2010 | 2011 | 2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
Marraskuun keskilämpötila Lefkaksella on viime vuosina ollut 16 astetta. Öisin lämpötila on tyypillisesti laskenut 13 asteen tienoille, ja päivisin lämpötila on kohonnut 19 asteen tuntumaan. Viereisestä kaaviosta näkee, miten lämmin sää Lefkaksella on keskimäärin ollut marraskuussa viime vuosina ja vaihteluväli, jolla lämpötila tavallisina päivinä on minäkin vuonna liikkunut.
Hetkellisesti Lefkaksella on silti koettu tätäkin kylmempiä ja lämpimämpiä marraskuisia päiviä. Esimerkiksi vuoden 2011 marraskuussa lämpötila käväisi alimmillaan 6 asteessa ja toisaalta vuonna 2018 marraskuussa hätyyteltiin eräänä poikkeuksellisen lämpimänä päivänä 27 asteen lukemia.
Yön ja päivän välinen lämpötilanvaihtelu on ollut marraskuussa keskimäärin 2 – 4 astetta. Jos kuitenkin keskiarvojen sijaan keskitytään mittausten ääriarvoihin vuorokaudenaikojen välillä eli yön kylmintä ajankohtaa verrataan päivän lämpimimpään ajankohtaan, ero on enemmän, 5 – 7 astetta.
Katso miten paljon Lefkaksella on satanut marraskuussa viime vuosina.
Mikä on Lefkaksen tavanomainen lämpötila marraskuussa.
Vuosi | Vuorokauden keskilämpötila | Alin lämpötila keskimäärin | Ylin lämpötila keskimäärin |
---|---|---|---|
2010 | 17 ℃ | 14 ℃ | 20 ℃ |
2011 | 13 ℃ | 10 ℃ | 18 ℃ |
2012 | 16 ℃ | 14 ℃ | 20 ℃ |
2013 | 16 ℃ | 14 ℃ | 19 ℃ |
2014 | 16 ℃ | 13 ℃ | 19 ℃ |
2015 | 16 ℃ | 13 ℃ | 20 ℃ |
2016 | 14 ℃ | 12 ℃ | 18 ℃ |
2017 | 15 ℃ | 12 ℃ | 18 ℃ |
2018 | 16 ℃ | 13 ℃ | 20 ℃ |
2019 | 17 ℃ | 14 ℃ | 20 ℃ |
Taulukossa on listattu marraskuun äärilämpötilat, eli kylmimmät ja lämpimimmät viime vuosina Lefkaksella mitatut lämpötilat. Alin lämpötila mitattiin vuonna 2011 marraskuussa, jolloin lämpötila oli matalimmillaan 6 astetta ja ylin vuonna 2018, jolloin lämpötila kävi korkeimmillaan 27 asteessa.
Vuosi | Matalin mitattu lämpötila | Korkein mitattu lämpötila |
---|---|---|
2010 | 11 ℃ | 25 ℃ |
2011 | 6 ℃ | 22 ℃ |
2012 | 10 ℃ | 24 ℃ |
2013 | 7 ℃ | 25 ℃ |
2014 | 9 ℃ | 22 ℃ |
2015 | 8 ℃ | 25 ℃ |
2016 | 7 ℃ | 24 ℃ |
2017 | 6 ℃ | 22 ℃ |
2018 | 7 ℃ | 27 ℃ |
2019 | 12 ℃ | 24 ℃ |
Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta matalampi yön keskilämpötila on verrattuna päivän keskilämpötilaan. Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta alempi yön alin lämpötila on verrattuna päivän ylimpään lämpötilaan.
Vuosi | Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä | Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä |
---|---|---|
2010 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2011 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2012 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2013 | 2 ℃ | 5 ℃ |
2014 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2015 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2016 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2017 | 3 ℃ | 6 ℃ |
2018 | 3 ℃ | 7 ℃ |
2019 | 2 ℃ | 6 ℃ |