Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Ilmoitus
Markkinatori (CC License: Attribution-ShareAlike 2.0 Generic)
Ruuan lisäksi markkinatoreilla on yleensä tarjolla sekalainen valikoima mm. vaatteita, leluja ja musiikkia.

Ostokset

Maltalla ostoksilla käyminen on sekoitus Vallettan sivukujien pikkukauppoja, ostoskeskuksia, joissa ovat esillä viimeisimmät mantereen puolen villitykset sekä värikkäitä kalamarkkinoita, joissa on taas aivan oma tunnelmansa. Tietysti ostoksilla käyminen on myös hyvä syy pysähtyä hetkeksi kahvilaan ja katsella katujen vilskettä ja tutustua saaren elämään paremmin myös näin.

Aukioloajat

Useimmat liikkeet ja kaupat (myös ruokakaupat) ovat avoinna maanantaista lauantaihin noin klo 19 asti illalla, mutta huomaa, että useimmat ovat kiinni muutaman tunnin lounasaikaan, yleensä noin klo 13-16. Poikkeuksena suurimpien ostoskeskusten liikkeet, joista monet ovat auki koko päivän.

Maksaminen

Useimmissa liikkeissä ja kaupoissa voi maksaa luottokortilla, pikkuliikkeisiin ja katukojuihin kannattaa varata käteistä. Kaupoissa on kiinteät hinnat, mutta toreilla ja markkinoilla tinkaaminen kuuluu asiaan.

Suurin osa kaupoista on keskittynyt Vallettan, Slieman ja St. Juliansin alueille, joista löytyy muodin ystäville sekä suuria ostoskeskuksia että pienempiä designerputiikkeja. Seuraavassa tarkemmin näiden alueiden tarjonnasta.

Valletta

Maltan pääkaupunki Valletta on suosittu ostoskohde sekä turistien että paikallistenkin keskuudessa. Kaupungista löytyy pieniä, paikallisia tuotteita myyviä liikkeitä, käsityöliikkeitä, pikkukujien putiikkeja, kansainvälisten ketjujen liikkeitä, kirjakauppoja, koruliikkeitä ja paljon muuta. Suurin osa Vallettan liikkeistä keskittyvät Republic Street ja Merchants Street -katujen varsille. Vallettasta löytyy myös muutama ostoskeskus, esimerkiksi Embassy Complex tarjoaa runsaasti viihdykettä, sillä se pitää sisällään lukuisien vaate- ja muiden liikkeiden lisäksi mm. elokuvateatterin sekä ravintoloita.

Sliema

Sliema sijaitsee suhteellisen lähellä Vallettaa ja tarjoaa myös monia mahdollisuuksia ostosten tekoon. Slieman katujen varsilta löytyy useita pieniä putiikkeja sekä kansainvälisten ketjujen liikkeitä. Tärkein syy Slieman suosioon shoppailijoiden keskuudessa ovat kuitenkin sen ostoskeskukset. Niistä uusin lienee Tigné Pointin asuin- ja liiketoiminta-alueelle rakennettu ostoskeskus the Point complex, jonka sanotaan olevan Maltan ensimmäinen ostoskeskus, joka pärjää vertailussa Euroopan muiden ostoskeskusten kanssa. The Point tarjoaa kolmen kerroksen verran toinen toistaan hienompia liikkeitä ja maailmankuuluja merkkejä, lisäksi alueella on ravintoloita, kahviloita sekä paljon muuta viihdykettä. Toinen Slieman ostoskeskuksista on Plaza, jonne monet ostoksilla viihtyvät suuntaavat. Plazalla on muutamia kahviloita, joihin on mukava pysähtyä hetkeksi shoppailun lomassa.

St Julians

Kolmas shoppailukohde Maltalla on St. Juliansin alue ja varsinkin siellä sijaitseva St. Georges Bay, joka on Maltan yksi suosituimmista matkakohteista ja jonne ihmisiä vetää ostoksille kuuluisa Bay Streetin ostoskeskus. Bay Streetillä voit käydä ostoksilla sen kymmenissä liikkeissä halusitpa sitten ostaa vaatteita, kosmetiikkaa, koruja tai vaikka suklaata. Ostoskeskuksessa on myös monia ravintoloita, baareja ja klubeja sekä ohjelmaa mm. perheille. Varsinkin viikonloppuisin ostoskeskus herää kunnolla henkiin, kun sen keskusaukiolla Rotundalla järjestetään erityyppistä ohjelmaa, kuten tanssi- ja lauluesityksiä sekä näyttelyitä. Bay Steet on yksi harvoista paikoista Maltalla, jossa kaupat ovat auki myös sunnuntaisin.

Victoria, Gozo

Myös Gozon saarella ostoksilla käyminen onnistuu. Parhaimmat mahdollisuudet siihen tarjoaa Gozon suurin kaupunki Victoria, josta muutamien katujen varsien pienien kauppojen lisäksi löytyy ostoskeskus Duke. Aivan Victorian keskustassa sijaitsevassa ostoskeskuksessa on mm. monia muodikkaita vaateliikkeitä, kahvila, ruokakauppa sekä lasten leikkialue.

Torit ja markkinat

Maltan markkinat kuuluvat viikon kohokohtiin, jokaisella kaupungilla ja kylällä on yleensä oma versionsa niistä, markkinat ovat yleensä kerran viikossa. Markkinat ovat hyvä paikka kysellä naapurien kuulumisia ja kuulla viimeisimmät uutiset paikallisista tapahtumista. Tietysti monet menevät markkinoille myös ostoksille, ostamaan päivittäisiä ruokatarpeita ja muuta tarvittavaa. Ruuan lisäksi torilla on yleensä tarjolla sekalainen valikoima mm. vaatteita, leluja ja musiikkia.

Melkein joka kylässä on siis omat markkinansa, käy katsastamassa esimerkiksi Marsaxlokkin värikäs kalatori, jossa on tarjolla mitä eksoottisempia kaloja. Mitä aikaisemmin saavut paikalle, sitä tuoreempaa kala on. Hyviä kohteita ovat lisäksi mm. Vallettan kaupunginporttien ulkopuolella sijaitsevat Vallettan sunnuntaimarkkinat, jotka ovat hyvin suositut ja josta löytyy monenlaista ostettavaa, Gozolla vieraillessasi voit käydä Victorian keskusaukion päivittäisellä torilla. Torit eivät yleensä ole auki kovin myöhään, parasta on mennä paikalle hyvissä ajoin jo aamupäivällä.

Tuliaiset

Monien mielessä ostoksilla ovat tietenkin tuliaiset, joko itselle tai muille kotona odottaville. Suosittuja kotiin viemisiä ovat paikalliset herkut, kuten oliivit, aurinkokuivatut tomaatit tai paikalliset viinit. Jos haluat jotain hieman kestävämpää, saari on täynnä erilaisia käsitöitä myyjiä putiikkeja, joista voi tehdä löytöjä. Suosittuja tuliaisia ovat tunnettu maltalainen pitsi sekä erilaiset hopeakorut ja -esineet. Maltalainen lasi on myös tunnettua ja laadukasta ja värikkäitä, käsinpuhallettuja lasiesineitä löytyy monista paikoista.

Teksti: Anniina Simula
2010/07

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lukijoiden kommentteja

Hei, onko st. juliansissa jonkinlaista toria tai kyläjuhlaa? Jos on, niin minä päivänä/päivinä? (: /heisku

Ei ole st.juliansissa, kyseessä on melko moderni kaupunki. Kannattaa toreja ja kyläjuhlia etsiä mm. Marsaxlokk:sta tai valletasta. /Halfmaltese

Entäs onko Bugibbassa tai sen lähikylissä mitään kala- tms. toria? /Jykä

Onko turvallinen maa? /jore

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti