Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Praha
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Stavovske Divadlo
Stavovské divadlo on yksi Euroopan vanhimpia edelleen toiminnassa oleva teattereita, ja se on myös ainoa edelleen pystyssä oleva, jossa Mozart esiintyi.

Prahan musiikkielämä

Praha on yksi Euroopan suuria musiikkikaupunkeja, ja siellä voi seurata erityisen korkeatasoista oopperaa ja klassista musiikkia mutta myös jatsia, live-keikkoja ja suuren luokan konsertteja. Lippujen hinnat ovat monissa tapauksissa kohtuullisia, eikä kaupungissa välttämättä tarvitse lähteä kauas korkeatasoista esitystä seuraamaan. Prahassa on ympäri vuoden musiikkiin liittyviä tapahtumia, jotka antavat lisäulottuvuuksia jo ennestään monipuoliselle musiikkielämälle ja tuovat kansainvälisiä tähtiä Prahaan.

Klassinen musiikki: Ooppera, klassinen musiikki ja baletti

Prahassa klassinen musiikki soi kirkoissa, konserttisaleissa ja korkeatasoisten tapahtumien yhteydessä ympäri vuoden, ja myös baletti ja ooppera ovat siellä hyvässä maineessa. Oopperataloja on useita, ja tietenkin W. A. Mozartin oopperoita esitetään usein, sillä hän vieraili ja sävelsi usein Prahassa, jota hän väitti lempikaupungikseen. Normaalin oopperan lisäksi kaupungissa voi seurata nukketeatterioopperaa, jossa siinäkin Mozartin Don Giovanni on kaikkein helpommin nähtävissä. Huonoin ajankohta mennä oopperaan tai muuhun esitykseen on keskikesä eli heinä- ja elokuu, mutta kesäisinkin on ainakin jonkin verran musiikkiin liittyviä tapahtumia ja kirkkokonsertteja.

Ooppera, musikaalit ja nukketeatteriooppera

Suurin mullistus Prahan oopperaelämässä vuonna 2017 ja mahdollisesti muutaman vuoden siitä eteenpäin on se, että Prahan valtionoopperaa peruskorjataan. Oopperaesityksiä on enemmän muualla, ja monet valtionoopperan esitykset ovat Florenc-metroaseman vieressä olevassa musiikkiteatterissa.

Ooppera on sen verran suosittua Prahassa, että oopperalippujen hinnat ovat melko korkeita eikä tunnetuimpiin oopperataloihin pääse normaalisti helposti alle 40 eurolla. Vähemmän tunnetuista paikoista, oopperoiden lippukassoilta tai oopperatalojen omilta sivuilta voi lipun saada edullisemmin, 10–30 eurolla, mutta oopperassa käyminen ei ole ulkomaalaiselle Prahassa välttämättä kovin edullista.

Prahassa on tällä hetkellä neljä valtiollista oopperan esityspaikkaa, ja ne voi nähdä Kansallisteatterin sivuilta.

Niistä keskeisin ja tarunhohtoisin on Stavovské divadlo [kartalla], joka on pääaukion ja Havelskán torikadun vieressä. Tämä vuonna 1783 perustettu teatteri on yksi Euroopan vanhimpia edelleen toiminnassa oleva teattereita, ja se on myös yksi niistä teatterirakennuksista, joissa Mozart esiintyi, ja se onkin niistä ainoa edelleen pystyssä oleva. Talossa, joka englanniksi tunnetaan nimellä ”Estates Theatre” on oopperaa, balettia ja draamaa, ja liput tänne on paras hankkia hyvissä ajoissa etukäteen.

Nova Scena
Nová scénassa on draaman, oopperan ja baletin lisäksi Laterna magikan esityksiä.

Melko lähellä joenrannalla sijaitseva Kansallisteatteri [kartalla] ja sen vieressä oleva lisärakennus eli Nová scéna ovat paikkoja, joissa myös on oopperaa ja balettia sekä muita esityksiä. Vuonna 1983 valmistuneessa lisärakennuksessa on draaman, oopperan ja baletin lisäksi Laterna magikan esityksiä. Laterna magika, joka perustettiin ennen Brysselin vuoden 1958 maailmannäyttelyä, on maailman ensimmäinen multimediateatteri, ja lisärakennuksessa näitä esityksiä on usein. Siellä on kuitenkin myös erilaisia tapahtumia, jotka eivät liity balettiin tai oopperaan, ja näin jos sinne mielii, kannattaa tapahtumakalenteria katsella hyvissä ajoin etukäteen. Jos menee kansallisteatterin esitykseen, on tapana myös käydä teatterilaisten suosiossa olevassa kahvila Slaviassa, joka on toisella puolella katua ja joka oli Václav Havelin kantapaikkoja.

Florenc-metroaseman vieressä oleva Hudební divadlo Karlín [kartalla] on musikaaleja ja muita viihteellisiä esityksiä näyttävä teatteri, jota on huomattavasti laajenneltu sitten vuoden 1881 valmistumisen. Siellä on nykyään myös oopperaa ja jonkin verran balettia, mutta ei kovin usein.

Jonkin verran oopperaa ja etenkin balettia on keskeisessä, Smetana-salia vastapäätä olevassa Hybernia-teatterissa [kartalla]. Se on keskeinen, turistien suosima esityspaikka, ja liput ovat hintavia, yleensä vähintään 30 euroa mutta usein 40–50 euroa.

Kätevä sivusto oopperaan mieliville on Prague Opera, ja toinen samantyylinen sivusto on Czech Opera. Lippuja on helppo hankkia näiden ja muidenkin sivujen avustuksella, mutta kannattaa olla tarkkana, ettei maksa liikaa. Tutkimalla oopperatalojen sivuja voi usein löytää kaikkein edullisimpien lippujen hintoja, mutta englanninkielisillä sivuilla esitellään mieluiten kaikkein kalleimpia lippuja.

Ohjelmistoa ja lippuja Prahan korkeakulttuuriesityksiin voi katsella myös Ticketsonline -sivuilta

Nukketeatteriooppera

Tšekki on aina ollut nukketeatterin luvattu maa, ja siellä voi mennä katsomaan nukketeatterioopperaa. Maan nukketeatterikeskus (Národní Divadlo Marionet), jossa on paitsi esityksiä myös yhdistyksen päämaja ja museo, on vanhassakaupungissa, samassa korttelissa kuin pääkirjasto [kartalla]. Paikka liitettiin Unescon suojelukohteiden listaan joulukuussa 2016, ja siellä voi nähdä Mozartin Don Giovannin ja joskus myös Taikahuilun. Ohjelmisto on suunnattu lähinnä perheille, mutta muutkin voivat esityksistä innostua. Talossa on opastettuja kierroksia, joille pääsee edullisesti, mutta esityksiin liput maksavat reilut 20 euroa.

Klassisen musiikin konsertit

Klassista musiikkia voi kuunnella lukuisissa eri konserttisaleissa ja kirkoissa. Lippujen hankkimisen kanssa saa kuitenkin olla tarkkana, sillä turistien suosimien reittien varrella on kirkkoja ja palatseja, joissa yleensä klo 19 tai klo 20 alkaviin klassisen musiikin konsertteihin myydään lippuja. Ne ovat kuitenkin usein enemmänkin turisteille suunnattuja, eikä niissä näy paikallisia. Paikallisilla on omia konserttejaan, jotka eivät aina ole aivan keskustassa, ja niihin on edulliset ja joskus myös ilmaiset liput. Löytääkseen tällaisia konsertteja olisi kuitenkin hyvä hallita kieltä, sillä englanniksi annettava tieto on suunnattu turisteille. Yhtä kaikki turisteille suunnatut konsertit ovat kotimaahan verrattuna kohtuuhintaisia, niitä on paljon ja puitteet ovat omaa luokkaansa.

Keskustassa hyvien yhteyksien varrella oleva Rudolfinum (Náměstí Jana Palacha) on yksi pääkonserttipaikoista, ja sen Dvořák-salissa konsertoi säännöllisesti myös Prahan sinfoniaorkesteri eli FOK. Liput Rudolfinumiin eivät ole edullisia, sillä ne maksavat usein 1000 kruunua joka on lähes 40 euroa, mutta vaikka taloon ei olisi menossa konserttiin, sen hulppeisiin sisätiloihin ja kahvilaan kannattaa käydä tutustumassa.

Smetana-sali (Náměstí Republiky 5) [kartalla] vanhankaupungin toisella puolella on toinen Prahan suuri konserttipaikka. Sinfoniaorkesterin lisäksi siellä soittaa myös Prahan filharmoniaorkesteri, jonka vuoden suurin konsertti on uudenvuodenkonsertti. Siihen liput ovat hintavia ja ne on hankittava ajoissa, mutta muuten Smetana-salissa on kohtuuhintaisia esityksiä.

Rudolfinum
Rudolfinumin hulppeisiin sisätiloihin ja kahvilaan kannattaa käydä tutustumassa.

Jos mielii paikallisten kanssa edullisiin konsertteihin, joihin liput maksavat alkaen alle neljästä eurosta, voi mennä Atriumiin (Čajkovského 12) [kartalla], joka on Žižkovin tv-torninZizkovin tv-torni vieressä ja lähellä Flora-metroasemaa. Se ei ole helposti lähestyttävä paikka, sillä verkkosivut ovat vain tšekiksi eikä se ei ole keskustassa, mutta Atrium soveltuu niille, jotka haluavat kaikin tavoin autenttisen prahalaisen kokemuksen.

Monet kirkot kuten vanhankaupungin Pyhän Johanneksen kirkko (Bazilika sv Jakub, engl. St Jacob’s) (Malá Štupartská 6) [kartalla] ja vanhankaupungin pääaukiolla oleva Pyhän Nikolauksen kirkko (Chrám svatého Mikuláše, engl. St Nicholas’) järjestävät turistien iloksi konsertteja, jotka usein alkavat klo 19 tai klo 20. Liput on helppo aiemmin päivällä hankkia selkeästi näkyviltä lippukassoilta, hinnat ovat turisteille suunnattuja mutta puitteet ovat loistavat. Lisää paikkoja, joissa on turisteille suunnattuja konsertteja on Husova-kadulla, ja esimerkiksi turistien suosikkireitillä eli Karlovan ja Husovan kulmauksessa olevassa palatsissa on konsertteja. Itse Karlova-kadulla olevassa Klementinumissa sijaitseva Peilikappeli (Zrcadlova kaple, Karlova) on puitteiltaan uskomaton, 120 henkeä vetävä sali, johon voi ajatella pääsevänsä konserttiin noin 30 eurolla. Lippuja voi hankkia paitsi Karlova-kadun lippupisteestä myös erilaisilta verkkosivuilta.

Hyvä vierailupaikka konserttiin mielivälle on vanhankaupunginaukiolta lähtevän Tynská-kujan [kartalla] varrella oleva Via Musica, josta saa myös lippuja oopperaan, balettiin ja jazz-konsertteihin.

Sivusto, jolla on kaikkien Prahan konserttien tiedot, on Prague Experience, ja niiltä paitsi näkee hinnat voi myös ostaa lippuja.

Klassiseen musiikkiin liittyviä tapahtumia

Prahan tunnetuimmat ja arvostetuimmat tapahtumat ovat klassisen musiikin tapahtumia. Kolme suurinta musiikkitapahtumaa vetävät paikalle asiantuntevaa kuulijakuntaa kaikkialta maailmasta, mutta siellä on myös muita tapahtumia. Liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen, sillä tapahtumiin tulee paljon vierailijoita ja ne kiinnostavat myös paikallisia. On hyvä huomata, että kuuluisaa Prahan syksy -festivaalia ei ole enää pidetty vuoden 2008 jälkeen.

Prahan talvi pidetään vuoden ensimmäisinä päivinä, ja sen yhteydessä pääsee kuulemaan Mozartia ja muita Prahalle olennaisia säveltäjiä. Luvassa on oopperaa ja musiikkia samoissa paikoissa kuin esityksiä muulloinkin on, etenkin kansallisteatterissa.

Prahan kevät pidetään toukokuun alkupuolella, ja konsertteja on normaaleissa saleissa. Samalla verkkosivulla voi lukea marraskuisesta festivaalista, joka noin viikon ajaksi tuo lisäohjelmistoa Rudolfinumiin.

Kesällä, jolloin oopperaa ja sisäkonsertteja on vähän ja joissain paikoissa ei lainkaan, pidetään nykyään Lontoon mallin mukaisesti Praha Proms. Se alkaa juhannuksen tienoilla ja kestää noin kuukauden, ja konsertteja on tunnetuissa konserttisaleissa. Niitä tosin on muuallakin, ja musiikin joukosta löytyy jatsia ja muutakin viihteellisempää musiikkia.

Prahan syksyn sijaan voi kaupunkiin suunnata Dvořákovo-festivaaleille, jotka juhlistavat Antonín Dvořákia. Konsertteja on eri puolilla keskustaa, myös Rudolfinumissa.

Smetanan patsas
Smetana on Tšekin kansallissäveltäjä. Häntä esittelevän Muzeum Bedricha Smetanyn edessä Kaarlensillan vieressä on hänen näköispatsaansa.

Musiikkiin liittyviä museoita

Lähellä I.P.Pavlova-metroasemaa sijaitseva Villa Amerika [kartalla] on paikka, jossa on maan kansainvälisesti kuuluisinta säveltäjää (Antonín Dvořák) käsittelevä museo. Siellä on jonkin verran musiikkiin liittyviä tapahtumia, ja museo on maanantaisin suljettu. Museolle tehdään opastettuja kierroksia, mutta sinne on helppo mennä myös omin nokin. Eniten konsertteja ja muita tapahtumia on kesäisin, toukokuulta lokakuun loppuun.

Toinen säveltäjään liittyvä museo on Muzeum Bedřicha Smetany [kartalla], joka on Kaarlensillan vieressä. Siellä esitellään Smetanaa, joka on Tšekin kansallissäveltäjä. Museo on avoinna klo 10–17 muina päivinä paitsi tiistaisin, ja vaikka museoon ei menisikään sisään voi sen ulkopuolella katsella säveltäjän näköispatsasta.

Prahan musiikkia käsittelevä museo [kartalla] on lähellä linnaa ja muita nähtävyyksiä, ja se on erinomainen vierailupaikka kenelle tahansa musiikista kiinnostuneelle. Siellä voi nähdä Mozartin pianon, ja siellä on ajoittain musiikkiin liittyviä tapahtumia. Museo on avoinna muina päivinä paitsi tiistaisin klo 10–18.

Musikaalit ja muut viihteelliset esitykset

Karlinin musiikkiteatterin lisäksi viihteellisiä esityksiä voi seurata messualueella (Výstaviště) [kartalla]. Siellä sijaitseva Goja Music Hall on paikka, jossa on musikaaleja, kauhuoopperaa ja muuta viihteellistä. Sitä ei kuitenkaan ole niin helppo lähestyä, sillä sivut ovat tšekiksi ja paikka ei ole keskustassa.

Melko lähellä sitä, suuren Alza-elektroniikkaliikkeen ja Tusarova-ratikkapysäkin vieressä sijaitsevassa RockOpera-talossa [kartalla] on rock-oopperaesityksiä. Sitäkin on vähän hankala lähestyä, sillä sivut ovat vain tšekiksi, mutta siellä on Faustia ja muuta, ja lippukassa on arkisin klo 14–16 avoinna.

Jazz ja blues

Vaihtelevan tasoista jatsia on mahdollista kuunnella eri puolella Prahaa, mutta hinnat ovat yleensä normaalia korkeammat eikä musiikki välttämättä yllä kovin korkealle tasolle.

Päivittäin klo 21 alkaen on jazz-konsertteja kuten myös jamisessioita ja jonkin verran bluesia, latinoa tai funkia lähellä Kaarlensiltaa, joen toisella puolella sijaitsevassa U Malého Glena -klubissa [kartalla]. Siellä on sekä paikallisia että kansainvälisiä nimiä, mutta hinnat ovat siellä olutta lukuun ottamatta länsimaisella tasolla.

Joen keskustan puolella vanhassakaupungissa tai sen lähellä on muutama paikka, joissa voi myös kuulla jatsia, bluesia tai soulia.

Reduta (Národní 20) [kartalla] aivan Tescon vieressä on keskeinen, tasokas klubi, jolla syksyisin pidetään Prahan kansainväliset jazzfestivaalit.

Melko lähellä sitä mutta vanhassakaupungissa lähellä Havelskán torikatua sijaitseva AghaRTA on jatsinystävälle kenties paras klubi. Siellä on joka ilta klo 21 alkaen konsertteja, ja siellä kuten joissain muissakin paikoissa pidetään marraskuussa Prague Jazz Festival. Elokuun alussa, Prahan jazz-viikkojen aikana, on konsertteja myös läheisellä vanhankaupunginaukiolla.

Jazzboat (Čechův most -silta) [kartalla] on illan hämärryttyä oiva tapa tutustua Prahan joenvarren elämänmenoon jatsia kuunnellen. Se on turisteille suunnattu paikka, josta saa pöydän noin 30 eurolla ja jossa on joka ilta vähän erilaista ohjelmaa. Konsertit ovat ympäri vuoden sisällä, mutta kesällä siellä ei ole ilmastointia eikä vierailua siellä voi suositella helleaaltojen aikaan. Siellä on jonkin verran edullisempaa joinain vuodenaikoina su–ti.

Palac Akropolis
Joillekin suomalaisille bändeille kuten maassa suositulle Waltarille tuttu esiintymispaikka on Palac Akropolis eläväisessä Žižkovin kaupunginosassa.

Pop-, rock- ja muu viihdemusiikki

Prahan kevyen musiikin tarjonta ei ole aivan vielä päässyt kansainväliselle tasolle, mutta muutamia hyvätasoisia, ulkomaisiakin artisteja tarjoavia klubeja kaupungissa on. Kaupungin rock- ja pop-kuvioista ei kannata odotella liikoja, eikä Prahassa ole kansainvälisesti tunnettuja paikallisia bändejä. Prahassa on kuitenkin muutama maailmanluokan paikka, joissa voi nähdä keikkoja laidasta laitaan. Yleisesti ottaen etenkin juomien hinnat mutta usein myös liput ovat edullisempia ja meininki vähemmän turistivoittoista muualla kuin aivan ydinkeskustassa.

Joillekin suomalaisille bändeille kuten maassa suositulle Waltarille tuttu esiintymispaikka on Palac Akropolis (Kubelíkova 27) [kartalla], joka sijaitsee eläväisessä Žižkovin kaupunginosassa. Tupakkalain voimaantulon jälkeen koko alue on kuitenkin muuttunut rauhattomaksi, ja ihmisten jatkuva ravaaminen ulkona tupakalla on vaikuttanut Akropolisinkin viihtyvyyteen. Silloin kun siellä ei ole live-keikkoja, siellä on tiskijukkia ja diskoja, jotka ovat suosittuja kaikkien ikäryhmien ja kansanosien keskuudessa. Lippujen ja juomien hinnat ovat alhaisia, mutta kansainvälisten artistien konsertteihin on normaalia kalliimmat liput. Samassa rakennuksessa on baari ja ravintola, ja kaikkein paras tänne on tulla metrolla läheiselle Jiřího z Poděbrad -asemalle.

Akropolis on autenttisin prahalainen paikka kuulla musiikkia, ja toinen varsin eläväinen on myös keskustan ulkopuolella sijaitseva Forum Karlín (Pernerova 51) [kartalla]. Tässä lähellä Křižíkova-metroasemaa sijaitsevaa keskusta esiintyi syksyllä 2017 suomalainen Apocalyptica, ja siellä on myös jatsia, klassista musiikkia, poppia ja muuta musiikkia.

Vanhankaupungin ykköspaikkoja konserteille ja kansainvälisen luokan DJ:lle on Roxy (Dlouhá 33) [kartalla], joka on pitkälti Akropolisin kaltainen mutta turistivoittoisempi klubi. Siellä on keikkoja, tiskijukkia ja diskoja, mutta meno ei ole enää samanlaista kuin vapaina aikoina ennen tupakkalain voimaantuloa.

Suosittu menopaikka keskustassa, pääaukion vieressä on Lucerna Music Bar (Vodičkova 36) [kartalla], joka on erikoistunut kevyen musiikin live-esityksiin ja ulkomaalaisten suosiossa oleviin bileisiin. Se on nuorekas menopaikka, josta saa lämmintä ruokaa myöhempään kuin monesta muusta paikasta, vielä puolenyön jälkeenkin. Lucernassa on viikolla paikallisten suosittujen bändien keikkoja, ja siellä pääsee hyvin paikalliseen musiikkielämään kiinni.

Suurten nimien konsertit

Prahassa on muutama paikka, joissa on kansainvälisten suurten bändien ja artistien konsertteja. Niille on yleensä helppo mennä, mutta lippujen hinnat ovat suurin piirtein samoja kuin stadion-keikoilla Suomessakin. Yksi merkittävä piirre Prahan monille stadioneille ja jäähalleille on se, että ne vaihtavat jatkuvasti nimeään sponsorin mukaan.

O2 Arena
Prahan suurin jäähalli valmistui vuoden 2004 MM-kisoihin, ja siellä on paljon erilaisia tapahtumia, joiden joukossa on paljon keikkoja ja urheilua. Nykyään se tunnetaan O2 Arena -nimellä.

Prahan suurin jäähalli valmistui vuoden 2004 MM-kisoihin, ja siellä on paljon erilaisia tapahtumia, joiden joukossa on paljon keikkoja ja urheilua. Sinne on helppo mennä metrolla, sillä se on Českomoravská-metroaseman vieressä. Nykyään se tunnetaan O2 Arena -nimellä [kartalla].

Toinen nimeään hiljattain vaihtanut jäähalli on Tipsport Arena [kartalla], jossa on eniten jääkiekkoa, koripalloa ja suuren luokan live-keikkoja. Se on näennäisesti lähellä metroasemaa, mutta kävelymatka on ikävä ja hankala, ja kaikkein paras on tulla metroasemalta tai suoraan muualta raitiovaunulla Výstaviště Holešovice -pysäkille.

Lippuja voi niin näihin halleihin kuin muihinkin suuriin ja pienempiinkin tapahtumiin ostaa TicketPron sivuilta.

Musiikkiin liittyviä tapahtumia: rock-, pop- ja jazzfestivaaleja

Prahassa on suuren luokan festivaaleja kesäkauden aikana, ja ainakin yksi niistä on aivan keskustassa. Enemmän suosittuja festivaaleja on kuitenkin kesäkauden aikana muualla maassa, missä on enemmän tilaa ja edullisemmat hinnat. Kesällä valtaosa prahalaisista suuntaa maaseudulle, joten Prahan kesäfestivaaleilla on lähes aina enemmän ulkomaalaisia kuin paikallisia. Yksi maan vain neljästä suuresta kesäfestivaaleista on Rock for People, joka pidetään heinäkuun ensimmäisen viikon aikana kauniissa, aivan maan keskipisteessä olevassa Hradec Královéssa.

Suurin kaupunkifestivaali, joka on suunnattu kesällä nuorille, on United Islands, joka on osa Prahan Proms-festivaalia ja joka on yleensä pidetty keskustan kahdella saarella. Viime vuosina sitä ei kuitenkaan ole pidetty saarilla, jotka antoivat festivaalille nimensä, vaan Karlín-kaupunginosassa, joten verkkosivujen kartasta kannattaa tarkastaa missä ne kunakin vuonna ovat. Tähän yleensä juhannusviikonloppuna pidettävään festivaaliin on vapaa sisäänpääsy.

Toinen kesän suuri festivaali Let it Roll, joka myös saattaa olla missä tahansa, yleensä Prahan ulkopuolella. Joinain vuosina se on ollut Benešov-nimisessä paikassa lähellä Prahaa, toisina vuosina suurella Letňany-kentällä [kartalla]. Festivaali pidetään elokuun loppupuolella, ja koska sinne ei tule ajankohdan ja korkeiden lippuhintojen takia paljon paikallisia, on sinne bussikuljetuksia ympäri Euroopan ja se on varsin kansainvälinen festivaali.

Lisää asiaa tapahtumista

Prague.com esittelee kaupungin festivaaleja laidasta laitaan

Prague Festivals esittelee erilaisia musiikkiin liittyviä tapahtumia

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2017/10

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti