Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Rodos on yksi Kreikan suosituimmista lomakohteista, missä aurinko paistaa ja lämpöä piisaa. Rentoutuminen, auringonotto, shoppailu, herkuttelu ja arjesta irtautuminen ovat sen parasta antia. Lue lisää Rodoksesta
Hotelleja – Praha
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Maalaismarkkinat Zizkovin alueella
Jirího z Podebrad -aukion maalaismarkkinoilla riittää kesäisin kuhinaa useana päivänä viikossa.

Tšekki ja Praha vuonna 2015

Vuosi 2015 on Tšekissä kiireistä aikaa, sillä lähellä Prahaa sijaitseva Plzeň on Euroopan kulttuuripääkaupunki ja Prahassa sekä lähellä Puolan rajaa sijaitsevassa Ostravassa on jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut toukokuussa. Muitakin tapahtumia Prahassa tänä vuonna on, ja kaupungissa on myös kaikenlaista uutta, minkä takia sinne on hyvä lähteä tänäkin vuonna käymään.

Tällä sivulla esitellään vuoden parhaita tapahtumia, uusia ravintoloita ja muuta uutta ja huomionarvoista Prahassa ja muualla Tšekissä tänä vuonna.

Jääkiekon MM-kisat Ostravassa ja Prahassa

Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut pelataan 1.5.–17.5.2015 Prahassa ja maan itäosissa sijaitsevassa Ostravassa, joka on Tšekin kolmanneksi suurin kaupunki. Suomi pelaa Ostravassa B-lohkossa, ja pelit pelataan CEZ-areenalla [kartalla]. Suomi aloittaa pelit jo vappuna, jolloin vastaan tulee USA, ja pelit jatkuvat Ostravassa aina puolivälieriin asti. Vasta tämän jälkeen 16.5. Suomi mahdollisesti pelaa Prahassa Českomoravská-metroaseman vieressä olevalla O2-areenalla, joka valmistui Prahassa edellisen kerran vuonna 2004 pidettyihin kisoihin.

Koska Ostravassa ei ole paljon majapaikkoja, jää moni auttamatta ilman petiä. Moni varmaan yöpyykin suositusten mukaisesti Prahassa ja matkustaa sieltä pelipäivinä Ostravaan. Kannattaa kuitenkin huomata, että matkat ovat pitkiä, yleensä 3½ tuntia, ja 3 tunnin Pendolino-kyydillä on pakollinen paikkavaraus, joka maksaa muutaman euron ylimääräistä. Prahan sijaan yöpyä voi myös Olomouc-nimisessä kaupungissa, joka on Moravian helmiä ja josta on vain tunnin matka Ostravaan. Tšekin rautateiden aikatauluja ja myös bussien aikatauluja voi katsella Jizdnirady-sivuilta. Tšekin rautateiden sijaan varteen otettavia ovat myös uudet yksityiset rautatieyhtiöt, kuten RegioJet, joka on Student Agency -bussiyhtiön omistama ja jonka sivuilta voi katsella myös bussien aikatauluja. Myös yksityinen Leo Express kulkee kaupunkien väliä ja myös Olomouciin. Majapaikkoja voi katsella paitsi hotels.com-sivuilta myös hostels.com- ja booking.com-sivuilta.

Ostravassa CEZ-jäähalli sijaitsee Vítkovicen kaupunginosassa, jossa sijaitsee kaupungin suurin nähtävyys, Vítkovicen rautaruukki [kartalla]. Tämä entinen suuri saastuttaja on nykyään saanut uuden roolin: siellä on museo ja muutakin, ja tämä on ehdoton vierailupaikka kenelle tahansa.

Toinen kaupunginosan hyvä tuttavuus on Avion-ostoskeskus [kartalla], jossa on esimerkiksi hyvä Datart-elektroniikkakauppa ja Kaufland-valintamyymälä.

Vierailun arvoisia paikkoja muualla Ostravassa ovat esimerkiksi Landek-puisto [kartalla], jonka yhteydessä on Tšekin suurin kaivostoimintaa esittelevä Hornicki-museo. Siellä on hyvä linnake ja myös näköalatorneja, joista saa hyvän kuvan tämän melko suuren kaupungin luonteesta. Yöelämän pariin kaupungissa on helppo siirtyä, sillä sen Stodolní [kartalla] tunnetaan kautta Tšekin katuna, jolla on enemmän baareja ja muita illanviettopaikkoja kuin missään muualla maassa niin pienellä alueella. Hinnat ovat Ostravassa edullisia, niin että tuopin saa reilulla eurolla, aterian alle 3 eurosta ylöspäin ja joukkoliikenteen kyytiin vuorokaudeksi pääsee alle 3 euron hintaisella 24 tunnin lipulla, lyhyen matkan voi tehdä 60 sentillä. Valuuttana Tšekissä on kruunu. Kruunujen vaihtamisen kanssa on hyvä olla tarkkana – paras kurssi on aina se, jossa osto- ja myyntihinta ovat mahdollisimman lähellä toisiaan.

Ostravan nähtävyyksistä saa lisätietoa kaupungin virallisilta sivuilta.

Prahassa O2-areenalle on helppo päästä metrolla. Majapaikkoja löytyy varmasti viimeisenä viikonloppuna, eikä Suomen välierän ja finaalin seuraaminen tuota ongelmia.

Plzeň – Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2015

Vuoden 2015 ajan Plzeň (tunnetaan myös nimellä Pilsen) on koko Euroopan kulttuuripääkaupunki, ja näin tämä noin 170 000 asukkaan paikkakunta on tänä vuonna kaikkein paras päiväretkikohde Prahasta. Se on tullut tunnetuksi Tšekin suurimpana panimokaupunkina, ja sen tunnetuimmat oluet ovat Pilsner Urquell ja Gambrinus.

Urquellin salaisuus on tunnetusti vesi, josta se tehdään. Täältä onkin kotoisin maan tunnetuin ja paras pullovesi eli Mattoni, joka on paras kivennäisvesi nautiskella Tšekissä. Reissuun kuuluu olennaisena osana vierailu Pilsner Urquellin panimolla [kartalla], ja kaupungissa myös mielellään käydään maanalaisessa, eräänlaisessa vanhassakaupungissa sijaitsevassa olutmuseossa [kartalla]. Panimoon tehdään kierroksia, jotka ovat kesällä suosittuja, mutta joillekuille ne voivat olla kliseenomaisia ja liian turistimaisia.

Suuntaviitta Pilsner Urquellin panimolle
Plzeňissä sijaitsevaan Pilsner Urquellin panimoon tehdään kierroksia, jotka ovat kesällä suosittuja.

Olutmuseo sijaitsee kortteleissa, jotka ovat kaupungin miellyttävimpiä. Niiden keskus on Náměstí Republiky -pääaukio, jota koristavat erikoiset suihkulähteet ja patsaat. Sen ympäristössä on huomattava määrä vierailupaikkoja, kuten numerossa 23 sijaitseva Loutek-nukketeatterimuseo, joka on tietenkin lapsiperheiden suosikki. Aukion laidalla sijaitsee numerossa 33 kummitusmuseo, ja aukiolla on myös pari hyvää kahvilaa ja suuri olutterassi. Ravintoloita aukion lähistöllä on muutama. Täällä on kesäisin ympäri keskustan terasseja, mutta ruoat ovat harvoin mitään gourmet-tasoa, joskin niiden hinnat, kuten oluen ja lähes kaiken muunkin hinnat, ovat suomalaisesta pilkkahintaisia.

Tietoa Plzeňin nähtävyyksistä, ravintoloista ja muista vastaavista saa kaupungin virallisilta turistisivuilta.

Kulttuuripääkaupunkivuosi tuo kaupunkiin kaikenlaista. Mitään varsinaisia esityksiä ei tarvitse lähteä seuraamaan, mutta Plzeňissä tapahtuu kaikenlaista tämän kesän ajan ja kaikenlaista voi seurata myös kaduilla ja puistoissa. Tietoa kaikista kulttuurivuoden tapahtumista saa virallisilta sivuilta, jotka esittelevät myös paljon julkisia ja maksuttomia tapahtumia.

Plzeňiin on hyvä siirtyä rautateitse Prahan päärautatieasemalta noin tunnissa ja kolmessa vartissa usein lähtevillä junilla. Plzeňiin on hyvä mennä noin tunnissa linja-autolla, mutta tällöin pitää metrolla mennä Zličín-metroasemalle, jolta busseja lähtee usein tähän Tšekin neljänneksi suurimpaan kaupunkiin. Aikatauluja voi katsella Jizdnirady-sivuilta, joilla on myös junien aikatauluja. Tosin 2015 Plzeňin päärautatieasema on remontissa, ja Prahasta tulevat junat kulkevat Jižní předměstí -asemalle [kartalla], josta on sitten paikallisjunakuljetus päärautatieasemalle (Hlavní nádraží). Ensimmäiseltä asemalta on kuitenkin varsin lyhyt matka Plzeňin pääpaikoille, ja näin tältä asemalta kannattaa kävellä ensin Koperníkova-katua pitkin pohjoiseen ja kääntyä esimerkiksi Husova-katua kohti vanhaa keskustaa. Jos haluaa mennä Plzeňiin bussilla, mikä tänä vuonna on ehkä parempi vaihtoehto, kannattaa varaus tehdä etukäteen Student Agency -sivuilta ja siirtyä tunnissa Zličín-metroaseman ulkopuolelta Plzeňiin. Linja-autot saapuvat päärautatieaseman ja Gambrinus-tehtaan vieressä olevalle asemalle [kartalla], mistä pääsee kävellen Americká-katua ja sitten Martinská-katua pitkin keskustaan 15–20 minuutissa tai sitten raitiovaunulla 1, 2 tai 4 pääaukiolle.

Plzeňiin päiväretkelle suuntaavan on hyvä tietää, että paras aika tehdä Tšekissä päiväretkiä on maanantaiaamusta lauantai-iltapäivään. Lauantai-iltapäivisin kaupat nimittäin suljetaan, sunnuntaisin ne ovat pääosin kiinni ja tällä välillä kaupungissa on kuollut tunnelma kesäisinkin. Plzeň on kuitenkin kaupunki, jonne on aina hyvä lähteä maistelemaan oluita, sillä siellä on Tšekin parasta olutta tarjolla kaikkialla noin eurolla tuoppi, terasseja riittää ja baarit ovat auki silloinkin, kun kaupat ovat kiinni.

Uutta Prahan ravintolamaailmassa

Prahaan ilmestyy vuosi toisensa jälkeen uusia ravintoloita, ja myös vuonna 2015 on mahdollista syödä entistä monipuolisempia ruokia. Kiinalaiset ja tšekkiläiset ravintolat ovat vähitellen jäämässä vähemmistöön, ja tänä vuonna on hyvin tarjolla trendikkäitä kevyitä ruokia kuten kalaruokia ja kasvisruokia. Uutta Prahassa tänä vuonna on kuitenkin myös sosialistiaikojen ruokia tarjoava bistro, ja myös hivenen keskustan ulkopuolella Letnássa on uusia vaihtoehtoja.

Dlouha-katu
Poikkeus katujen joukossa on Dlouhá, jonka varrelle ja lähitienoille on viime vuoden aikana avattu uusia erilaisia ruokapaikkoja.

Vanhakaupunki ja Dlouhá-katu

Vanhankaupungin kaduilla vaeltaa loputon virta turisteja, ja etenkin vanhankaupunginaukio ja sille johtavat kadut ovat pullollaan kalliita mutta yleensä keskinkertaisia ravintoloita. Yksi poikkeus katujen joukossa on kuitenkin Dlouhá, jonka varrelle ja lähitienoille on viime vuoden aikana avattu uusia erilaisia ruokapaikkoja. Erityisen hyvä paikka suunnata tämän pitkän kadun varrella on numero 39 [kartalla], jonka entisessä pienessä kauppakeskuksessa on uusia bistroja ja myös mahdollisuus ostella korkeatasoisia elintarvikkeita ja viinejä.

Dlouha 39:ssä sijaitsee Seefish, josta saa tuoreita kalaruokia esimerkiksi hampurilaisena tai grillattuna, hampurilaisiakin tarjoava lihapiste Naše Maso, voileipiin erikoistunut piste, pari muuta korkeatasoista ja täysin uudentyyppistä bistroa ja myös muutama erikoisliike, kuten lihaa, juustoa ja viiniä myyvät liikkeet. Tämä on nuorekas paikka syödä niin pieni kuin suurikin ateria, mutta täällä ei ole mitään juhlavia puitteita, joskin ruoat ja juomat ovat tasoltaan erittäin hyviä. Täällä kaikki on parhaiten avoinna muulloin kuin sunnuntaisin, jolloin muutama bistro ja useimmat liikkeet ovat kiinni.

Dlouhán sivukatu Masná sijaitsee lähempänä vanhankaupunginaukiota, ja Masná-kadun kulmauksessa osoitteessa Dlouhá 14 on vastaavanlaista bistromaista tunnelmaa. Uusi kalaruokiin erikoistunut piste on pieni, mutta sieltä saa Prahan tuoreimpiin kuuluvia mereneläviä kohtuuhintaan, ja vieressä oleva enemmänkin herkkupuodin tyylinen myy kebabeja ja muitakin ruokia.

Lähellä tätä seutua sijaitsee Na Poříčí, joka on vilkas ja hivenen epämiellyttävä katu, mutta sen varrelle on ilmestynyt viime vuosina kaikenlaista uutta. Erityisen hyvä syy lähteä kadun varrelle on tammikuussa 2015 avattu uusi Loving Hut -ketjun suuri, miellyttävä piste [kartalla], josta saa vegaaneillekin soveltuja kasvisruokia seisovasta pöydästä (noin 90 senttiä per 100 grammaa) ma–pe klo 11–18 ja la–su klo 12–18. Täällä on aina tarjolla myös à la carte -ruokia, jotka ovat kohtuuhintaisia. Ravintola sijaitsee Bílá labuť -ostoskeskuksen ja -raitiovaunupysäkin vieressä. Sitä vastapäätä sijaitsee toinenkin kasvisravintola, Beas, jossa on tarjolla intialaistyylisiä ruokia noutopöydästä.

Jungmannovo námestí -aukio

Vanhankaupungin ulkopuolella mutta aivan sen vieressä sijaitseva Jungmannovo náměstí -aukio on paikka, jonka ohi valtaosa Prahassa vierailevista ainakin kerran kävelee. Täällä ennen sijainneen urheilubaarin tilalle on tullut Bistro Pelišky [kartalla], joka on ensimmäisiä kaupunkiin viime vuosikymmenen aikana ilmaantuneita sosialismiajan nostalgiaa herätteleviä ruokapaikkoja. Se on erikoistunut sellaisiin perinneruokiin kuin valkosipulikeittoon, silavavoileipiin, savusilliin ja muihin sosialistiaikojen sapuskoihin. Täällä on tarjolla myös aamiaista, kuten paistettua makkaraa. Ruoat maksavat yleensä reilut kaksi euroa (56 kruunua) per annos, ja olut, vodka ja muut virvokkeet maksavat noin euron. Normaalia edullisempaa tänne on tulla syömään klo 11–14, jolloin tarjolla on alle 4 eurolla kokonainen lounas.

Milady Horakove -katu
Milady Horákové -katu on muuttunut tarjontansa puolesta melkoisesti viime vuosikymmenen aikana, ja lievän alennustilan jälkeen se on uudelleen nousemassa jaloilleen.

Letnán kaupunginosa ja Milady Horákové-katu

Keskustan ulkopuolella, kansan suussa Letná-nimellä kulkeva kaupunginosa koostuu osin Holešovicen, osin Bubenečin kaupunginosista, ja sen pääkatu on Milady Horákové. Tämä katu on muuttunut tarjontansa puolesta melkoisesti viime vuosikymmenen aikana, ja lievän alennustilan jälkeen se on uudelleen nousemassa jaloilleen. Kadun varrelle pääsee hyvin vanhankaupungin edustalta Dlouhá třída -pysäkiltä raitiovaunuilla 8 ja 26, ja muualta kaupungista esimerkiksi raitiovaunuilla 1, 12 tai 25. Yksi tapa tulla tänne on jäädä pois Letenské náměstí -aukiolla, jolta voi mäkeä alas lasketella Milady Horákovéa pitkin [kartalla]. Tällöin voi tutustua kadun kaikkiin kauppoihin ja ravintoloihin.

Mielenkiintoinen rypäs uusia kauppoja on Milady Horákovén numeroiden 48–52 kohdalla, missä on erikoisruokakauppoja, uusi kebab-ravintola ja monta muutakin liikettä. Paljon uutta on myös kadun alussa, missä Strossmayerovo náměstí -pysäkin vieressä sijaitsee uusi Burrito Locon meksikolaisia pikaruokia tarjoava piste, joka on avoinna 24 tuntia vuorokaudessa. Sen vieressä on Bhojan, vegaaneillekin soveltuva edullinen kasvisravintola, ja tästä mäkeä ylös on vielä suosittu ja tasokas kebab-ravintola. Kadun varrella on parhaiten liikkeitä avoinna muulloin kuin lauantai-iltapäivisin ja sunnuntaisin.

Hyvä syy lähteä Letnáan on sen korkeatasoinen nykytaiteen museo [kartalla], jossa on hyvät kokoelmat ja korkeatasoisia näyttelyitä, ja myös sen lähistöllä on uutta ja huomionarvoista. Museota vastapäätä sijaitsee uudehko Loving Hutin piste, joka myy päivisin noutopöydästä ja aina listastakin vegaaneillekin soveltuja ruokia edullisesti.

Aivan nykytaiteen museon vieressä olevalla kadulla sijaitsee kenties Prahan paras kohtuuhintainen vietnamilainen ravintola, Hanoi Phở (Sochora 26) [kartalla]. Ravintola tarjoaa paitsi vietnamilaisia myös thaimaalaisia ruokia, jotka valmistetaan tuoreista aineksista ja joiden joukossa on niin lihaa, kalaa kuin kasvisruokiakin – erityisen hyviä ovat hotpot-tyyliset keramiikkakulhoissa kynttilän lämmittämänä tarjottavat ateriat. Paikka on perusravintola ja hinnat ovat kohtuullisia, niin että kasviruokia saa alkaen alle 3 eurolla ja kalleimmatkaan ruoat eivät maksa paljon yli 8 euron. Se on avoinna tyypilliseen aasialaisten ravintoloiden suosimaan aikaan eli ma–su klo 11–23.

Kevään ja kesän ruokatapahtumia

Ruokaan ja juomaan liittyviä tapahtumia on Prahassa vuonna 2015 melkoisesti, ja osa niistä on sellaisia, että ne kiinnostavat etenkin kaupungissa vierailulla olevia.

Letenská pláň -aukiolla [kartalla] Letnán kaupunginosassa mutta hyvin lähellä Hradčanská-metroasemaa pidetään 7.5.–23.5. ”Prahan Oktoberfest” eli olutfestivaalit, joille on muutaman euron pääsymaksu ja joilla voi maistella yli 150:tä tšekkiläistä olutta. Täällä on oluenjuonnin lisäksi ruokia, konsertteja ja muita tapahtumia, ja istumapaikkoja on 4 000.

Parukarka-puisto
Kesäkuussa oluenystävien kannattaa suunnata melko lähellä sijaitsevalle Parukárka-puistolle, jonka Olšanské námestí -pysäkin puoleisessa päässä pidetään 5.–6.6. olutfestivaalit.

Jiřího z Poděbrad -aukio [kartalla] on paikka, jolla on muutaman kerran viikossa tori ja jolle toukokuussa kannattaa lähteä käymään muulloinkin.

15.5. on luvassa roséviineihin keskittyvä tapahtuma klo 10–20, ja täällä on etenkin iltaa kohden musiikkiesityksiä.

21.5 aukiolla pidetään vietnamilaiset festivaalit, jolloin täällä oppii maan kulttuurista ja ruoista.

29.–30.5. aukiolla pidetään Vinohrady-kaupunginosan gourmetjuhlat, joiden aikana kaupunginosan ruokapaikat tulevat tänne ruokiaan esittelemään. Näinä päivinä kuten koko kesän ke–la täällä on päivisin myös erinomainen tori, jolta saa ruokia ja juomia suoraan tuottajilta.

Kesäkuussa oluenystävien kannattaa suunnata melko lähellä sijaitsevalle Parukářka-puistolle [kartalla], jonka Olšanské náměstí -pysäkin puoleisessa päässä pidetään 5.–6.6. olutfestivaalit. Tällöin 30 pienpanimoa saapuu tänne myymään edullisesti tuotteitaan, ja täällä on kaikenlaista tapahtumaa viikonlopun ajan.

Vastaavanlainen mutta suurempi ja tyylikkäämpi tilaisuus on Prahan linnassa 12.–13.6., jolloin 70 pienpanimoa saapuu linnan alueelle ”pienpanimofestivaaleille”.

Kesäkuussa vapun tienoilla on hyvä suunnata Náplavka-rantakadulle [kartalla], joka on tullut monille tutuksi lauantaiaamun toristaan. 19.–20.6. täällä pidetään myös olutfestivaalit, jolloin tarjolla on myös ruokia. Eniten toimintaa on Tanssivan talon ja Jiráskův-sillan vieressä. Tänne kannattaa koko kesän ajan suunnata lauantaisin ennen klo 15 hyvälle torille, jolla on myös ruoka- ja juomatarjoilua.

Markkinoita ja kirpputori

Prahassa on tänä vuonna alkukesästä hyvä määrä erilaisia toreja ja myös suuri kirpputori hivenen keskustan ulkopuolella.

Manes-galleria
Korjatussa Mánes-galleriassa pidetään toukokuun lopulla LeMarket, joka on eräänlainen designtori.

Korso Krymská pidetään kolmannen kerran tänä vuonna 16.5. Krymská-kadulla [kartalla], Vršovicen kaupunginosassa, jonne pääsee helpoiten raitiovaunulla 4 tai 22 (pysäkki: Krymská). Tämä klo 11–21 pidettävä festivaali tuo kojuja ja tapahtumia paitsi Krymskálle myös lähikaduille, ja illalla alueen baareissa on musiikkia ja bileitä luvassa vielä yhdeksän jälkeenkin.

Toukokuun lopulla, 23.–24.5. pidetään LeMarket, joka ei ole kirpputori vaan eräänlainen designtori. Sieltä saa lähinnä tšekkiläistä ja slovakialaista suunnittelua ja muotoilua käsilaukuista kotitekoiseen suklaaseen. Tapahtuma pidetään hiljattain korjatussa Mánes-galleriassa [kartalla] aivan ydinkeskustassa. Täällä on luvassa kojujen lisäksi musiikkia ja kaikenlaista muuta alle 2 euron pääsymaksulla klo 10–19.

30.–31.5. pidetään lähellä olevan kansallisteatterin sisäpihalla [kartalla] kesätori, jolla myydään lähinnä designtuotteita. Tämä tapahtuma järjestetään itse asiassa eri paikoissa muutaman kerran vuodessa. Sen verkkosivut kertovat tapahtumista lisää lähempänä niiden tapahtuma-aikoja. Designfestivaalit pidetään elokuun alussa, syysfestivaalit syyskuun lopussa ja talvifestivaalit 12.–13.12.

Suuri kirpputori pidetään 21.6. Meet Factory -tilassa [kartalla], joka sijaitsee lähellä Lihovar-pysäkkiä (raitiovaunut 12, 14 ja 20). Tämä on kenties Prahan paras ja menevin kirppis, josta saa ruokia ja jossa kuullaan tiskijukkia. Tässä taidetilassa on jatkuvasti myös taidenäyttelyitä, jotka esittelevät Prahan taiteen uusimpia virtauksia. Kesäisin täällä on myös elokuvaesityksiä 18.6.–27.8. Tällöin esitetään päivittäin yksi elokuva, jonka katsojat ovat valinneet kolmen joukosta. Elokuvat ovat lähinnä englanninkielisiä.

Muita tapahtumia

Prahassa on vuonna 2015 lukuisia muita tapahtumia, ja etenkin klassinen musiikki on joka vuosi vahvassa osassa. Vinkkejä Prahan tapahtumiin antavat esimerkiksi nuorekas Expats, klassista musiikkia korostava Prague Experience ja Tšekin viralliset turistisivut.

Nadrazi Veleslavi -metroasema
Prahan joukkoliikenteeseen on tullut jonkin verran muutoksia. Suurin niistä on se, että lentoasemalle mentäessä kuljetaan metrolla uudelle Nádraží Veleslavín -asemalle ja sieltä lentoasemalle bussilla.

Muutoksia ja uusi ilmailumuseo

Prahan joukkoliikenteeseen on tullut jonkin verran muutoksia viime aikoina. Suurin niistä on se, että lentoasemalle mentäessä kuljetaan metrolla Nádraží Veleslavín -asemalle ja sieltä lentoasemalle bussilla numero 119, joka on sama bussi kuin ennenkin. Bussimatka on lyhyempi kuin ennen, ja asema on vihreän A-linjan varrella.

Škodan tehtaista tuttu Mladá Boleslav sijaitsee reilun tunnin matkan päässä Prahasta, ja ilmailusta kiinnostuneiden kannattaa suunnata sinne. Huhtikuussa 2015 sinne nimittäin avattiin Tšekin suurin ilmailumuseo, joka on avoinna päivittäin klo 10–17. Museo sijaitsee Hlavní nádraží -päärautatieaseman lähistöllä, joten junalla voi hyvin kulkea sinne Prahan päärautatieasemalta. Myös bussit kulkevat sinne, mutta tällöin pitää mennä Prahassa Černý Most -metroasemalle. Aikatauluja voi tarkastella Jizdnirady-sivuilta.

Jos haluaa samalla vierailla merkittävässä ja myös melko uudessa Škoda-museossa, sijaitsee se lähellä Mladá Boleslavin linja-autoasemaa ja myös melko lähellä město -rautatieasemaa. Museo on myös avoinna ma–su klo 10–17, ja tarkat kulkuohjeet museolle näkee verkkosivuilta.

Ilmailun ystäville on tänä vuonna suuri show myös Prahan ilmailumuseossa, joka sijaitsee Letňany-metroaseman vieressä. Tämä museohan on avoinna ti–su klo 10–18 normaalia museotoimintaa varten, mutta tänä vuonna 11.–13.6.2015 siellä on EFA eli ilmailualan suuri näyttely. Yhden päivän lippu maksaa 10 euroa, ja lisäpäivistä saa alennusta. Muulloin museoon voi mennä pääsymaksutta, ja se on avoinna vain huhtikuun lopusta syyskuun loppupuolelle.

Lisätietoa

Prahan viralliset turistisivut antavat lisävinkkejä kaupungissa vieraileville.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2015/05

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti