Lue seuraavaksi nämä:
Viipurissa on eniten ravintoloita kauppahallin ympäristössä, ja myös sen vieressä oleva vanhakaupunki on ravintoloiden puolesta normaalia parempi alue. Rautatieaseman lähellä on eniten ravintoloita muutenkin monipuolisen Punaisen torin tuntumassa. Kaupungissa tulee eniten vastaan ve
Viipuri ei ole mikään suuri kulttuurikaupunki, mutta siellä pidetään elokuussa elokuvafestivaalit ja muutenkin kaupungin elokuvateatterissa on jonkin verran ohjelmaa. Heinäkuu on suurinta tapahtumien aikaa, ennen joulua Viipurissa on muutama tapahtuma ja sinne onkin hyvä matkustaa kesällä tai
Viipurissa ensimmäinen paikka, jonka monet näkevät, on sen kaunis rautatieasema, jolle pääsee junalla Helsingistä ja joka sijaitsee kaupungin keskustan laitaosissa. Keskusta on suurin piirtein rautatieaseman ja linnan välimaastossa. Siihen kuuluu erilaisia korttelistoja, ja keskustaan v
Viipuriin voi matkustaa omatoimisesti, erilaisten ryhmämatkojen kanssa tai sitten perinteiselle matkatoimiston järjestämälle matkalle. Koska Venäjälle matkustavalla pitää olla noin 80 euroa maksava viisumi, on usein helpompaa ostaa matkatoimistojen ja muiden toimijoiden järjestämiä matkoja, j