Booking.com
Maustebasaari
Maustebasaari, joka tunnetaan myös “egyptiläisenä basaarina”, on turisteja suuresti puoleensa vetävä kauppahalli.

Istanbulin parhaat ostosalueet ja ostokset

Istanbul on erinomainen kaupunki ostoksille, ja moni lähteekin sinne ostosmielessä. Kaupungin pääpaikat eli Beyoğlu ja Sultanahmet ovat parhaita myös ostoksille, ja niissä ostoksia voi hyvin tehdä jokaisena viikonpäivänä.

Istanbulista voi ostaa monenmoisia tuotteita, ja perinteisiin tuliaisiin kuuluvat turkkilaiset herkut ja etenkin makeiset, erilaiset pienet ja suuret korut ja koristeet, erilaiset vaatteet ja tekstiilit ja kaikenlainen Istanbul-aiheinen tavara, mutta muutakin sieltä löytyy.

Istanbul on edullinen kaupunki, jonka hintoihin Turkin liiran kurssi vaikuttaa melkoisesti, ja sieltä voi saada monenmoisia tuotteita aivan pilkkahinnalla.

Istanbulin parhaat alueet ostoksille

Istanbulissa ostosten tekeminen on helppoa, ja ostoksia voi katsella samalla kun muutenkin tutustuu kaupunkiin. Kaksi tienoota, joilla valtaosa liikkeistä sijaitsee, ovat Beyoğlu ja Sultanahmet. Beyoğlussa normaaleja liikkeitä on eniten Taksim-aukion tuntumassa, siltä alkavalla Istiklal Caddesilla, sen sivukaduilla ja lähikortteleissa ja sen päässä, Tünel-aseman lähistöllä.

Toinen vastaavanlainen alue on Galata-sillan toisella puolella Sultanahmetissa, jossa Eminönün rantapromenadin vieressä on Maustebasaari, siitä muutaman kilometrin päässä on Suuri basaari ja niiden välimaastossa ja lähistöllä on valtava määrä etenkin turisteille suunnattuja liikkeitä, joista monet ovat ylihintaisia.

Beyoğlu

Beyoğlu on Istanbulin paras paikka tehdä minkälaisia ostoksia tahansa, ja jos totta puhutaan, Sultanahmetiin ei ole välttämätöntä lähteä ostoksille.

İstiklal Caddesi [kartalla] on Istanbulin pääkatu, ja tämä leveä ja kaikin tavoin komea ja unohtumaton kävelykatu on miellyttävä paikka viettää aikaa. Ostosmielessä sitä voi koluta pitkänkin aikaa, sillä sen varrella on kirjakauppoja, vaatekauppoja, kenkäkauppoja, herkkukauppoja, koruliikkeitä, ostoskeskuksia ja kaikenlaista muuta. Vaikka pääkatu ei yleensä ole paras paikka tehdä ostoksia, Istanbulissa se on etenkin halvan liiran aikoihin edullinen katu, jonka varrelta löytyy vaikka mitä. Tämän takia se onkin sekä paikallisten että turistien suosiossa, ja se on monin tavoin sen verran merkittävä katu, että sille kannattaa uhrata vähintään puoli päivää ja mieluiten niin että sen varrelle palaa muutaman kerran matkan aikana. Istiklal Caddesilla kannattaa kävellä tarkkaavaisena, sillä osa sen liikkeistä on kauppakeskuksissa, joiden julkisivut voivat olla hämäävästi piilossa.

Istiklal Caddesi on myös herkkujen kuten turkkilaisten makeisten, pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien osalta edullisempi paikka kuin Maustebasaari tai Suuri basaari. Jos haluaa ostaa herkkuja edullisesti, kannattaa ne hankkia kadun varrelta eikä turistien suosimista kauppahalleista

Istiklal Caddesi, Beyoglu
Istanbulin pääkatua, İstiklal Caddesia voi ostosmielessä koluta pitkänkin aikaa.

Beyoğlussa ollessa ei kannata suinkaan pelkästään kävellä İstiklal Caddesia ylös alas, vaan on hyvä rohkeasti lähteä mihin suuntaan tahansa sivukaduille, jolloin vastaan tulee kaikenlaista sellaista, miltä monet turistit jäävät kokonaan paitsi. Kauppoja ei ole kaikilla sivukaduilla, mutta yleisesti ottaen on helppo havaita mitä kaikkea kunkin sivukadun varrella on luvassa.

Yksi alue, joka tosin on turistivoittoinen mutta jolla on hyviä liikkeitä, on Istiklal Caddesin päässä, tienoolla jolla on Tünel-funikulaarin asema. Korttelistossa [kartalla], joka on aseman ja Galata-sillan välissä ja jolla on Galata-torniGalata-torni, on nuorekkaita ja länsimaisia liikkeitä, ja täälläpäin monet viihtyvät tuntikausia. Liikkeiden joukossa on monenmoista, mutta edukseen erottuvat musiikki-instrumentteja ja kaikenlaista musiikkiin ja etenkin musiikin soittamiseen liittyviä kauppoja. On kauppoja, joissa myydään pelkästään rumpuja ja siihen liittyviä välineitä, alueella on useita kitaraliikkeitä ja täälläpäin on myös muutama levyliike, joista saa myös vinyylilevyjä.

Sultanahmet

Sultanahmet, joka on hyvä alue nähtävyyksien katselulle, majapaikalle ja ruokailulle, on hyvä kaupunginosa tehdä perinteisiä tuliaisostoksia. Itämaiset matot, vesipiiput, tyynynpäälliset, silkki, pashmina, koriste-esineet ja käsityöt ovat kaupan siellä niin markkinoilla kuin nähtävyyksien liepeillä olevissa kojuissakin. Huomionarvoinen seikka kuitenkin on se, että Sultanahmet on turistien luvattu kaupunginosa, jossa on kaiken kaikkiaan ylihintaista ja jossa eniten ostoksia tekevät turistit.

Sultanahmetin ostosmaailman pääpaino on kahdella kauppahallilla, jotka ovat nykyään turisteille suunnattuja. Molempien basaarien ympäristössä on lisää ostospaikkoja, ja niiden välinen alue Sultanahmetissa on otollista maastoa matkamuistojen ostelulle. Täällä hintataso on kuitenkin korkeampi kuin Istiklal Caddesin tuntumassa, ja hintojen vertailu on kannattavaa.

Kapalı Çarşı eli Suuri basaari [kartalla] (engl. Grand Bazaar) on hyvä paikka löytää korkeatasoisia matkamuistoja ja itämaisia mattoja, mutta siellä on 4000 kojua ja kauppaa ja hintojen vertailu kannattaa - korkeimpia hinnat tuppaavat olemaan sisäänkäyntien lähistöillä. Suuri basaari on lähinnä turisteja kiinnostava kuriositeetti, josta saa matkamuistojen ja mattojen lisäksi paljon koruja, kelloja ja kultaa, ja siellä kannattaa pitää arvotavaroistaan hyvää huolta. Siellä on kannattavinta vierailla muulloin kuin vilkkaina aikoina iltapäivisin, ja esimerkiksi lauantai-iltapäivä on hektinen ajankohta. Basaari on suljettu sunnuntaisin, ja sitä lähelle pääsee nykyään Taksim-aukiolta metrolla (asema: Vezneciler).

Maustebasaari
Maustebasaari on tasokas mutta melko hintava ostospaikka esimerkiksi mausteille, pähkinöille, kuivatuille hedelmille, oliiviöljytuotteille ja muille kauneudenhoitotuotteille, samoin kuin makeisille.

Jos haluaa nähdä parhaat kaupat, jotka ovat Sultanahmetissa, kannattaa Suurelta basaarilta kävellä suoraan kohti maustebasaaria, joka on Kultaisen sarven rannalla. Korttelit [kartalla], joissa on satoja vuosia ollut paljon kaupankäyntiä, ovat aidointa Istanbulia tällä turistien suosimalla tienoolla, ja niissä on sisäpihoilla olevia teehuoneita ja paikallisten suosiota nauttivia yksinkertaisia ravintoloita.

Mısır Çarşısı eli Maustebasaari [kartalla], joka tunnetaan myös “egyptiläisenä basaarina”, on toinen turisteja suuresti puoleensa vetävä kauppahalli. Se on tasokas mutta melko hintava ostospaikka esimerkiksi mausteille, pähkinöille, kuivatuille hedelmille, oliiviöljytuotteille ja muille kauneudenhoitotuotteille, samoin kuin makeisille. Sieltä saa myös lautapelejä ja kaikenlaista muuta, mutta siellä on vilkasta, arvoesineistä kannattaa pitää erityistä huolta ja on suositeltavaa vierailla Istiklal Caddesin varrella ja vertailla hintoja. Maustebasaarin pähkinät ja muut herkut ovat erityisen korkeatasoisia, mutta ne voivat maksaa tuplastikin sen mitä monissa muissa paikoissa. Basaari, jonka ympäristössä on monenmoisia kauppoja ja ravintoloita, sijaitsee aivan Galata-sillan vieressä, Eminönün laivalaiturien ja uuden moskeijan (Yeni Cami) vieressä.

Muualla Sultanahmetissa Sinisen moskeijan ja Hagia Sofian välissä [kartalla] on paljon turisteille suunnattuja ostospaikkoja, ja etenkin postikortteja ja perinteisiä tuliaisia, samoin kuin itämaisia mattoja, tekstiilejä ja pelilautoja backgammonin johdolla on täältä hyvin saatavissa. Katu (Divan Yolu Caddesi) [kartalla], jota pitkin raitiovaunut kulkevat ja joka kulkee Suuren basaarin ja Eminönün välissä, on sekin turisteille suunnattu ostoskatu, jonka varrella tosin on paljon hyviäkin liikkeitä.

Muut alueet

Sultanahmet ja Beyoğlu tyydyttävät varmasti valtaosan ostostarpeet, mutta toki muuallakin Istanbulissa voi käydä ostoksia katselemassa.

Niille, jotka etsivät elektroniikkatuotteita, leluja ja muita lapsille tarkoitettuja tavaroita sekä kaikenlaista uutta ja usein ulkomaalaista, ovat Istanbulin suurten aukioiden liepeillä olevat käytävät ja muut maanalaiset tilat tähän usein mitä parhaimpia. Hyviä ovat Eminönüssa, aivan Galata-sillan vieressä olevat tunnelit [kartalla] samoin kuin Galata-sillan toisessa päässä, Karaköy Meydanı -aukion alapuolella olevat tunnelit. Ne ovat käteviä paitsi valtateitä alitettaessa myös metroon tai raitiovaunuun mentäessä tai wc:tä etsittäessä. Niissä myydään erityisen hyvin elektroniikkaa, mutta myös muita tuotteita.

Kalavoileivän myyjä
Välipalan kaupungista saa eurolla. Monet katuruoat kuten kalavoileivät ja kebabit ovat erittäin edullisia.

Elintarvikeostokset

Istanbulin kaupoissa on edulliset mutta usein pelkästään turkkilaiset elintarvikkeet, ja erilaisia elintarvikkeita myyviä liikkeitä valintaliikkeistä putiikkeihin on etenkin Beyoğlussa ja Taksim-aukion varrella ja liepeillä melkoinen määrä.

Istiklal Caddesin sivukaduilla ja lähikortteleissa on paljon pieniä ja keskisuuria yksityisiä liikkeitä, joista saa kaikenlaista juomista elintarvikkeisiin. Yksi valintamyymäläketjun kauppa, joka löytyy sadan metrin päässä Istiklal Caddesilta, on Sok (Turnacıbaşı Caddesi 10A) [kartalla]. Katu, jolla sijaitsee myös yksi kaupungin kuuluisimmista kylpylöistä, on muutenkin kannattava tutustumispaikka vaatteiden ja muidenkin tuotteiden ystäville.

Kocatepe Mahallesi, joka sijaitsee Taksim-aukion vieressä ja jossa on suuri määrä hotelleja, on myös hyvää seutua nopeille elintarvikeostoksille. Tässä korttelistossa, joka on kaikin tavoin turistivoittoinen, on myös ympäri vuorokauden avoinna olevia liikkeitä ja liikkeistä saa melkoisen määrän mitä erilaisimpia tuotteita.

Markkinat kuten Suuri basaari ovat tietenkin varteenotettavia, erilaisten elintarvikkeiden ostopaikkoja, mutta hintataso on usein korkeampi kuin arkisemmissa paikoissa. Istanbulissa on myös terveyskauppoja ja muita vastaavia liikkeitä, joista kasvisruokailijat ja muut erityisruokavalioita noudattavat voivat ostella haluamiaan tuotteita. Istanbulissa ollessa kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että monet katuruoat kuten kalavoileivät ja kebabit, samoin kuin perinteisten turkkilaisten pikaruokaravintoloiden annokset, ovat erittäin edullisia, ja välipalan kaupungista saa eurolla, kunnollisen aterian alkaen parilla eurolla.

Varsinaiset valintamyymälät, joista ei välttämättä kaikista saa alkoholia, ovat yleensä avoinna päivittäin klo 9–21.

Turkkilaisia tyynyjä ja muita tekstiilejä
Turkin tyypillisiä tuliais- ja matkamuistotuotteita ovat erilaiset käsityöt, silkki ja muut tekstiilit.

Mitä Istanbulista kannattaa ostaa?

Turkin suurin kaupunki on monin tavoin ostospaikka vailla vertaa, ja siellä vastaan tulee paitsi tuttuja tuotteita myös eksoottisia ja kaikenlaista sellaista mitä muualta olisi vaikea hankkiakaan.

Ostosten tekemistä voi harrastaa jo ennen varsinaista kaupunkiin saapumista, sillä matkustajat pääsevät Turkkiin tullessaan aina heti verovapaaseen myymälään. Niissä tupakka- ja alkoholituotteet ovat edullisia, mutta Istanbulin kaupoissa alkoholi on joitain viinejä lukuun ottamatta hintavaa ja sen suhteen mistä tupakkaa ostaa saa olla tarkkana. Etenkin jos haluaa juoda tuontiviinoja kuten viskiä, ne kannattaa ehdottomasti ostaa Tax Free -myymälästä, sillä tuontiviinat ovat Turkissa niin kaupoissa kuin ravintoloissakin melko kalliita.

Tupakkaa kannattaa ostaa mahdollisimman virallisista kaupoista, joita ovat etenkin suuret liikkeet. Tupakka-askit ovat edullisia (9–14 liiraa) mutta Istanbulin pienissä kaupoissa voi tulla vastaan piraattituotteita tai tupakkaa, joka ei olekaan tupakkaa.

Makeisia maustebasaarissa
Turkista kannattaa tuoda kotiin makeisia kuten lokumia ja baklavaa, mausteita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, erilaisia juomia, turkkilaista teetä tai kahvia.

Tekstiilit, nahkatuotteet, matot, erilaiset koristeet ja lelut

Turkin tyypillisiä tuliais- ja matkamuistotuotteita ovat erilaiset käsityöt, silkki ja muut tekstiilit kuten pashmina. Myös nahkatuotteet, itämaiset matot ja erilaiset koristeet kuten tyynynpäälliset ovat hyviä hankintoja. Lelujakin on Istanbulissa värikäs ja äänekäs valikoima, ja muutenkin lapsille suunnatut tuotteet ovat eksoottisia. Monet niistä on valmistettu Turkissa tai sitten ne ovat kiinalaisia mutta hivenen erilaisia kuin kotimaasta saatavat lelut ja muut lapsille tarkoitetut tuliaiset.

Kirjat, keräilyesineet ja vanhat tavarat

Antiikkiesineet ovat houkuttelevia ostoksia Turkissa käydessä, mutta kannattaa pitää mielessä, että varsinaisten antiikkiesineiksi luokiteltujen tavaroiden vieminen pois Turkista on laitonta ja ankarasti rangaistua. Niiden sijaan vanhat tavarat, kaikenlaiset keräilytuotteet, vanhat kirjat ja kartat ja monet muut vanhat tavarat ovat arkipäivää niin Istanbulin basaareissa kuin liikkeissäkin. Myös uusia kirjoja sieltä saa hankittua edullisesti etenkin englannin kielellä, ja kaikki kirjat romaaneista taidekirjoihin ovat edullisempia kuin Suomessa kaupattavat englanninkieliset kirjat.

Mausteet, makeiset, tee, kahvi ja öljyt

Tuoreita elintarvikkeita ei Turkista EU:hun saa tuoda, mutta mausteita, pähkinöitä, kuivattuja hedelmiä, makeisia kuten lokumia ja baklavaa, erilaisia juomia kuten paikallista anisviinaa (raki), turkkilaista teetä tai kahvia ja kaikenlaisia muita tuotteita sieltä saa ja kannattaa tuoda kotiin. Niiden lisäksi etenkin basaarit kauppaavat edullisesti turkkilaisia ja syyrialaisia oliivituotteita ja muita kauneudenhoitotuotteita, joita ehdottomasti kannattaa tuoda kotiin asti. Myös turkkilaiset saippuat, kosmetiikkatuotteet, rasvat, öljyt ja hajuvedet ovat ehdottoman kannattavia ostoksia, ja niiden hinta-laatusuhde on uskomattoman hyvä.

Vaatteet ja korut

Erilaisia vaatteita on Istanbulissa kaupan valtava määrä laidasta laitaan, ja etenkin naiset löytävät sieltä helposti ainakin jonkinlaisia silmiinpistäviä hepeniä. Nuoret naiset pitävät edullisista mekoista ja muista vaatteista, ja varttuneemmat naiset voivat myös tehdä löytäjä etenkin Beyoğlun putiikeista, joiden joukossa on paljon nuorekastakin tarjontaa. Myös erilaiset korut, helyt ja koristeet, joista suosituimpia ovat niin sanotut Istanbulin silmät, ovat edullisia ja hyviä hankintoja.

Antiikkikauppias liikkeensä edessä
Koko kaupunki tuntuu välillä olevan vanhojen tavaroiden liike, mutta eniten keskustassa tällaista kaupankäyntiä on Çukur Cuma -osassa.

Torit

Turistien suosimien kauppahallien ja niiden ulkopuolella olevien torien lisäksi Istanbulissa on normaaleja toreja, joilla harva turisti käy ja jotka antavat tilaisuuden tutustua normaaliin paikalliseen kaupankäyntiin.

Tori Uskudarin alueella
Turistien suosimien kauppahallien ja niiden ulkopuolella olevien torien lisäksi Istanbulissa on normaaleja toreja.

Sunnuntaisin pidetään kahdet markkinat kävelymatkan päässä toisistaan: Kastamonu [kartalla] ja Tarlabaşı [kartalla]. Toreille on hyvä mennä aamupäivällä, ja niille voi myös mennä taksilla. Kastamonun markkinoilla on myyjiä Mustameren rannikolta, ja täällä on tarjolla eri vuodenaikoina eri tuotteita. Kastamonun markkinat sijaitsevat Toprak Tabya Sokak -kadulla, jonne on lyhyt kävelymatka Tarlabaşısta. Muita hyviä markkinoita ovat Beşiktaş [kartalla] lauantaisin, Fatih [kartalla] Fatih Camii -moskeijan takana keskiviikkoisin ja Kadıköy-tori [kartalla] Aasian puolella tiistaisin ja perjantaisin. Kadıköyhyn voi nykyään mennä metrolla, mutta suoraa yhteyttä ei monesta paikasta ole, ja perinteisesti sinne mennään lautalla Kabataşista tai joistain muista satamista kuten Eminönüstä.

Kirpputorit

Kirpputoreja, vanhojen tavaroiden liikkeitä ja kaupustelijoita, jotka kaduilla myyvät vanhaa tavaraa, on Istanbulissa paljon. Koko kaupunki tuntuu välillä olevan vanhojen tavaroiden liike, mutta eniten keskustassa tällaista kaupankäyntiä on Çukur Cuma -osassa [kartalla], İstiklal Caddesilta alamäkeen, etenkin Çukur Cuma Caddesi -kadun varrella.

Kuuluisia viikoittaisia kirpputoreja [kartalla] Istanbulissa ovat etenkin Dolapdere ja Feriköy, jotka avautuvat sunnuntaiaamuisin klo 6.

Outlet-myymälät

Istanbulissa on paljon tehtaanmyymälöitä, joista saa tunnettuja merkkejä alehintaan. Euroopan puolella esimerkiksi Beymen Outlet [kartalla] on keskus, jossa voi ostella merkkituotteita alennetuilla hinnoilla päivittäin klo 11–20. Keskus on vähän ikävällä paikalla, ja sinne on hankala mennä.

Aasian puolella sijaitsee ViaPort Asya Outlet [kartalla]. Täällä on hyvä ostella alehintaan etenkin kuuluisia turkkilaisia vaatemerkkejä. Keskus sijaitsee huonolla paikalla, mutta se on melko lähellä lentoasemaa ja Pendikiä.

Lisää outlet-myymälöitä voi katsoa Istanbul View -sivulta.

Käytettyjen tavaroiden kärrymyyjä
Kaupankäynti on ihmisten verissä, kaikkea on kaupan, ja hinnoista voi miltei poikkeuksetta neuvotella.

Kaupankäynti ja tinkiminen

Istanbul on aina sijainnut idän ja lännen välisen kauppareitin varrelle, ja kaupankäynti on täällä niin kuin muuallakin Turkissa ihmisten verissä. Kaikkea on kaupan, ja hinnoista voi miltei poikkeuksetta neuvotella. Etenkään itämaisia mattoja tai muuta esimerkiksi Suuressa basaarissa kovalla hinnalla kaupan olevaa ei osteta väitetyllä hinnalla, vaan tinkiminen saattaa olla pitkä, viihdyttävä prosessi, mikäli ostaja on halukas ryhtymään leikkiin.

Kaupankäynti on Istanbulissa mukavaa, rentoa puuhaa, eikä siellä kannata ryppyotsaisena harmitella äänekkäitä kaupustelijoita tai muuta markkinahumua. Istanbul on ostiskelupaikkana huippukokemus, ja suurin ongelma siellä ostoksia tehdessä monille on se, miten tuoda kaikki kunnialla kotiin. Tärkeä asia pitää mielessä on se, että jos tinkaamiseen lähtee mukaan ja jos kauppias hyväksyy tarjouksen, on ostajalla moraalinen velvollisuus ostaa tuote sillä hinnalla.

Hintoja
Euroja ei kannata käyttää, sillä tällöin saattaa joutua maksamaan enemmän kuin paikallisessa valuutassa joutuisi pulittamaan.

Valuutta ja rahanvaihto

Turkin valuutta on liira, ja sen kurssi on perinteisesti ollut 2–3 liiraa per euro, mutta esimerkiksi vuonna 2018 sen laski niin paljon, että sen arvo oli 6–7 liiraa yhtä euroa kohti. Euroja ei kannata Istanbulin kaupoissa tai muuallakaan käyttää, mutta euroja on hyvä ottaa mukaan, sillä ne voi vaihtaa tarvittaessa liiroiksi. Parhaat vaihtokurssit ovat niitä, joissa osto- ja myyntikurssi ovat mahdollisimman lähellä toisiaan. Korteilla saa hyvin rahaa Istanbulissa, ja automaatteja on kaupungissa valtava määrä. Kannattaa kuitenkin muistaa, että euroalueen ulkopuolella monet pankit laskuttavat muutaman euron ja päälle vielä muutaman prosentin summasta, jonka käteisenä nostaa automaatista.

Päivän valuuttakurssi kannattaa katsoa XE:stä.

Hintataso

Istanbulin hintataso on kauttaaltaan edullinen, joskin Suuren basaarin lautapelit, koristeet, tekstiilit ja itämaiset matot saattavat olla ylihintaisia. Etenkin mattoa ostaessa kannattaa olla tarkkana, ja tätä tapahtumaa on hyvä pohjustella kyselemällä esimerkiksi jo kotimaasta neuvoa tai katsomalla, minkälaisia hintoja on paitsi eri puolilla Istanbulia myös kotimaan mattokaupoissa. Ylipäätään ennen kuin lähtee Sultanahmetiin ostoksille, kannattaa Istiklal Caddesilla ja sen sivukaduilla katsella erilaisia tuotteita ja niiden hintoja, ja verrata niitä etenkin Suuren basaarin ja maustebasaarin hintoihin.

Vertailujen mukaan Istanbulissa on täysin pilkkahintaista silloin kun Turkin liiroja saa eurolla vähintään 4–5.

Aukioloajat

Istanbulissa liikkeet ovat hyvin auki, eikä aukioloajoista tarvitse sen kummemmin huolehtia. Eniten liikkeitä on avoinna klo 10–20 maanantaista lauantaihin, ja esimerkiksi Istiklal Caddesilla ja Sultanahmetissa on paljon liikkeitä avoinna sunnuntaisin ja yleisinä juhlapyhinä. Suuri basaari ei perinteisesti ole ollut sunnuntaisin avoinna, mutta Maustebasaari ja turisteille suunnatut liikkeet ovat. Mitään siestaa tai muuta lounastaukoa ei kaupungissa harrasteta, ja muutenkin kaupankäynti onnistuu ilman kommelluksia miltei koska tahansa.

Yleinen aukioloaika valintamyymälälle on päivittäin klo 9–21.

Herkkukauppa
Maksukortit käyvät Istanbulin suurissa ja etenkin turisteille suunnatuissa liikkeissä hyvin. Tukku Turkin liiroja kannattaa silti pitää mukana taskussa.

Maksutavat

Maksukortit käyvät Istanbulin suurissa ja etenkin turisteille suunnatuissa liikkeissä hyvin. Miltei kaikki Beyoğlun suuret putiikit ottavat kortteja vastaan, ja muutenkin kaupankäynnille suotuisassa Istanbulissa kortit ovat yhä yleisemmin tervetulleita. Tästä huolimatta kannattaa aina pitää tukku Turkin liiroja taskussa, eikä euroja kannata käyttää, sillä tällöin saattaa joutua maksamaan enemmän kuin paikallisessa valuutassa joutuisi pulittamaan.

Pankkiautomaatit

Istanbulissa ja muuallakin Turkissa pitää olla tarkkana sen suhteen mistä paikallista rahaa nostaa. Turkissa on sattunut lukuisia tapauksia, joissa noston jälkeen korttia on yritetty käyttää jossakin aivan toisella puolella maailmaa, ja korttien kopiointi on täälläpäin yleistä. Näin ollen rahaa kannattaa mieluiten nostaa pankkien sisällä olevista automaateista tai automaateista, jotka ovat pankkien yhteydessä ja sellaisissa paikoissa, ettei niihin helposti saa skimmauslaitetta.

Lentoasemalla on paljon automaatteja, ja niistä kannattaa nostaa liiroja heti kaupunkiin saavuttuaan. Istiklal Caddesin varrella on paljon automaatteja, mutta osa niistä on arveluttavilla paikoilla. Taksim-aukion ympäristössä on pankkeja, joiden sisällä on automaatteja, ja niitä tulee vastaan myös Sultanahmetin arkisimmissa osissa. Kaupungissa on paras nostaa rahaa heti kun se alkaa loppua mieluummin kuin odottelee viime tinkaan, jolloin saattaa tulla käytettyä vääränlaista automaattia.

Lisää tietoa ostosten tekemisestä:

TimeOut kertoo ostosten tekemisestä Istanbulissa.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2018/12

Lukijoiden kommentteja

Jos tinkiminen, hälinä ja aggressiivisenkin oloisesti tuotteitaan tyrkyttävät miesmyyjät eivät innosta, suosittelen Suuren Basaarin sijasta Maustebasaaria. Siellä hinnat ovat paremmin esillä eikä turistia yritetä huijata samaan tapaan kuin Suuressa Basaarissa. Toki Suuri Basaari nähtävyys jo itsessään eikä Maustebasaari ole läheskään niin suuri. Jos menisin uudelleen Istanbuliin, jättäisin koko Suuren Basaarin väliin ja tekisin tuliaisostokset Maustebasaarissa. /mimmuska

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti