Berliini on oikea shoppailijan paratiisi, sillä kaupungista löytyy runsaasti niin luksusliikkeitä, tavarataloja, pikku puoteja ja kirpputoreja. Ostosalueita ja -katuja löytyy varsinkin kaupungin länsipuolelta paljon, mutta paikoitellen myös Itä-Berliiniin on muodostunut alueita,
Berliinissä on valtava määrä eri kokoisia puistoja, ja sen läpi virtaa viime vuosikymmeninä entistä tärkeämpään rooliin noussut Spreejoki. Tällä sivulla esitellään Berliinin oleellisimpia puistoja ja luonnonnähtävyyksiä.
Berliinissä ei aika käy pitkäksi. Romantiikannälkäiset voivat käydä Riikinkukkosaarella ja rauhallisen päivän voi viettää myös esimerkiksi Tiergartenin puistossa tai mennä eläintarhaan ihastelemaan pandoja. Urheilusta innostuneille löytyy myös varmasti tekemistä.
Berliinissä on tasokkaita konsertteja ja muita esityksiä, ja se on myös suuri teatteri- ja elokuvakaupunki. Berliinissä on tapahtumia valtava määrä, ja sinne voi ympäri vuoden suunnata jonkin tapahtuman takia. Berliinin yöelämä on legendaarista, eikä Euroopassa liene toista me
Berliini on pinta-alaltaan valtava kaupunki, ja paikasta toiseen käveleminen onnistuu siellä parhaiten kaupunginosien sisällä. Berliinin metroverkosto on laaja ja saattaa aluksi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta sitä oppii käyttämään nopeasti. Metron lisäksi kaupungissa on linja-auto
Berliinin lähellä sijaitseva Potsdamin palatsi- ja puutarhakaupunki on niinikään tutustumisen arvoinen paikka Berliinin vierailulla. Päivässä ehtii kiertää Potsdamin suosituimmat nähtävyydet, mutta kaupunki tarjoaa nähtävää ja ihmeteltävää myös pidemmän visiitin ajalle.
Tällä sivulla käydään läpi kaikkein oleellisimmat Berliinin kaupunginosat, joista löytyvät miltei kaikki parhaat nähtävyydet, ravintolat, shoppailupaikat ja muut kaupungissa vierailevaa kiinnostavat asiat.
Berliinin ravintolakulttuuri ei ehkä ole kuuluisa gourmet-ruuistaan, mutta kaupunki tarjoaa sitäkin maukkaampia katuruokia. Kokeile esimerkiksi döneriä tai currywurstia! Berliinin ravintolat tarjoavat niin perinteisiä saksalaisia liharuokia kuin eksoottisempiakin annoksia. Kokei
Berliinissä on kunnon vuodenajat lämpimistä kesistä kylmiin talviin. Suomeen verrattuna berliiniläiset saavat tosin nauttia lämpimimmästä kesistä ja leudoimmista talvista.