
Tällä sivulla kerrotaan, miten Münchenin lentokentiltä pääsee etenemään keskustaan tai majapaikalle. Lisäksi luomme katsauksen siihen, minkälaisia vaihtoehtoja lomalle on, minkä hintaiseksi matkan voi odottaa tulevan ja minkälaista hintojen vaihtelua matkalle on minäkin vuodenaikana odotettavissa.
Münchenin Franz-Joseph-Strauss-lentokenttä siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1992, ja sieltä on helppo päästä junalla ydinkeskustaan. Kentällä on kaksi terminaalia, joista Lufthansa ja sen Star Alliance -partnerit käyttävät kakkosterminaalia; jos kaupunkiin saapuu esimerkiksi Blue1:n, Lufthansan tai SAS:n koneella, saapuu tähän terminaaliin, ja ykkösterminaaliin saapuvat esimerkiksi Air Berlinin ja Finnairin koneet.
Saapui sitten kumpaan terminaaliin tahansa, kulkevat metrot S1 ja S8 kentältä keskustaan 40–60 minuutissa. Yksittäinen lippu Münchenin kattavaan joukkoliikenneverkostoon kentältä keskustaan maksoi vuoden 2011 loppupuolella 10 euroa suuntaansa, ja mikäli aikoo tehdä ainakin toisen matkan vielä saman päivän aikana, kannattaa ostaa Tageskarte-päivälippu. Koko päivän voimassa oleva matkalippu maksaa noin euron enemmän, ja sillä voi matkustaa rajattomasti kaikilla Münchenin vyöhykkeillä aina seuraavaan aamuun klo 6.00 asti. S1-juna kulkee kentältä Hauptbahnhof-, Marienplatz- ja Ostbahnhof-metroasemille 45–53 minuutissa, ja S8-juna vie samoille asemille lyhyemmässä ajassa, 33–41 minuutissa.
Junia lähtee 5–20 minuutin välein (yleensä 10 minuutin välein), ja liput ostetaan ennen junaan nousemista ja ne leimataan laiturilla olevalla laitteella. Münchenin keskustan rautatieasemilta on hyvät yhteydet metrolla tai raitiovaunulla minnepäin kaupunkia tahansa, ja jos on varannut hotellihuoneen kaupungin kompaktista ydinkeskustasta, voi hotellille luultavasti hyvin kävelläkin.
Kentältä pääsee taksilla keskustaan 30–40 minuutissa, ja taksikyyti maksaa vähintään 65 euroa. Lisätietoa taksiyhtiöistä ja taksien tolpista lentokentillä on saatavissa lentokentän verkkosivuilta.
Jotkin halpalentoyhtiöt, kuten Ryanair ja Wizzair, käyttävät Memmingenin kentästä nimitystä ”Munich West”, mutta kenttä on 110 kilometrin päässä Münchenin keskustasta. Kentältä on kuitenkin melko helppo tulla Münchenin keskustaan bussilla, joka maksaa 15–20 euroa tai vähemmän, jos lipun tilaa etukäteen verkkosivujen kautta. Münchenissä bussi saapuu Harbrücke-rautatieasemalle, joka kaikeksi onneksi on Hauptbahnhof-päärautatieaseman vieressä. Sieltä on helppo siirtyä metrolla, raitiovaunulla tai kävellen majapaikalle.
Lyhyellä varoitusajalla tilaava voi saada edestakaisen lennon Helsingin ja Münchenin välillä alle 300 eurolla vilkkaimpinakin matkustusaikoina, ja monet yhtiöt lentävät kaupunkien väliä ilman välilaskua. Air Berlin, Finnair, Lufthansa ja SAS lentävät kaikki suoraan, päivittäin ja noin kahdessa ja puolessa tunnissa Helsinki-Vantaan lentokentältä Münchenin kansainväliselle lentokentälle. Memmingenin lentokentälle lentävät kenties jonain päivänä Wizzair tai Ryanair Tampereelta tai Turusta, ja sinne pääsee Ryanairilla tätä nykyä esimerkiksi Tukholmasta, Oslosta, Lontoosta tai Brysselistä.
Omatoimisesti hotellinsa ja lentonsa tilaava saa itse päättää kaiken matkaansa liittyvän ja pääsee internetissä varauksensa tekevänä matkaan usein edullisempaan hintaan kuin järjestetylle matkalle osallistuva. Monet kuitenkin edelleenkin luottavat suuriin matkatoimistoihin, joista useat tekevät yleensä 3 vuorokauden viikonloppumatkoja kaupunkiin. Pienemmät paikalliset matkatoimistot voivat räätälöidä vastaavanlaisia matkoja Baijerin pääkaupunkiin, mutta melko vähäisetkin tietokonetaidot riittävät siihen, että voi itse tehdä samat varaukset ja säästää matkakuluissa neljänneksen tai sitäkin enemmän.
Müncheniin tekee 3 vuorokauden matkoja (2 täyttä vuorokautta perillä) muun muassa Tjäreborg, ja matkat maksavat kohtuulliset alle 250 euroa henkeä kohti joulun alla, jos matkan varaa vain pari viikkoa ennen sen alkamista. Omatoimiseen matkustamiseen verrattuna kannattaa kuitenkin huomata, että matkatoimiston lennot ovat harvoin suoria, ja ne saattavat kestää vaihtoineen ja odotteluineen helposti kuusikin tuntia suuntaansa.
München on arvostettu mutta ei mikään huippusuosittu matkakohde, joka on kaupunkilomalaisten ja omatoimimatkailijoiden suosiossa. Monet Müncheniin matkustavat eivät yövykään itse kaupungissa vaan suuntaavat talvella laskettelemaan ja kesällä patikoimaan Alpeille, mikä kesäaikaan on telttamajoitusten ja mökkien takia varsin kohtuuhintainen tapa tutustua Baijerin osavaltioon ja käydä päiväretkellä Münchenissä. Münchenissä on helppo käydä muualtakin päiväretkellä, ja esimerkiksi monet Salzburgiin Itävallan puolelle lomalle matkustavat tekevät retken vain kahden tunnin päässä sijaitsevaan Müncheniin. Pidemmällä lomalla olevat pääsevät nauttimaan Münchenin keskeisestä sijainnista ja voivat todeta, että se on melko lyhyen matkan päässä sellaisista paikoista kuin Praha, Wien ja Bratislava, ja tietenkin Saksassa on Baijerissa ja muilla lähitienoilla runsaasti merkittäviä vierailupaikkoja.
München on Alppien takia suosittu kohde ympäri vuoden, ja myös joulukuun joulumarkkinat tuovat kaupunkiin runsaasti turisteja. Kiireisimmät matkustusajat ovat silti aika joulukuun alusta aina hiihtoloman loppuun (joskin tammi-helmikuussa ennen hiihtolomaa Münchenissä on viikolla melko rauhallista), pääsiäinen, keskikesä heinäkuun puolivälistä syyskuun alkuun ja syys-lokakuun vaihde Oktoberfest-juhlien aikaan. Oikeastaan vain syksyn olutfestivaalit tuovat valtavat määrät ihmisiä paikalle, joskin myös erikoistapahtumat, kuten messut, urheilutapahtumat ja erilaiset festivaalit ajoittain tuovat normaalia enemmän vierailijoita kaupunkiin.
Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2011/12