Lue seuraavaksi nämä:
Istanbul on erinomainen kaupunki ostoksille, ja moni lähteekin sinne ostosmielessä. Kaupungin pääpaikat eli Beyoğlu ja Sultanahmet ovat parhaita myös ostoksille, ja niissä ostoksia voi hyvin tehdä jokaisena viikonpäivänä. Istanbulista voi ostaa monenmoisia tuotteita, ja perinteisii
Istanbulissa on lukuisia alueita, joilla käveleminen on miellyttävää. Jos tarvitsee siirtyä vaikkapa Taksim-aukion tuntumasta Sultanahmetiin, jossa suuret nähtävyydet sijaitsevat, voi siirtyä sekä metrolla että raitiovaunulla. Kaksi funikulaaria helpottaa siirtymistä mäkiä alas ja yl
Istanbul on suuri tapahtumien keskus, jossa voi etenkin keväällä ja syksyllä nähdä monenmoisia tapahtumia, jotka liittyvät etenkin musiikkiin, elokuvaan ja taiteisiin. Kaupungissa on tarjolla korkeatasoista turkkilaista musiikkia, jota voi hyvin kuunnella monissa baareissa ja kahviloissa. Ista
Istanbul on mielenkiintoinen mutta suuri, kiireinen ja kesäisin kuuma lomakohde lapsiperheille. Turkkilaiset ovat erittäin lapsirakkaita, ja lapset otetaan joka paikassa huumorilla huomioon. Paljon matkustaneet, suurissa metropoleissa viihtyvät perheet pärjäävät Istanbulissa