Baijerin osavaltiossa sijaitseva München on Saksan kolmanneksi isoin kaupunki heti Berliinin ja Hampurin jälkeen. Se tuo toisille mieleen nahkapolvihousut, hillittömät olutkolpakot, makealla sinapilla höystetyt Weißwürste-makkarat ja jokavuotisen Oktoberfest-tapahtuman - toisille vuoden 1972 kesäolympialaiset, jalkapallojoukkue FC Bayern Münchenin ja Alpit, jonne Münchenistä on vain 50 kilometrin matka.
Olet Münchenin pienen matkaoppaan etusivulla. Seuraavaksi kerrotaan, mitä matkaoppaan eri osioissa on.
Tekemistä-osiossa syödään ulkona ravintoloissa, mietitään, mitä Münchenissä kannattaa ostaa ja missä ostokset kannattaa tehdä. Lisäksi kerrotaan tapahtumista, konserteista ja kulttuurielämästä sekä piipahdetaan viihteellä ilta- ja yöelämän humussa. Lopuksi annetaan muutama ajanviettovinkki, jos kaikki on jo nähty. >> Tekemistä
Nähtävää-osiossa käydään läpi Münchenin kaupunginosia sekä rakennuksia ja maamerkkejä, puistoja ja luonnonnähtävyyksiä sekä museoita ja taidegallerioita. Lisäksi esitellään nähtävää ja koettavaa lapsille sekä Münchenin lähistöllä olevia kohteita . >> Nähtävyydet
Selviytymisoppaassa paneudutaan Münchenin matkoihin ja kohteeseen saapumiseen, kaupungissa liikkumiseen ja alueen sääolosuhteisiin. >> Selviytymisopas
Altstadt-vanhakaupunki on tunnelmallisin yöpymispaikka Münchenissä, mutta se tapaa olla myös kallein, ja kiireisimpinä matkustusaikoina sen hotellit ovat ensimmäisenä tukossa. Usein parempi onkin katsoa hotelli hivenen tämän kalliin ytimen ulkopuolelta, ja esimerkiksi Hauptbahnhof-päärautatieaseman ympäristössä on runsaasti kaikenhintaisia vaihtoehtoja. Hotellit- ja majoittuminen -osiossa esitellään tarkemmin kaupunginosia ja alueita, jotka ovat matkailijalle hyviä valintoja majapaikan sijainnin näkökulmasta. Kunkin alueen yhteydessä esitellään myös valitsemiamme hyviä hotelleja. >> Hotellit ja majoittuminen
München on suosittu vierailupaikka niin saksalaisten kuin muidenkin keskuudessa, ja kiireisiä matkustusaikoja siellä on ympäri vuoden. Loppuvuoden joulumarkkinat kestävät sen verran monta viikkoa, että ne eivät aiheuta juurikaan hankaluuksia esimerkiksi majapaikan löytämiseen, mutta matkatoimiston kautta matkansa tilaavat usein huomaavat, että joulunalusaika on normaalia kalliimpaa ja kiireisempää aikaa matkata kaupunkiin. Myös aika joulusta uuteenvuoteen ja aina tammikuun ensimmäisen viikon loppuun on suosittua aikaa vierailla kaupungissa, ja läheiset Alpit tuovat turisteja kaupunkiin päiväretkelle koko talvikauden ajan.
Kevään koittaessa pääsiäinen on maaliskuun siirtymäkauden jälkeen normaalia vilkkaampi aika vierailla kaupungissa, ja sitä ennen pääsiäismarkkinat vetävät nekin maalis-huhtikuussa paikalle ihmisiä, niin että täysin tyhjänä turisteista ei kaupunki tällöinkään ole. Kesäkauden alkaminen tuo jatkuvia turistivirtoja kaupunkiin, ja kiireisinä aikoina sellaiset keskustan paikat kuin Marienplatz-pääaukio voivat iltapäivisin olla hyvinkin vilkkaita paikkoja. Erityisen paljon turisteja kaupunkiin saapuu eurooppalaisten lomakuukausien eli heinä- ja elokuun aikana, ja etenkin heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin kaupungissa on tungokseen asti turisteja.
Kesän lopuksi pidettävät Oktoberfest-olutfestivaalit ovat hankala vierailuaika kaupungissa, sillä majapaikat ovat viikkoja etukäteen varattuina ja monet niistä nostavat tuntuvasti hintojaan syys-lokakuun vaihteessa. Juhlien jälkeen turistit jättävät kaupungin rauhaan miltei parin kuukauden ajaksi, ja tämä kausi on etenkin pienellä budjetilla matkaaville ja rauhallisista kaduista pitäville hyvä aika vierailla kaupungissa, ennen kuin suuret turistivirrat palaavat taas kaupunkiin joulumarkkinoiden alkaessa.
Münchenin ehdoton keskus on Marienplatz-aukio, joka on paitsi kaupungin elämän keskipiste myös kohtalaisen vilkas liikenteen solmukohta. Paikalle on helppo tulla metrolla mistäpäin kaupunkia tahansa, ja vuoden ympäri aukiolla ja sen liepeillä on eläväinen tunnelma. Marienplatzin kohokohtia ovat Uusi kaupungintalo (Neues Rathaus) ja se tornissa oleva Glockenspiel-kellopeli, joka on näkemisen arvoinen klo 11.00, 12.00 ja maaliskuusta lokakuulle myös klo 17.00 keskiaikaisen kellopeliesityksen takia. Tyyliltään uusgoottilainen kaupungintalo on Keski-Euroopan upeimpia. Sen sisällä on turisti-info, ja yhdestä sen tornista näkee kirkkaana päivänä muutaman euron sisäänpääsymaksua vastaan Alpeille asti. Lue lisää: Münchenin nähtävyydet
Ostosten tekeminen on Münchenissä varsin helppoa, sillä siellä tarvitsee vain suunnata Marienplatz-aukiolle ja koluta siltä eri suuntiin lähteviä katuja. Eri kaduilla on erilainen rooli kaupungin shoppailuelämässä, ja esimerkiksi Kaufingerstrasse on mainstream-shoppailijoiden ja keskiluokkaista makua seuraavien suosiossa, ja sen varrella olevista suurista kaupoista, tavarataloista ja ostoskeskuksista saa keskustan edullisinta tavaraa. Toinen hyvä katu on Sendliger Strasse, jolla puolestaan on pieniä putiikkeja ja yksilöllisempiä tuotteita myyviä kauppoja kuin Kaufingerstrassen varrella. Lue lisää: Ostokset
Ravintolan löytäminen on Münchenistä yksinkertaista, sillä ruokapaikat ovat keskittyneet kätevästi tietyille seuduille. Ydinkeskusta ja etenkin Altstadt-vanhakaupunki on paras paikka löytää ravintola heti, ja erityisen paljon ruokapaikkoja on Viktualienmarkt-aukion tienoilla. Maanantaiaamusta lauantai-iltapäivään tällä kaupungin päätorilla on kojujen lisäksi torikahviloita ja -ravintoloita, joissa voi edullisesti syödä ja juoda lähinnä tyypillisiä baijerilaisia herkkuja. Aukion laitamilla on kirjava valikoima ravintoloita ja pikaruokapisteitä, joista saa paitsi paikallisia myös muualta peräisin olevia ruokia. Vaikka München ei ole ravintolavalikoimaltaan yhtä kansainvälinen kuin jotkin muut Saksan kaupungit, on siellä hyvä valikoima etenkin aasialaisia ravintoloita, jotka ovat aina käypiä kasvisruokailijoillekin. Ruoka ja ravintolat
München on suuri laajalle levinnyt metropoli, jonka ydinkeskusta on kompakti ja jossa on kesät talvet mukava kävellä paikasta toiseen, mutta huonolla säällä tai keskustan ulkopuolelle mieliessä on hyvä turvautua sen kohtuuhintaiseen ja koko kaupungin kattavaan joukkoliikenneverkostoon. Kätevin liikkumismuoto ovat S- ja U-bahn junat, jotka kulkevat Marienplatzin ja monien muiden ydinkeskustan asemien kautta. Toinen hyvä liikenneväline on raitiovaunu, ja busseille voi öisin tulla käyttöä. Lue lisää: Liikkuminen paikasta toiseen
München on arvostettu mutta ei mikään huippusuosittu matkakohde, joka on kaupunkilomalaisten ja omatoimimatkailijoiden suosiossa. Monet Müncheniin matkustavat eivät yövykään itse kaupungissa vaan suuntaavat talvella laskettelemaan ja kesällä patikoimaan Alpeille, mikä kesäaikaan on telttamajoitusten ja mökkien takia varsin kohtuuhintainen tapa tutustua Baijerin osavaltioon ja käydä päiväretkellä Münchenissä. Lyhyellä varoitusajalla tilaava voi saada edestakaisen lennon Helsingin ja Münchenin välillä alle 300 eurolla vilkkaimpinakin matkustusaikoina, ja monet yhtiöt lentävät kaupunkien väliä ilman välilaskua. Lue lisää: Münchenin matkat
Münchenin lisäksi Saksassa on myös muita harkinnan arvoisia matkakohteita, kuten pääkaupunki Berliini, Euroopan tunnetuimpiin satamakaupunkeihin lukeutuva Hampuri ja maan talous- ja liikennekeskus Frankfurt.
München Wikipediassa | Matkustustiedote - Ulkoasiainministeriö : Saksa | YouTube: Munich, Germany | Google maps: München, Saksa
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/12
Jos lähtee Viktualian torilta (Markt) suuntaan Reichenbachplatz/Gärnerplatz/Buttermelcherplatz saapuu pois turistirysiltä - löytää mukavia paikallisia, kansainvälisiä ja etnisiä ravintoloita sekä baareja ja kahviloita. Platzl pitää käydä katsomassa - mutta ei siellä kannata syömään mennä. Schwabingin pääkatu on Leopoldstrasse ja siltä lähteviltä sivukaduilta löytyy ruokapaikkoja sekä baareja. Vielä -60/-70 luvulla sieltä löytyi yöelämän keskus.
Rinkilä on Brezn ei Prezel (amerikkalainen käännös) ja ns. Imbiss paikoista voi pikkunäkään ostaa Leberkassemmel mit süssem Senf - voittaa useamman hampurilaisen. /Morassi / 20v. siellä asunut
Dallmayr on herkkukauppa vailla vertaa.