
Tällä sivulla kerrotaan, miten Münchenissä on paras liikkua ympäriinsä ja mitä kannattaa ottaa huomioon kaupungissa paikasta toiseen siirtyessään.
München on suuri laajalle levinnyt metropoli, jonka ydinkeskusta on kompakti ja jossa on kesät talvet mukava kävellä paikasta toiseen. Suuri osa nähtävyyksistä, shoppailumahdollisuuksista ja ravintoloista sijaitsee hyvin pienen alueen sisällä, Marienplatz-aukion tuntumassa.
Kävellä voi ydinkeskustan lisäksi myös muihin kaupunginosiin, kuten Schwabingiin, ja kaikki Munchenin kaupunginosat ovat sen verran pieniä, ettei niiden sisällä joudu turvautumaan julkisiin liikennevälineisiin. Käveleminen Münchenissä on helppoa kaikille, sillä kaupunki on tasainen ja Marienplatzin ympäristössä monet kadut ovat leveitä kävelykatuja tai kujia, joilla on vain kävelijöitä.
Münchenissä on mukava kävellä paikasta toiseen, mutta huonolla säällä tai keskustan ulkopuolelle mieliessä on hyvä turvautua sen kohtuuhintaiseen ja koko kaupungin kattavaan joukkoliikenneverkostoon.
Kätevin liikkumismuoto ovat S- ja U-bahn junat, jotka kulkevat Marienplatzin ja monien muiden ydinkeskustan asemien kautta. Toinen hyvä liikenneväline on raitiovaunu, ja busseille voi öisin tulla käyttöä. Yksi lippu liikennevälineisiin maksaa 2,50 euroa, neljän vyöhykkeen matka lentokentälle 10 euroa.
Mikäli vähänkin mielii liikkua kaupungin julkisilla, on päiväkortti tai useamman päivän voimassa oleva kortti hyvä hankinta. Yhden päivän matkakortti maksaa reilut 5 euroa, ja kolmen päivän kortti antaa pienen alennuksen vuorokautta kohti. Hyvä hankinta kahdelle tai useammalle ihmiselle on Partner-lippu, jolla voi matkustaa korkeintaan 5 ihmistä, sillä tämä tarjoaa tuntuvan alennuksen matkustamiseen, joskin miinuspuolena on se, että liikkua voi vain ryhmässä. Mikäli Münchenissä viihtyy kauemmin kuin 3 vuorokautta, on viikkokortti hyvä hankinta, mutta sitä hankkiessa on hyvä ottaa huomioon, että se on voimassa vain maanantaista maanantaihin. Kaupan on myös Streifenkarte-kortteja: se on kuponkikortti ja sen hankkiminen on järkevää lähinnä niille, jotka haluavat tehdä usean päivän aikana muutaman matkan.
Edullisimmat matkakortit kattavat Inneraun-vyöhykkeen eli vaalean keskustan vyöhykkeen, jolla on kaikki muu tarpeellinen paitsi lentokenttä ja Dachaun keskitysleiri. Mikäli mielii matkata Dachauhun, ei kannatta välttämättä ostaa XXL-korttia, joka kattaa myös vihreän vyöhykkeen, sillä metroasemien lippukassoilta saa pientä lisämaksua vastaan päiväkortin kanssa lisälipun, jolla pääsee vihreälle vyöhykkeelle. Päivän ja useamman päivän matkakortit, Partner-liput mukaan lukien, ovat voimassa aina seuraavaan vuorokauteen klo 6.00 asti.
Münchenissä taksi on hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät viitsi julkisilla matkustella tai joilla on mukanaan normaalia enemmän tavaraa. Taksilla matkustaminen on kohtuuhintaista, sillä lähtöhinta on alle 3 euroa ja kilometrihinta on korkeintaan 1,60 euroa. Taksin tilauttamisesta veloitetaan euro, ja taksin tilaamiseen saa ohjeita verkkosivuilta.
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/12