2012 | 2013 | 2014 | 2015 | 2016 | 2017 | 2018 | 2019 |
Maaliskuun keskilämpötila Haniassa on viime vuosina ollut 14 astetta. Öisin lämpötila on tyypillisesti laskenut 10 asteen tienoille, ja päivisin lämpötila on kohonnut 17 asteen tuntumaan. Viereisestä kaaviosta näkee, miten lämmin sää Haniassa on keskimäärin ollut maaliskuussa viime vuosina ja vaihteluväli, jolla lämpötila tavallisina päivinä on minäkin vuonna liikkunut.
Hetkellisesti Haniassa on silti koettu tätäkin kylmempiä ja lämpimämpiä maaliskuisia päiviä. Esimerkiksi vuoden 2012 maaliskuussa lämpötila käväisi alimmillaan 5 asteessa ja toisaalta vuonna 2013 maaliskuussa hätyyteltiin eräänä poikkeuksellisen lämpimänä päivänä 25 asteen lukemia.
Yön ja päivän välinen lämpötilanvaihtelu on ollut maaliskuussa keskimäärin 3 – 4 astetta. Jos kuitenkin keskiarvojen sijaan keskitytään mittausten ääriarvoihin vuorokaudenaikojen välillä eli yön kylmintä ajankohtaa verrataan päivän lämpimimpään ajankohtaan, ero on enemmän, 5 – 8 astetta.
Katso miten paljon Haniassa on satanut maaliskuussa viime vuosina.
Mikä on Hanian tavanomainen lämpötila maaliskuussa.
Vuosi | Vuorokauden keskilämpötila | Alin lämpötila keskimäärin | Ylin lämpötila keskimäärin |
---|---|---|---|
2012 | 13 ℃ | 9 ℃ | 16 ℃ |
2013 | 15 ℃ | 11 ℃ | 18 ℃ |
2014 | 13 ℃ | 10 ℃ | 17 ℃ |
2015 | 13 ℃ | 10 ℃ | 16 ℃ |
2016 | 14 ℃ | 11 ℃ | 18 ℃ |
2017 | 13 ℃ | 10 ℃ | 16 ℃ |
2018 | 16 ℃ | 12 ℃ | 20 ℃ |
2019 | 13 ℃ | 10 ℃ | 17 ℃ |
Taulukossa on listattu maaliskuun äärilämpötilat, eli kylmimmät ja lämpimimmät viime vuosina Haniassa mitatut lämpötilat. Alin lämpötila mitattiin vuonna 2012 maaliskuussa, jolloin lämpötila oli matalimmillaan 5 astetta ja ylin vuonna 2013, jolloin lämpötila kävi korkeimmillaan 25 asteessa.
Vuosi | Matalin mitattu lämpötila | Korkein mitattu lämpötila |
---|---|---|
2012 | 5 ℃ | 20 ℃ |
2013 | 7 ℃ | 25 ℃ |
2014 | 7 ℃ | 23 ℃ |
2015 | 6 ℃ | 21 ℃ |
2016 | 8 ℃ | 24 ℃ |
2017 | 7 ℃ | 20 ℃ |
2018 | 9 ℃ | 25 ℃ |
2019 | 8 ℃ | 21 ℃ |
Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta matalampi yön keskilämpötila on verrattuna päivän keskilämpötilaan. Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä kertoo montako astetta alempi yön alin lämpötila on verrattuna päivän ylimpään lämpötilaan.
Vuosi | Ero keskimääräisen yö- ja päivälämpötilan välillä | Ero enimmillään yö- ja päivälämpötilan välillä |
---|---|---|
2012 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2013 | 4 ℃ | 8 ℃ |
2014 | 4 ℃ | 6 ℃ |
2015 | 3 ℃ | 5 ℃ |
2016 | 4 ℃ | 7 ℃ |
2017 | 4 ℃ | 6 ℃ |
2018 | 4 ℃ | 8 ℃ |
2019 | 4 ℃ | 7 ℃ |