Kellonaika Chongqingissa ja aikaero Suomeen nähden
Ilmoitus - Sivu jatkuu ilmoituksen jälkeen
|
Kello on Chongqingissa
21:53:00
|
5
|
Kelloa pitää siirtää viisi tuntia eteenpäin Chongqingiin / Kiina matkustettaessa. |
Aikaero Chongqingin ja Suomen välillä
Chongqingissa kello on tällä hetkellä viisi tuntia enemmän kuin Suomessa. Kun Suomesta lennetään Chongqingiin kuljetaan itään, ja silloin jet lag vaivaa pahemmin kuin vastakkaiseen suuntaan matkustettaessa. On yksilöllistä, miten nopeasti elimistö sopeutuu viiden tunnin aikaeroon. Nopeilta sopeutujilta aikaa kuluu keskimäärin 3 vuorokautta ja hitailta sopeutujilta voi mennä 4–5. Itään päin lennettäessä voi yrittää saada unen päästä kiinni lentokoneessa. Perillä, sen sijaan kannattaa jättää päivätorkut väliin ja yrittää sinnitellä hereillä iltaan asti. Aamuisin saattaa tuntua houkuttelevalta nukkua puolille päiville, mutta tätä kannattaa välttää ja viritellä herätyskello pitämään asiasta huolta. Uuteen rytmiin voi mahdollisuuksien mukaan alkaa totutella jo kotimaassa aikaistamalla nukkumaanmenoaikaa tunnilla parilla, mikä monilla onnistuu helpoiten aikaistamalla ensin heräämisaikaa. Myös ennen nukkumaan menoa otetuista melatoniinivalmisteista voi olla apua.
Aikavyöhyke
Chongqingissa käytössä oleva aika on niin sanottu Kiinan normaaliaika. Koordinoidun yleisajan mukainen aikavyöhyke on UTC +8.
Auringonnousu ja -lasku 2.8.2025
Aurinko nousee Chongqingissa tänään kello 06:13 ja laskee kello 19:43. Nouseva aurinko alkaa siintää horisontissa suunnassa 69 astetta (itä) ja laskeva aurinko painuu mailleen horisonttiin suunnassa 291 astetta (länsi).
Kuinka nopeasti Chongqingissa tulee pimeä
Chongqingissa on hämärää vielä 26 minuuttia auringonlaskun jälkeen ja aamu alkaa sarastaa saman verran ennen auringonnousua. Auringon laskettua Chongqingissa tulee pimeä nopeammin kuin Suomessa, ero Etelä-Suomeen on 35 minuuttia. Yleisesti ottaen, hämärän aika on sitä lyhyempi, mitä lähempänä päiväntasaajaa ollaan.
Kesä- ja talviaika
Erillinen kesä- ja talviaika ei ole käytössä Chongqingissa tänä vuonna.
Päivän pituus
Päivän pituus Chongqingissa on tähän aikaan vuodesta 13 tuntia ja 31 minuuttia. Päivät lyhenevät hiljalleen, ja tätä jatkuu aina 21. joulukuuta asti, joka on vuoden lyhin päivä. Tästä eteenpäin päivät alkavat pidetä, ja pisin päivä on 20. kesäkuuta.
Auringon nousu- ja laskuajat lähipäivinä
Päivämäärä | Nousuaika | Laskuaika |
3.8.2025 | 06:13 | 19:43 |
4.8.2025 | 06:14 | 19:42 |
5.8.2025 | 06:15 | 19:41 |
6.8.2025 | 06:15 | 19:40 |
7.8.2025 | 06:16 | 19:39 |
8.8.2025 | 06:16 | 19:39 |
9.8.2025 | 06:17 | 19:38 |
10.8.2025 | 06:17 | 19:37 |
11.8.2025 | 06:18 | 19:36 |
12.8.2025 | 06:19 | 19:35 |
13.8.2025 | 06:19 | 19:34 |
14.8.2025 | 06:20 | 19:33 |
15.8.2025 | 06:20 | 19:32 |
16.8.2025 | 06:21 | 19:31 |
17.8.2025 | 06:21 | 19:30 |
18.8.2025 | 06:22 | 19:29 |
19.8.2025 | 06:23 | 19:28 |
20.8.2025 | 06:23 | 19:27 |
21.8.2025 | 06:24 | 19:26 |
22.8.2025 | 06:24 | 19:25 |
23.8.2025 | 06:25 | 19:24 |
24.8.2025 | 06:25 | 19:23 |
25.8.2025 | 06:26 | 19:22 |
26.8.2025 | 06:26 | 19:21 |
27.8.2025 | 06:27 | 19:20 |
28.8.2025 | 06:27 | 19:18 |
29.8.2025 | 06:28 | 19:17 |
30.8.2025 | 06:29 | 19:16 |
31.8.2025 | 06:29 | 19:15 |