Riminissä reippaan kymmenyksen verran Suomen hintatasoa edullisempia.
Mitä maksaa syödä ravintolassa
![]() |
Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa | 19 euroa |
![]() |
Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) | 12 euroa |
![]() |
Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa | 75 euroa |
Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Riminissä selvästi kalliimpi kuin Suomessa. Hampurilaisateriat ovat hieman kalliimpia. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa maksaa suurin piirtein saman verran, hyvällä tuurilla jopa hieman vähemmän. Kahvin juominen kahvilassa tekee niinikään selvästi pienemmän loven kukkaroon kuin kotimaassa. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on halvempaa Riminissä kuin Suomessa. Hintaero on kuitenkin alle kymmenen prosentin luokkaa.
Vaatteet ja kengät
![]() |
Aikuisten tavalliset merkkifarkut | 85 euroa |
![]() |
Naisten kevyt mekko | 30 euroa |
![]() |
Merkkilenkkarit | 80 euroa |
Viini, olut ja tupakka
![]() |
Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna | 4.90 euroa |
![]() |
Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna | 1.30 euroa |
![]() |
Tupakka-aski | 6 euroa |
Liikkuminen
![]() |
Taksin kilometriveloitus | 1.50 euroa / km |
![]() |
Litra bensiiniä | 1.80 euroa / l |
Taksimatkat Riminissä maksavat jokseenkin saman verran kuin Suomessa. Samoin julkisilla liikennevälineillä voi kertalipulla matkustaa roimasti Suomea halvemmalla. Jos Riminissä viettää useita viikkoja ja hankkii julkisiin kausikortin, myös sen saa selvästi pienemmällä rahalla kuin vastaavan Suomessa.