Firenze - Pieni matkaopas
Duomo
Neptune Piazza Repubblica Arno-joki

Firenze, Italia

Firenze on kuuluisa vanhastakaupungistaan ja renessanssiajan taidetta pullottavista museoista. Kaupungin halkaisee Arno-joki, jonka ylittävällä sillalla vain kulta- ja timanttikauppiaat saavat tehdä kauppaa. Valtaosa Firenzen nähtävyyksistä liittyy tavalla tai toisella de’ Medicien suvun vaiheisiin. Suvun tarina ja kaupungin historia nivoutuvatkin kiehtovalla tavalla yhteen.

Olet Firenzen pienen matkaoppaan etusivulla. Seuraavaksi kerrotaan, mitä matkaoppaan eri osioissa on.

1. Tekemistä

Tekemistä-osiossa syödään ulkona ravintoloissa, mietitään mitä Firenzessä kannattaa ostaa ja missä ostokset kannattaa tehdä. Lisäksi kerrotaan tapahtumista, konserteista ja kulttuurielämästä yleensä sekä piipahdetaan viihteellä ilta- ja yöelämän humussa. Lopuksi annetaan muutama ajanvietevinkki tilanteeseen, jossa kaikki on jo nähty. >> Tekemistä

2. Nähtävää

Nähtävää-osiossa käydään läpi Firenzen kaupunginosia sekä rakennuksia ja maamerkkejä, puistoja ja luonnonnähtävyyksiä sekä museoita ja taidegallerioita. Lisäksi esitellään nähtävää ja koettavaa lapsille sekä kohteita Firenzen lähistöllä. >> Nähtävyydet

3. Selviytymisopas

Selviytymisoppaassa paneudutaan Firenzen matkoihin ja saapumiseen perille, liikkumiseen kaupungissa, alueen säähän ja ilmastoon ja annetaan selviytymisvinkkejä lasten kanssa matkustaville. >> Selviytymisopas

4. Hotellit ja majoittuminen

Hotelli- ja aluevinkeissä käydään läpi niitä kaupunginosia ja alueita, jotka ovat matkailijalle hyviä valintoja majapaikan sijainnin näkökulmasta. Alueiden yhteydessä nostetaan lisäksi esiin mielestämme hyviä hotelleja kullakin alueella. >> Hotellit ja majoittuminen

Firenze matkakohteena

Firenze ei ole mikään valtava kaupunki etenkään keskustan osalta, mutta se on sokkeloinen paikka, jossa eksyy helposti. Lyhyellä lomalla kannattaa karttaa tutkia jo ennen kuin lähtee kiertelemään nähtävyyksiä, ja mikäli haluaa pelata varman päälle, voi keskittyä turistien suosimaan reittiin, joka kulkee Duomo-katedraalilta Piazza della Signorian kautta Ponte Vecchio –sillalle ja sieltä Palazzo Pitti –palatsille, joka sijaitsee joen toisella puolella, Oltrarnossa.

Kiireisimpiä matkustusaikoja Firenzeen ovat pääsiäinen, heinä-elokuu ja joulukuun loppupuoli ja tammikuun ensimmäinen viikko. Tällöin hotellien hinnat ovat korkeimmillaan ja etenkin iltapäivisin suosituimmat nähtävyydet ovat täysin tukossa.

Parhaita matkustaikoja kaupunkiin ovat ehdottomasti huhti-kesäkuu ja loka-marraskuu, ja myös maalis- ja syyskuu voivat olla hyvin miellyttäviä kuukausia olla Firenzessä. Pimeään aikaan marraskuusta helmikuulle kaupungissa on hieno tunnelma, ja melko autioina pysyttelevät kadut houkuttelevat vaeltamaan ja tutustumaan sokkeloiseen keskiaikaiseen keskustaan lähemminkin. Tämä matkustusaika on hyvä niille, jotka haluavat tutustua hyvin keskiaikaisen keskustan nähtävyyksiin kuten kirkkoihin ja käydä sisällä sellaisissa suosituissa museoissa kuten Palazzo Vecchio ja Uffizi.

Mikäli on nimeomaan kiinnostunut Firenzen kulttuurista, historiasta ja keskiaikaisesta taiteesta David-patsaan ja Uffizi-museon johdolla, kannattaa matka Firenzeen ehdottomasti ajoittaa välille loka-huhtikuu.

Shoppailumielessä Firenzeen tulevien kannattaa pitää mielessä, että elokuussa kaikki liikkeet (tai ravintolat) eivät ole avoinna ja että kaupungin joulukuun joulumarkkinat ovat erinomaisia ja talvisaikaan kauppoja jaksaa kierrellä paljon tarmokkaammin kuin kesän helteillä.

Firenzen nähtävyydet

Suuri osa Firenzessä vierailevista turisteista pyörii ydinkeskustan kolmen suuren aukion välisellä alueella, jolta löytyvät kaupungin tunnetuimmat nähtävyydet, kahvilat, ravintolat ja ostosmahdollisuudet.

Piazza del Duomo on tunnettu tietenkin Santa Maria dei Fiore -tuomiokirkosta ja sen yhteydessä olevasta museosta kuten myös San Giovannin battisterosta eli kastekappelista, joka sijaitsee viereisellä aukiolla turistien suosimien markkinoiden keskellä.

Piazza della Repubblica on myös hyvä paikka tutkia markkinoiden antia, ja tämän aukion laidalla on useita kaupungin tunnetuimpia kahviloita ja ravintoloita, joissa kannattaa ehdottomasti käydä ainakin kahvilla – Caffe Gilli on erityisen tunnettu kahvittelupaikka.

Piazza della Signoria on nähtävyyksiltään huippuluokkaa, sillä sen laidalta löytyvät niin Palazzo Vecchio kuin Uffizin taidemuseokin – ja ilmaiseksi aukiolla voi nähdä kuuluisien veistosten kopioita ja nauttia aukion turistien suosimista kahviloista ja jäätelöpaikoista. Lue lisää: Firenzen nähtävyydet

Ostokset

Firenze on varsinainen shoppailukaupunki, ja sen keskiaikainen ydinkeskusta on täynnä markkinoita, kauppahalleja, putiikkeja, kauppakeskuksia ja erilaisia katukaupustelijoita – paras on aina pitäytyä virallisissa markkinoissa ja putiikeissa, sillä ulkomaalaistaustaiset katukaupustelijat myyvät poikkeuksetta huonoja tuotteita, jotka päälle päätteeksi saattavat olla laittomia kopioita merkkituotteista. Kuten Firenzessä monessa paikassa nykyään ilmoitetaan, joutuu piraattituotteen ostanut kiinnijäätyään pahimmillaan maksamaan 10 000 euron sakot.

Vaikka Firenze on pullollaan shoppailumahdollisuuksia, on siellä jonkin verran hankala suunnistaa ainakin ensimmäisten päivien aikana, ja näin on hyvä tutustua joihinkin tärkeisiin shoppailualueisiin etukäteen. Aukiot kuten Piazza San Lorenzo ja sen vieressä sijaitseva kauppahalli ovat hyviä erilaisille matkamuistoille koristeista t-paitoihin ja elintarvikkeisiin, ja näiden liepeillä on valtava määrä myös muita tuotteita myyviä liikkeitä. Lue lisää: Ostokset

Ravintolat ja ruoka

Hyvän ruokapaikan löytäminen niin nopealle välipalalle kuin pitkälle illallisellekin ei ole Firenzessä vaikeaa, mutta keskiaikaisen ydinkeskustan turistien eniten suosimat alueet ovat eniten myös kaupungin hinta-laatusuhteeltaan heikoimpien ravintoloiden suosiossa.

Mikäli haluaa löytää hyvän ravintolan, on San Croce siihen hyvää aluetta – etenkin Sant’Ambrogion markkinapaikka kauppahalleineen ja lähikatuineen on hyvää, paikallistenkin suosiossa olevaa tienoota ravintoloille ja myös pikkupurtaville. Itse kauppahallin sisällä on leipomoita, joissa myydään pizzapaloja ja muita tuotteita kilohinnalla, ja niissä myydään ehdottomasti hinta-laatusuhteeltaan Firenzen parhaita pizzapaloja. Kauppahallin yhteydessä on myös hyvä ravintola, jossa voi syödä viihtyisän aterian paikallisten kanssa. Lue lisää: Ruoka ja ravintolat

Liikkuminen

Firenzen keskustassa paras tapa siirtyä paikasta toiseen on käveleminen, ja niin keskiaikaisessa keskustassa kuin joen toisella puolella Oltrarnossakin on mukava liikkua kapeilla kujilla ja vilkkailla kaduilla. Firenzessä monet kadut ja jalkakäytävät ovat kapeita, ja näin matkalaukkujen kanssa kävelemistä ei kiireisimpään aikaan kaupungin keskustassa suositella.

Firenzessä on hyvä, kattava bussiverkosto, johon saa lippuja T tai Tabacchi-merkillä varustetuista kioskeista, kaupoista ja kahviloista. Lippu on halvempi jos sen hankkii etukäteen, eikä vasta kuskilta. Bussiin noustessa lippu leimataan.

ATAF-yhtiöllä, joka vastaa Firenzen joukkoliikenteellä, on pysäkkejä Centrale Stazione di Santa Maria Novella -päärautatieasemaa vastapäätä, ja täältä pääsee vaikkapa kohti Piazzale Michelangelolle Oltrarnossa ja Fiesoleen. Busseilla pääsee tästä myös kätevästi muualle Oltarnoon ja Arno-joen ylittävälle Ponte Santa Trinita –sillalle, jonka lähellä on runsaasti majapaikkoja. Lue lisää: Liikkuminen paikasta toiseen

Firenzen matka on kaupunkiloma parhaimmillaan

Firenzen matkat kuuluvat kotimaisten matkatoimistojen valikoiin. Tarjolla on niin lentoja, hotelleja kuin paketteja, missä yhdistyvät molemmat. Firenzeen tehdään matkoja melko suurella hintahaitarilla, mutta mitään halpaa huvia järjestetyt matkat harvoin ovat – tyypilliset 3 vuorokauden hotelli+lento –paketit maksavat miltei mihin vuodenaikaan tahansa 300-900 euroa per henki. Hintahaitari on sen verran suuri, että kannattaa tutkia kaikkien matkatoimistojen tarjontaa. Lue lisää: Firenzen matkat ja saapuminen perille

Muita matkakohteita Italiassa

Firenzen lisäksi Italiassa on myös monia muita harkinnan arvoisia matkakohteita, joita on esitelty myös Pienessä matkaoppaassa.

Rooma on yksi Euroopan suosituimmista matkakohteista. Lukuisine antiikin monumentteineen, kirkkoineen ja muine huikeine nähtäyyksinen se valloittaa miljoonia kävijöitä vuosittain.

Veden ympäröimä ja yli sadalle saarelle levittäytynyt Venetsia on yksi maailman tunnetuimmista ja kauneimmista kaupungeista. Se on mystinen kaupunki, joka ei ole muuttunut paljoakaan viimeisten vuosisatojen aikana.

Muita www-palveluita

Firenze Wikipediassa | Matkustustiedote - Ulkoasiainministeriö : Italia | YouTube: Florence, Italy | Google maps: Firenze

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/01

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.