Lue seuraavaksi nämä:
Brysselin lähistöllä on kaksi lentoasemaa, joilta on helppo siirtyä keskustaan ja muualle kaupunkiin. Brysselissä on kolme rautatieasemaa, joilta on hyvät yhteydet muualle kaupunkiin. Brysselissä useimmat linja-autot, jotka pääasiallisesti tulevat sinne muista maista, saapuvat pohjoisen rautat
Brysselistä on hyvä lähteä muualle Belgiaan tai jopa viereisiin maihin päiväretkelle. Matkakohteiden joukossa on monenmoista paikkaa, jotka kaikki Luxemburgia lukuun ottamatta ovat melko lyhyen matkan päässä. Belgian unohtumattomiin päiväretkikohteisiin kuuluvat etenkin Brugge, joka on tunnett
Brysselissä on kehnot, läheisen Atlantin valtameren hallitsemat ilmat, jotka tosin ympäri vuoden pysyvät melko leutoina. Kaupungissa sataa 200 päivänä vuodessa, mikä on todella paljon. Brysselissä käy paljon ihmisiä ympäri vuoden. Siellä on erilaisia kokouksia ja tilaisuuksia joka lähtöön
Brysselissä on valtava määrä museoita, joissa kaikissa käymiseen kuluisi aikaa viikkotolkulla. Siellä onkin säiden puolesta hyvä piipahtaa silloin tällöin museoissa, muina päivinä paitsi maanantaisin, jolloin monet museot ovat kiinni. Huomionarvoinen seikka kaupungin museoissa on myös se, että