Englanti – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Lontoo
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Britannian suurin museo British Museum on myös yksi maailman vanhimpia ja hienoimpia museoita.

Museoita ja taidegallerioita

Lontoo on maailman johtavia museokaupunkeja, ja jo se, että miltei kaikkiin Lontoon museoihin ei ole pääsymaksua, riittää yksin syyksi lähteä Lontooseen. Kaupungin museot, jotka miltei kaikki sijaitsevat ydinkeskustan alueella ja helppojen liikenneyhteyksien varrella, ovat suuria ja niihin tutustumisen on aikaa vievää, joten yhden loman aikana ei kannata turhaan yrittää tutustua turhan moneen museoon tai taidegalleriaan.

Museoiden kirjo on valtava, ja museoissa on hyvä käydä oppimassa lisää etenkin kaikenlaisesta taiteesta, merenkulusta, sodista, huonekaluista ja historista yleensäkin, mutta joukkoon mahtuu kaikenlaista muutakin.

Ilmaisten museoiden ja taidegallerioiden lisäksi Lontoossa on koko joukko yksityisiä museoita, mutta näihin on yleensä korkea pääsymaksu eikä niihin kannata mennä kuin erikoistapauksessa. Lontoon ilmaisissa museoissa on miltei kaikissa myös ainakin ajoittain maksullisia ja vaihtuvia näyttelyjä, joihin on yleensä kova tungos ja joihin liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen, mahdollisesti jo ennen loman alkua.

Vaikka Lonton monet museot ja muutkin nähtävyydet ovat pääsymaksuttomia, on kaupungissa paljon maksullisia museoita ja muitakin nähtävyyksiä. Jos Lontoossa haluaa tutustua moniin maksullisiin nähtävyyksiin ja muutenkin tehdä kaiken helpoksi, on London Pass hyvä hankinta. Sen hankkimisesta ja sen tuomista eduista kerrotaan perusteellisesti verkkosivuilla.

Seuraavassa esittelemme joitain kaikkein oleellisimpia museoita, joita Lontoon matkalla kannattaa käydä katsomassa.

Victoria & Albert Museum

Lontoon museoista ehkä monipuolisin on V&A, joka sijaitsee kätevällä paikalla South Kensington -metroaseman ja kahden muun suuren museon vieressä. Museon normaaleihin kokoelmiin on vapaa pääsy, ja kokoelmissa voi nähdä kaikenlaista klassisten veistosten kopiosta Raffaellon alkuperäisiin seinävaatteisiin, jotka kuvaavat kristinuskon perustajia, Paavalia ja Pietaria.

Museon suojista löytyykin uskomaton määrä kaikenlaista ympäri maailman tullutta, kuten avaimien ja lukkojen suuret kokoelmat, ja koko anti ei suinkaan ole perultaan muinaista vaan mukaan mahtuu kaikenlaista nykymaailmaankin liittyvää, valokuvista arkkitehtuurin esittelyyn ja muodin historiaan liittyvään pysyvään näyttelyyn. Huomionarvoisia ovat myös kuukauden viimeiset perjantai-illat (lukuun ottamatta joulukuuta) eli ns. "Friday late", jolloin museo on avoinna klo 22.00 asti ja jolloin siellä on esitelmiä, keskusteluita ja muuta ohjelmaa, josta suuri osa on maksutonta sekin.

British Museum

Britannian suurin museo British Museum on myös yksi maailman vanhimpia ja hienoimpia museoita, ja tässä Bloomsburyn kaupunginosassa, aivan kivenheiton matkanpäässä Oxford Streetiltä sijaitsevassa museossa kannattaa käydä ainakin piipahtamassa. Museorakennus on vanha, se on arkkitehtuuriltaan ja sisustukseltaan mielenkiintoista nähtävää, ja uusiin lisäyksiin kuuluu Norman Fosterin Great Court eli katettu sisäpiha, joka avattiin vuonna 2000.

Yksi museon suosituimpia vierailupaikkoja on Reading Room eli lukusali, jossa edelleen voi kuka tahansa oleskella ja jossa Karl Marx, Darwin, Dickens ja monet muut suurmiehet ovat teoksiaan kirjoittaneet. Lukusalin vieressä on palanen maailman museoiden historiaa, sillä ns. Valistuksen galleria eli Enlightenment Gallery on museon vanhin näyttelytila, josta vuonna 1753 museon näyttelyt alkoivat.

Nykyisin museon kokoelmat ovat seurausta Brittiläisen imperiumin kovista ja ahnaista otteista, ja täällä voi katsella kaikkialta maailmasta tulevia ihmeitä, kuten Ateenan Parthenonista tulevia kirjoituksia, jotka kreikkalaisten mukaan tulisi palauttaa takaisin Ateenaan. Museon kokoelmat ovat valtavat, ja kuten monissa muissakin Lontoon museoissa täällä kannattaa vierailla vuosien aikana yhä uudelleen ja uudelleen. Mikäli haluaa nopeasti päästä selvyyteen ainakin osasta kokoelmia kunnolla, kannattaa osallistua klo 11.00-15.45 puolen tunnin mittaisille opastetuille kierroksille, jotka keskittyvät aina yhteen museon osaan kerrallaan.

National Gallery

Lonton pääaukion, Trafalgar Squaren laidalla sijaitseva monumentaalinen rakennus on National Gallery, Lontoon ja koko Britannian päätaidegalleria. Tähän pääsymaksuttomaan museoon on mukava mennä vähäksi aikaa jokaisen Lontoon matkan yhteydessä, ja kuten muutkin Lontoon museot se menee melko tukkoon viikonloppuisin ja kiireisimpinä turistikausina, joita Lontoossa riittää ympäri vuoden. Neljä miljoonaa ihmistä käy vuosittain täällä ihmettelemässä reilua 2300 maalausta, jotka ovat peräisin vuosilta 1250-1900.

Kokoelmien kohokohtiin kuuluvat kaikkein suurimpien läntisestä Euroopasta tulevien taiteilijoiden kaikkein tunnetuimmat teokset, kuten Botticellin Venus ja Mars, Van Gogh'n Auringonkukat ja Leonardo da Vincin Luolamadonna, joka tuli monille tutuksi kirjasta ja elokuvasta Da Vinci -koodi. Eri huoneissa on eri aikakausien teoksia, ja täällä voikin oppia koko varhaisen maalaustaiteen historian vain kävelemällä huoneesta toiseen. Vaikka museossa on paljon mielenkiintoisia huoneita, ovat kaikkein suosituimpia huoneet 43-46, joista löytyy impressionistien kuten Cezannen, Monetin, Manetin ja Degas'n töitä.

Perjantai-iltaisin museo pysyttelee klo 18.00 sijaan avoinna klo 21.00 asti, ja tällöin museossa on musiikkia ja esitelmiä. Museossa on myös ajoittain vaihtuvia näyttelyitä ja luentosarjoja, joita voi yleensä seurata ilman erillisiä maksuja mutta joihin voi olla melkoinen tungos.

Tate Modern

Britannian suurin nykytaiteen museo Tate Modern sijaitsee entisessä teollisuushallissa, joka jo tilana on vierailun arvoinen, eikä sinnekään vaadita minkäänlaista pääsymaksua. Museo oli alunperinkin kooltaan valtava, mutta nykyisen sen suojista löytyy lisäosien avaamisen jälkeen sen verran materiaalia, että kannattaa yhden vierailun aikana vain keskittyä tiettyihin taidegallerian osiin.

Tate Modern
Tate Modern on Britannian suurin nykytaiteen museo ja sijaitsee entisessä teollisuushallissa.

Museon suojista löytyy nykytaidetta kaikissa sen esiintymismuodoissa, ja etenkin installaatiot ja jättikokoiset teokset ovat ilahduttavaa nähtävää. Tate Modernista löytyy niin tuntemattomien suuruuksien kuin kaikkein tunnetuimpienkin nykytaiteilijoiden kuten Mark Rothkon ja Picasson töitä, ja täällä voi tarkastella ns. pop-taiteilijoiden kuten Warhollin ja Lichtensteinin töitä.

Museon kirjakauppa ja alakerran ravintola ovat erinomaisia, ja näkymät etenkin yläkerran ravintolasta mutta myös muualta museosta ovat mahtavat, ja tämä onkin hyvä hengailupaikka vaikkapa sateisena sunnuntaipäivänä.

Museo on aina melko vilkas, mutta sen suuri koko varmistaa sen, että kiireisimpinäkin aikoina siellä riittää tilaa katsella teoksia omassa tahdissa. Museo on monien Lontoon museoiden tavoin avoinna yleensä klo 18.00 asti, mutta perjantaisin ja lauantaisin se pysyttelee avoinna klo 22.00 saakka.

Maritime Museum

Greenwichin kaupunginosassa sijaitseva Merenkulkumuseo on alansa suurimpia ja perusteellisimpia maailmassa, ja tämä on ehdoton vierailupaikka etenkin lapsiperheille ja miksei kenelle tahansa Greenwichissä vierailevalle. Museossa on kaikenlaista merenkulkuun liittyvää, ja siellä voi nähdä Atlanttia ylittäneiden höyrylaivojen uumenia ja oppia erikoisia asioita Britannian merenkulun historiasta. Museo on suuri ja nykyaikainen, ja sen kekseliäät kokoelmat pitävät otteessaan ketä tahansa tuntikausia. Museossa on myös ajoittain vaihtuvia, maksullisia näyttelyitä, jotka ovat suosittuja ja joihin liput kannattaa hankkia hyvissä ajoin etukäteen.

Merenkulkumuseo on tietenkin lapsiperheiden ja koululaisryhmien suosikki, ja mikäli haluaa vältellä pahimpia ruuhkia, on näitä etenkin helmikuisten ja lokakuisten koulujen lomaviikkojen aikana. Museon vieressä sijaitsee mielenkiintoinen Queens House -talo, jossa on merenkulkuun liittyvää maalaustaidetta, ja museon takana sijaitsevassa puistossa on lisää nähtävää, mm. kuninkaalinen observatorio ja planetaario. Greenwichiin pääsee parhaiten DLR-junilla, jotka kulkevat Bank-metroasemalta lähtien aivan lähelle Merenkulkumuseota tiheään tahtiin kaikkina viikonpäivinä.

Imperial War Museum

Brittiläisen imperiumin sodankäyntiin liittyvä Imperial War Museum on opettavainen vierailupaikka Thames-joen eteläpuolella, ydinkeskustan ulkopuolella. Paikalle pääsee helposti Bakerloo-linjan metrolla kulkemalla Lambeth North -asemalle ja kävelemällä sieltä muutaman sata metriä museolle. Sen antiin kuuluvat kaikenlaiset sodankäyntiin liittyvät aseet, kuten ohjukset, joista suurin on saksalainen V2, kuten myös sukellusveneet, tankit ja torpeedot. Täällä voi myös laskeutua ensimmäisen maailmansodan aikaiseen vallihautaan, jossa voi kokea miltä tuntui kun pommit putoilivat ja luodit lentelivät, ja museossa on myös mahdollista olla pommisuojassa, missä havainnollistetaan miltä toisen maailmansodan pommitukset tuntuivat ja kuulostivat. Kuten monet muutkin Lontoon museot, on tämäkin avoinna klo 10-18.00, ja myös tämä on koulujen lomien aikaan melko täynnä, joskin paikan suuri koko tekee suuristakin tungoksista melko helposti hallittavia.

Muita museoita

  • Design Museum Huippuluokan muotoilu- ja sistusmuseo, johon on pääsymaksu ja joka sijaitsee lähellä Tower Bridge -siltaa.
  • Museum of London Lähellä Barbican-keskusta ja -metroasemaa sijaitseva Lontoon historiaan keskittyvä museo
  • National Portrait Gallery Trafalgar-aukion laidalla sijaitseva taidegalleria, jossa on vain muotokuvia, niin taulujen kuin valokuvienkin muodossa.
  • Science Museum Lontoon ilmainen tiedemuseo South Kensington -aseman vieressä on ehdoton vierailukohde lapsiperheille
  • Tate Britain Lähellä Pimlico-metroasemaa sijaitseva pääsymaksuton taidegalleria, joka esittelee maan taidetta vuodesta 1500 alkaen.
  • Lisätietoa museoista Visit London -sivustolla.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/10

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti