Moskovassa ei ole kaikkein helpointa noin vain löytää mistä tahansa ravintolaa, vaan ravintolat ovat keskittyneet tietyille tienoille. Nopeasti ravintolan voi löytää Punaisen torin lähellä olevan Kitay-Gorodin kortteleista, Punaisen torin läheltä alkavan Tverskajan varrelta ja sivukaduilta ja sekä vanhalta että uudelta Arbatilta. Muuallakin on ravintoloita, mutta näillä tienoilla niitä on paljon ja monipuolisesti.
1. Parhaat alueet ravintolalle ja ruokailu niissä
2. Ruoat Moskovan ravintoloissa
Moskova ei kuulu maailman kuuluisimpiin ostoskaupunkeihin, mutta siellä on entistä paremmat ostospaikat ja viime vuodet ovat tuoneet kaikenlaista uutta ja ihmeellistä kaupungin kaupalliseen elämään. Moskovassa on vain muutama katu ja alue, joita kannattaa ostosmielessä koluta. Moskovassa on kaupan kaikenlaista mielenkiintoista, ja parhaita ostoksia siellä ovat paikalliset tuotteet. Venäjän valuutta on rupla, jonka arvo on viime vuosina ollut turistille erityisen edullinen. >> Ostokset ja ostosalueet
Moskova on todellinen kulttuurikaupunki, jossa on jatkuvasti äärimmäisen korkeatasoisia esityksiä. Baletti on Venäjällä maailmankuulua, oopperaa esitetään Bolšoissa ja klassisen musiikin konsertteja on jatkuvasti laidasta laitaan. Moskovassa on myös operettia ja musikaaleja, joita on helppo kielitaidottoman seurata, ja korkeakulttuurin lisäksi siellä on tarjolla paljon viihdettä. Myös jatsia, rokkia ja poppia kaupungissa voi koska tahansa kuulla, ja siellä on mahdollisuus myös mennä suuren luokan keikoille. >> Kulttuurielämä ja tapahtumatyöelämä
Moskova on erinomainen kaupunki lähteä seuraamaan urheilua, ja siellä pelataan valtaosan talvikaudesta korkeatasoista jääkiekkoa, jalkapalloa ja koripalloa. Lisäksi Moskovassa on urheiluun liittyviä tapahtumia, joista osa on vuotuisia, toiset saapuvat kaupunkiin muutaman vuoden tai vuosikymmenen välein. >> Urheilu
Moskovassa on baarimaisia paikkoja, joista saa kohtuuhintaista olutta, ja siellä on illanviettopaikkoja joka lähtöön. Parhaat kadut illanvietolle ovat vanha ja uusi Arbat, ja niiden ympäristö on oikeastaan ainoa tienoo, jonne kannattaa lähteä muualta kaupungista iltaa viettämään. >> Yöelämä
Suosittu puuha on osallistua jokiristeilylle, jonkalaisia tehdään nykyään ympäri vuoden. Saunominen on Moskovassa suosittua, ja siellä on lukuisia yleisiä saunoja. Moskovassa voi myös lähteä uimaan, ja kesäkauden aikana siellä voi seurata kansantanssiesityksiä. >> Muuta ajanvietettä
Moskovassa on lapsille, nuorille ja lapsenmielisille vaikka mitä. Siellä on loistava eläintarha, joka tosin on keskikesällä hyvin suosittu vierailupaikka, ja sen tarjontaan kuuluvat myös sellaiset perheille suunnatut ikisuosikit kuin planetaario ja sirkus. Moskovassa on pari mukavaa puistoaluetta, joilla on hyvä kesällä vierailla, sillä niissä on kaikenlaista ihmeellistä ja sellaista, mikä jää pysyvästi mieleen. >> Nähtävää ja koettavaa lapsille ja nuorille