Lontoo on ympäri vuoden säiltään leuto kaupunki, jossa eri vuodenaikojen säät muistuttavat ajoittain melkoisesti toisiaan. Kannattaa kuitenkin huomata, että Lontoon säät ovat pahimmillaan yhtä oikuttelevia kuin Suomenkin.
Kaikkein yleisimmät tavat liikkua paikasta toiseen Lontoossa ovat kävely ja metro.
Julkisia tulee normaalilla matkalla Lontoossa käytettyä sen verran, että kannattavaa on hankkia jonkinlainen pidempään voimassa kuten vuorokauden voimassa oleva matkalippu. Lippujen hankkiminen onnistuu hel
Lontoo on maailman johtavia museokaupunkeja, ja jo se, että miltei kaikkiin Lontoon museoihin ei ole pääsymaksua, riittää yksin syyksi lähteä Lontooseen.