2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
Elokuun keskilämpötila Haniassa on viime vuosina ollut 27 astetta. Öisin lämpötila on tyypillisesti laskenut 23 asteen tienoille, ja päivisin lämpötila on kohonnut 31 asteen tuntumaan. Viereisestä kaaviosta näkee, miten lämmin sää Haniassa on keskimäärin ollut elokuussa viime vuosina ja vaihteluväli, jolla lämpötila tavallisina päivinä on minäkin vuonna liikkunut.
Hetkellisesti Haniassa on silti koettu tätäkin kylmempiä ja lämpimämpiä elokuisia päiviä. Esimerkiksi vuoden 2016 elokuussa lämpötila käväisi alimmillaan 19 asteessa ja toisaalta vuonna 2014 elokuussa hätyyteltiin eräänä poikkeuksellisen lämpimänä päivänä 37 asteen lukemia.
Yön ja päivän välinen lämpötilanvaihtelu on ollut elokuussa keskimäärin 4 – 5 astetta. Jos kuitenkin keskiarvojen sijaan keskitytään mittausten ääriarvoihin vuorokaudenaikojen välillä eli yön kylmintä ajankohtaa verrataan päivän lämpimimpään ajankohtaan, ero on enemmän, 7 – 9 astetta.
Katso miten paljon Haniassa on satanut elokuussa viime vuosina.
Mikä on Hanian tavanomainen lämpötila elokuussa.
Vuosi | Vuorokauden keskilämpötila | Alin lämpötila keskimäärin | Ylin lämpötila keskimäärin |
---|---|---|---|
2012 | 28 ℃ | 23 ℃ | 32 ℃ |
2013 | 26 ℃ | 22 ℃ | 31 ℃ |
2014 | 27 ℃ | 23 ℃ | 32 ℃ |
2015 | 27 ℃ | 23 ℃ | 31 ℃ |
2016 | 27 ℃ | 23 ℃ | 31 ℃ |
2017 | 27 ℃ | 23 ℃ | 31 ℃ |
2018 | 26 ℃ | 23 ℃ | 31 ℃ |
2019 | 26 ℃ | 22 ℃ | 30 ℃ |
Taulukossa on listattu elokuun äärilämpötilat, eli kylmimmät ja lämpimimmät viime vuosina Haniassa mitatut lämpötilat. Alin lämpötila mitattiin vuonna 2016 elokuussa, jolloin lämpötila oli matalimmillaan 19 astetta ja ylin vuonna 2014, jolloin lämpötila kävi korkeimmillaan 37 asteessa.
Vuosi | Matalin mitattu lämpötila | Korkein mitattu lämpötila |
---|---|---|
2012 | 20 ℃ | 35 ℃ |
2013 | 21 ℃ | 35 ℃ |
2014 | 20 ℃ | 37 ℃ |
2015 | 20 ℃ | 34 ℃ |
2016 | 19 ℃ | 36 ℃ |
2017 | 20 ℃ | 35 ℃ |
2018 | 20 ℃ | 33 ℃ |
2019 | 20 ℃ | 33 ℃ |
Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta matalampi yön keskilämpötila on verrattuna päivän keskilämpötilaan. Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta alempi yön alin lämpötila on verrattuna päivän ylimpään lämpötilaan.
Vuosi | Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä | Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä |
---|---|---|
2012 | 5 ℃ | 9 ℃ |
2013 | 5 ℃ | 8 ℃ |
2014 | 5 ℃ | 9 ℃ |
2015 | 4 ℃ | 8 ℃ |
2016 | 5 ℃ | 9 ℃ |
2017 | 5 ℃ | 8 ℃ |
2018 | 5 ℃ | 8 ℃ |
2019 | 4 ℃ | 7 ℃ |