Esimerkkejä Saksan hinnoista
Tälle sivulle on kerätty perustuotteita ja -palveluja euromääräisine hintoineen, ja niiden avulla voit muodostaa suuntaa antavan kuvan Saksan hintatasosta.
Hinnat perustuvat matkailijoiden kohtaamiin ja ilmoittamiin hintoihin, ja ovat niiden keskiarvoja.
Keskiarvon luonteen mukaisesti, matkalla kohtaat varmasti myös näitä matalampia ja korkeampia hintoja.
Fiksun matkaajan tavoin, tee hankintasi siellä, missä paikallisetkin, ja pääset yleensä halvemmalla.
Otamme mielellämme vastaan havaintojanne hinnoista Saksassa. Myös vinkit, joilla ostoksista selviää matkan varrella pienemmillä kuluilla ovat tervetulleita. Lähettäkää hintoja, vinkkejä edullisista ostospaikoista ja muuta palautetta, ja huomioimme ne sivuston sisällössä.
Majoittumisen hinta
Hotellien hintojen vaihtelu Saksassa on huomattavan suurta, sillä hintoihin vaikuttavat esimerkiksi sesonkiajat, sijainti, palvelutaso ja hotellin tyyppi.
Hotellien hintoihin saat parhaiten selvyyden
Booking.comin tai
Hotels.comin Saksan aluesivuilta.
Ruoan hinta ruokakaupassa
![]() |
Litra maitoa | 1.10 euroa |
![]() |
Kilo banaaneja | 1.60 euroa / kg |
![]() |
Vaalea leipä | 2.10 euroa |
Elintarvikkeista esimerkiksi leipä, salaatti, banaanit ja liha ovat keskimäärin Suomen hintatasoa edullisempia, kun taas kalliimpia ovat vaikkapa juustot, omenat, perunat, kananmunat ja tomaatit. Maito ja kana ovat suurin piirtein saman hintaisia. Elintarvikkeiden yleinen hintataso on Saksassa Suomea edullisempi. Ero hintatasossa on alle kymmenen prosentin luokkaa.
Mitä maksaa syödä ravintolassa
![]() |
Ateria yhdelle edullisessa ravintolassa | 15 euroa |
![]() |
Hampurilaisateria ketjuravintolassa (sisältää hampurilainen, ranskalaiset ja juoma) | 10 euroa |
![]() |
Ateria kahdelle tavanomaisessa ravintolassa alku-, pää-, ja jälkiruoan kanssa | 65 euroa |
Arkinen lounas tai päivällinen tavallisessa ravintolassa on Saksassa kalliimpi kuin Suomessa. Kunnon illallinen keskitason ravintolassa on hieman edullisempi. Kahvittelu kahvilassa on niinikään hieman kotimaata halvempaa. Kaiken kaikkiaan ateriointi ulkona on halvempaa Saksassa kuin Suomessa. Hintaero on kuitenkin alle kymmenen prosentin luokkaa.
Vaatteet ja kengät
![]() |
Aikuisten tavalliset merkkifarkut | 85 euroa |
![]() |
Naisten kevyt mekko | 38 euroa |
![]() |
Merkkilenkkarit | 80 euroa |
Viini, olut ja tupakka
![]() |
Pullo keskihintaista viiniä kaupasta ostettuna | 5.50 euroa |
![]() |
Pullo paikallista olutta kaupasta ostettuna | 90 senttiä |
![]() |
Tupakka-aski | 8.60 euroa |
Liikkuminen
![]() |
Taksin kilometriveloitus | 2.40 euroa / km |
![]() |
Litra bensiiniä | 1.80 euroa / l |
Taksimatkoistaan joutuu Saksassa pulittamaan selvästi enemmän kuin kotimaassa. Julkisilla liikennevälineillä matkustetaan kertalipulla kutakuinkin samalla hinnalla kuin Suomessa. Jos Saksassa viettää monta viikkoa ja hankkii julkisiin kausikortin, sen hinta asettuu samaan hintahaarukkaan kuin vastaava Suomessa.