Voit olla kiinnostunut lukemaan myös nämä
Tartossa on mukava ydinkeskustan alueella liikkua kävellen, ja siellä on hyvä ja edullinen linja-autoverkosto. Tartto on hyvä pyöräilykaupunki kesäisin, ja sinne voi Suomesta viedä oman auton tai sellaisen voi paikan päällä vuokrata. Tartossa linja-autoasema on aivan ydinkeskustassa, raut
Tartto on oiva paikka mennä konserttiin tai teatteriin, ja siellä on elokuvafestivaaleja. Tartossa ja sitä ympäröivässä maakunnassa on hyvä urheilla ja harrastaa kaikenlaista ratsastuksesta murtomaahiihtoon ja patikointiin. Tartossa ei tekeminen lopu iltasinkaan, sillä siellä on hyvät illanvi
Tarton kaupunginosat ovat keskustassa ja sen ympäristössä helposti hahmotettavissa, ja eri osilla on erilaiset roolit. Vanhakaupunki on yliopiston ja kaupungin vanhimpien kortteleiden hallitsema alue, jolla on eniten nähtävää, ravintoloita ja yöelämää. Keskustan uudella puolella on kau
Tarton säät muistuttavat kovasti Etelä-Suomen säitä, eikä suomalaiselle ole luvassa kaupungissa ollessa yllätyksiä säiden suhteen. Hivenen Suomea eteläisempi sijainti ei tee ilmoista yhtään lämpimämpiä, vaan päinvastoin Tartossa on usein talvella kylmempää kuin Etelä-Suomessa. Kesät ova