Lue seuraavaksi nämä:
Bryssel on vireä kulttuurikaupunki, jossa on helppo muulloin kuin keskikesällä mennä konserttiin, oopperaan tai muuhun kulttuuriesitykseen. Brysselissä on paljon hyviä jazzklubeja, joihin ei välttämättä ole pääsymaksua, ja Bryssel on myös erinomainen kaupunki mennä muunlaisille keikoille. Brys
Bryssel on varsinainen kivikaupunki, joka on laajalle levittäytynyt ja jonka lähimaastossakaan ei juuri ole mitään varsinaisia luonnollisia nähtävyyksiä tai edes luontoa. Brysselin keskustassa ei ole puistoja, mutta kesällä keskustan liepeillä ja myös EU-korttelistossa olevissa puistoissa on m
Brysselissä on valtava määrä museoita, joissa kaikissa käymiseen kuluisi aikaa viikkotolkulla. Siellä onkin säiden puolesta hyvä piipahtaa silloin tällöin museoissa, muina päivinä paitsi maanantaisin, jolloin monet museot ovat kiinni. Huomionarvoinen seikka kaupungin museoissa on myös se, että
Brysselissä ostoksia voi hyvin tehdä pääaukion tuntumassa, jossa tosin monet kaupat ovat turisteille suunnattuja. Lähellä pääaukiota oleva Rue Neuve on kaupungin pääostoskatu, ja sen varrella on ketjuliikkeitä ja ostoskeskuksia. Lähellä sen alkupäätä olevan pörssitalon ympäristössä on myö