2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
Lokakuun keskilämpötila Lefkaksella on viime vuosina ollut 19 astetta. Öisin lämpötila on tyypillisesti laskenut 16 asteen tienoille, ja päivisin lämpötila on kohonnut 23 asteen tuntumaan. Viereisestä kaaviosta näkee, miten lämmin sää Lefkaksella on keskimäärin ollut lokakuussa viime vuosina ja vaihteluväli, jolla lämpötila tavallisina päivinä on minäkin vuonna liikkunut.
Hetkellisesti Lefkaksella on silti koettu tätäkin kylmempiä ja lämpimämpiä lokakuisia päiviä. Esimerkiksi vuoden 2011 lokakuussa lämpötila käväisi alimmillaan 8 asteessa ja toisaalta vuonna 2012 lokakuussa hätyyteltiin eräänä poikkeuksellisen lämpimänä päivänä 31 asteen lukemia.
Yön ja päivän välinen lämpötilanvaihtelu on ollut lokakuussa keskimäärin 3 – 5 astetta. Jos kuitenkin keskiarvojen sijaan keskitytään mittausten ääriarvoihin vuorokaudenaikojen välillä eli yön kylmintä ajankohtaa verrataan päivän lämpimimpään ajankohtaan, ero on enemmän, 6 – 9 astetta.
Katso miten paljon Lefkaksella on satanut lokakuussa viime vuosina.
Mikä on Lefkaksen tavanomainen lämpötila lokakuussa.
Vuosi | Vuorokauden keskilämpötila | Alin lämpötila keskimäärin | Ylin lämpötila keskimäärin |
---|---|---|---|
2010 | 18 ℃ | 16 ℃ | 22 ℃ |
2011 | 18 ℃ | 14 ℃ | 22 ℃ |
2012 | 21 ℃ | 18 ℃ | 25 ℃ |
2013 | 19 ℃ | 16 ℃ | 23 ℃ |
2014 | 19 ℃ | 16 ℃ | 22 ℃ |
2015 | 20 ℃ | 17 ℃ | 23 ℃ |
2016 | 19 ℃ | 16 ℃ | 23 ℃ |
2017 | 18 ℃ | 14 ℃ | 23 ℃ |
2018 | 21 ℃ | 17 ℃ | 25 ℃ |
2019 | 21 ℃ | 17 ℃ | 25 ℃ |
Taulukossa on listattu lokakuun äärilämpötilat, eli kylmimmät ja lämpimimmät viime vuosina Lefkaksella mitatut lämpötilat. Alin lämpötila mitattiin vuonna 2011 lokakuussa, jolloin lämpötila oli matalimmillaan 8 astetta ja ylin vuonna 2012, jolloin lämpötila kävi korkeimmillaan 31 asteessa.
Vuosi | Matalin mitattu lämpötila | Korkein mitattu lämpötila |
---|---|---|
2010 | 10 ℃ | 26 ℃ |
2011 | 8 ℃ | 28 ℃ |
2012 | 13 ℃ | 31 ℃ |
2013 | 13 ℃ | 28 ℃ |
2014 | 12 ℃ | 26 ℃ |
2015 | 12 ℃ | 26 ℃ |
2016 | 11 ℃ | 27 ℃ |
2017 | 12 ℃ | 26 ℃ |
2018 | 12 ℃ | 30 ℃ |
2019 | 13 ℃ | 28 ℃ |
Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta matalampi yön keskilämpötila on verrattuna päivän keskilämpötilaan. Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta alempi yön alin lämpötila on verrattuna päivän ylimpään lämpötilaan.
Vuosi | Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä | Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä |
---|---|---|
2010 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2011 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2012 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2013 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2014 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2015 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2016 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2017 | 5 ℃ | 9 ℃ |
2018 | 5 ℃ | 8 ℃ |
2019 | 4 ℃ | 8 ℃ |