Lue seuraavaksi nämä:
Rooma on erinomainen paikka korkeakulttuurille, ja yksi suosittu ajanviete iltaisin on mennä oopperaan tai klassisen musiikin konserttiin. Toinen suosittu ajanviete on mennä jalkapallo-otteluun. Roomassa on melkoinen määrä erilaisia tapahtumia, ja niitä on siellä ympäri vuoden.
Rooma on monin tavoin ihanteellinen paikka tehdä ostoksia. Ostoskatuja, kauppoja ja toreja on paljon, ja ostoksia voi tehdä niin suurissa liikkeissä kuin pienissä putiikeissakin. Parhaat ostospaikat ovat vanhoissa osissa (centro storico), joissa muutenkin tulee vietettyä paljon aikaa
Roomassa on kaupan lähes mitä tahansa, mutta sieltä ei kannata mitä tahansa Suomeen asti raahata. Normaalien liikkeiden lisäksi Roomassa tehdään paljon ostoksia toreilla, joita on moneen lähtöön. Kauppakeskuksia ja tavarataloja siellä ei ole samalla tavalla kuin Pohjois-Euroopassa,
Roomassa kannattaa keskittyä tiettyihin tienoihin, ja etenkin muinaisen Rooman nähtävyydet, vanhat osat mukaan lukien Trevin suihkulähteen ympäristössä oleva Tridente, Vatikaani ja sen vieressä olevat kaupunginosat ja Trastevere ovat alueet, joihin ensimmäiseksi ja ensisijaisesti kannattaa tut