Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Budapest
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Antiikkiliike
Tunnetuin turisteille suunnattu ostoskatu on Váci utca, ja sen toisessa päässä on suuri kauppahalli, joten tämä on pääostosalue kaupungissa vieraileville.

Ostokset

Budapest on kohtalaisen hyvä ostoskaupunki, ja siellä on erilaisissa ostospaikoissa tarjolla kaikenlaista mielenkiintoista. Kaupungin vetonauloihin kuuluvat kauppahallit, joista suuri kauppahalli vetääkin puoleensa nykyään vähän liikaakin turisteja. Nykyaikaisiin ostospaikkoihin mieltyneille on entistä enemmän ostoskeskuksia, aivan keskustassa ja hyvien liikenneyhteyksien varrella.

Budapestissa on myös tarjolla jonkin verran antiikkia ja vanhaa tavaraa, ja siellä on paljon pieniä putiikkeja mutta vähän mitään suuria tavarataloja tai keskustan alueella suuria liikkeitäkään. Tästä huolimatta siellä ovat kaikki kansainväliset ketjut ja siellä voi tehdä kaikenlaisia ostoksia loman aikana. Etenkin paikallisten tuotteiden hinnat ovat edullisia, ja kaupat ovat avoinna varsin hyvin Budapestin keskustassa.

Parhaat ostospaikat

Budapestin parhaat ostospaikat ovat aivan ydinkeskustassa, ja hienoimpina pidetyt ostoskadut sijaitsevat lähellä Tonavan rantoja, Pestin keskustassa. Tunnetuin turisteille suunnattu ostoskatu on Váci utca, ja sen toisessa päässä on kaiken lisäksi suuri kauppahalli, joten tämä on pääostosalue kaupungissa vieraileville.

Toinen hyvä ostosalue on suuri bulevardi (Nagy Körút), jonka varrella ja lähistöllä on kaikenlaisia liikkeitä ja joka on paikallisten suosimaa aluetta tehdä ostoksia.

Ostoskatujen lisäksi kaupungissa on hyvä tehdä ostoksia Deák Ferenc tér -aukion tuntumassa ja sen vieressä olevien juutalaiskorttelien alueella, missä on hyviä pikkuputiikkeja. Kaduista myös Andrássy-bulevardi tarjoaa eräitä kaupungin hienoimpia putiikkeja ja lähinnä korkeatasoisia liikkeitä.

Kaupungissa on ostosmahdollisuuksia myös Pestin rautatieasemien lähistöllä, ja niin Keletin kuin Nyugatin rautatieaseman vieressä on suuret uudet ostoskeskukset. Tällainen on myös Budan puolella, melko lähellä Déli-rautatieasemaa, ja myös Széll Kálmán térin metroaseman vieressä on suuri ostoskeskus, kuten myös kauppahalli.

Suuri kauppahalli, Pest
Suuren kauppahallin katutasossa on lähinnä tyypillisiä unkarilaisia elintarvikkeita ja herkkuja.

Pest

Budapest jakautuu Budaan ja Pestiin. Pestissä on ehdottomasti paremmat ostospaikat ja Budassa on enemmän nähtävyyksiä, joten ostosten tekeminen kannattaa aloittaa Pestin puolelta.

Váci utca

Váci utca [kartalla] on katuVaci utca -katu, jolta ei paljon kannata mitään ostella, sillä kaikki hinnat ovat kalliimpia kuin muualla kaupungissa ja myös muu tarjonta on ruoista juomiin täälläpäin ylihintaista. Kadun varrella on lukuisia matkamuistoja kauppaavia liikkeitä, joiden valikoimat usein lähentelevät käsittämätöntä, mutta sen varrelta voi tietenkin aina nopeasti löytää jotakin kotiin vietävää, etenkin jos on kaupungissa pikavisiitillä. Muussa tapauksessa kannattaa vain katsella valikoimia ja hankkia samoja tuotteita muualta kaupungista edullisemmin hinnoin.

Suuri kauppahalli, Ráday utca ja Kálvin tér

Edullisimpia hintoja tuleekin vastaan, jos kulkee kadun pohjoispäässä sijaitsevaan kauppahalliin. Nagy Vásárcsarnok [kartalla] tunnetaan englanniksi nimellä “Central Market Hall”, ja se on avoinna ma klo 6–17, ti–pe klo 6–18 ja la klo 6–15. Sen katutasossa on lähinnä tyypillisiä unkarilaisia elintarvikkeita ja herkkuja, jotka on etenkin keskuskäytävän varrella suunnattu turisteille. Kaikkein edullisimpia hintoja tulee vastaan sivukäytävillä ja etenkin niiden keskiosissa sijaitsevissa kojuissa. Yläkerrassa on ruokapaikkoja, joiden joukossa on kallis turisteille suunnattu ravintola ja kohtuhintaisia, nykyään yksinomaan turistien suosiossa olevia kojuja. Yläkerrassa on myös valtava määrä tuliaisia, matkamuistoja ja muuta vastaavaa, joka on täällä kaupan hyvin hinnoin ja valikoimin. Kauppahallin takaosissa ja alakerrassa on vain paikallisten suosiossa olevia kojuja, ja alakerrassa on ma–la klo 6–21 avoinna oleva Aldi, joka on hyvin varusteltu valintamyymälä.

Pestin muissa osissa on melko vähän normaalia merkittävämpiä ostospaikkoja. Yksi kävelykatu, jolla voi katsella koruja, käsitöitä ja kaikenlaista viehättävää pikkuputiikeista on Ráday utca [kartalla]. Sen toisessa päässä oleva Kálvin tér on aukio, jolle pääsee metrolla, ja sen tuntumassa on jonkin verran liikkeitä. Aukio on lähellä kauppahallia, ja liikkeisiin voi hyvin tutustua samalla kun siirtyy aukion ja kauppahallin välisen matkan kävellen.

Andrássy ja Oktogon

Muualla Pestin keskustan alueella on kauppoja, joita tulee vastaan automaattisestikin. Váci utcan sivukaduilla on valtava määrä kaikenlaisia liikkeitä, jotka kuuluvat kaupungin kalleimpiin, joten ne ovat parempia ostosmielessä kuin itse pääkävelykatu. Lisää vastaavanlaisia liikkeitä, joista osa myy luksusluokan tuotteita, on kaupungin pääbulevardin (Andrássy) [kartalla] varrella. Sen ja Suuren bulevardin risteys eli Oktogon on paikka, johon kannattaa tutustua ennen kuin alkaa tutkia itse suuren bulevardin tarjontaa. Suurta bulevardia pitkin kulkevat raitiovaunulinjat 4 ja 6, ja Oktogonille pääsee myös metrolinjalla M1.

Suuri bulevardi
Suuri bulevardi kiertää ydinkeskustaa kolmelta puolelta, ja hyvää ostosmaastoa on etenkin sen monen risteyksen tienoilla.

Suuri bulevardi

Suuri bulevardi (Nagy Körút) kiertää ydinkeskustaa kolmelta puolelta, ja eri osilla on eri nimi. Hyvää ostosmaastoa on etenkin sen monen risteyksen tienoilla, ja hyviä paikkoja ostoksille ovat myös matkat Nyugatin rautatieasemalta [kartalla] Oktogonille ja siitä edelleen ainakin Blaha Lujza -risteykselle asti, missä on suuri valintamyymälä ja muita ostosmahdollisuuksia. Kadun varrella on sekalainen määrä putiikkeja, joiden joukossa voi olla jotakin mielenkiintoista, mutta se ei siitä huolimatta ole mikään järisyttävän hyvä ostoskatu.

Deák Ferenc tér ja juutalaiskorttelisto

Bulevardin lähellä ja ytimen vieressä on laaja, moniosainen aukio, Deák Ferenc tér [kartalla]. Aukio on eräänlainen kaupungin hektinen keskus, jolla on aina vipinää, mutta sen tuntumassa olevat korttelit ovat monipuolisia ja osa niistä on lähes aina rauhallisia. Aukion tunnistaa kauniista, suuresta Anker-vakuutusyhtiön palatsistaAnker palace, ja aukiolta alkaa merkittävä Károly körút -bulevardi.

Aukion lähellä sijaitsevat myös juutalaiskorttelit, jotka kuuluvat kaikin tavoin kaupungin miellyttävimpiin osiin. Deák térin vieressä, esimerkiksi Anker köz- ja Király-kaduilla, on kaikenlaisia putiikkeja kirjakaupoista vaatekauppoihin.

Lisää kaikenlaista on lähellä synagogaa, jonka edestä kulkeva Dohány [kartalla] on nykyään melko laimea katu kauppojensa puolesta. Sen lähikaduista esimerkiksi Dob ja Wesselenyi ovat varteenotettavia kauppakatuja.

Mammut-ostoskeskus, Buda
Budassa kannattaa lähteä ostoksille Mammut-ostoskeskukseen.

Buda

Budan puolella on jonkin verran ostospaikkoja, joskin valtaosaan niistä on paras tutustua samalla kun katselee alueen nähtävyyksiä. Eniten kaikenlaista on metroasemien tuntumassa, ja niillä on liikkeitä ja keskuksia, joihin jopa kannattaa erikseen muualta kaupungista lähteä.

Szell Kalman ter -aukion tienoita
Budan parhaat ostospaikat ovat Széll Kálmán tér -aukion vieressä.

Linna-alueella, etenkin Bécsi kapu tér -aukion ja Matiaksenkirkon [kartalla] välimaastossa, on rajallinen määrä kirjakauppoja, taidegallerioita ja muita vastaavia liikkeitä. Matiaksenkirkon vieressä on matkamuistomyymälöitä, jotka ovat ylihintaisia, ja kesällä ja etenkin elokuussa varsinaisen linnan ulkopuolelle [kartalla] ilmaantuu kojuja, jotka myyvät paikallisia ruokia, mutta ostoksille linnalle ei kannata erikseen lähteä.

Budan parhaat ostospaikat ovat Széll Kálmán tér -aukion vieressä. Aukion nimi muuttui 2010-luvun alussa ja se on monin tavoin siistiytynyt ja muuttunut vuosien varrella, mutta edelleenkin se on luotaantyöntävä liikenteen solmukohta. Mammut-ostoskeskus [kartalla] on paikka, jonne Budassa kannattaa lähteä ostoksille, ja sen tiloissa on esimerkiksi valtava elektroniikkaliike, Mediamarkt. Ostoskeskus on hyvä viihtymispaikka, ja sen yhteydessä on runsaasti elintarvikeliikkeitä, valintamyymälöitä ja yksi kaupungin kauppahalleistaKauppahalli Mammut-ostoskeskuksen yhteydessä, joka on yksinomaan paikallisten suosiossa..

Budan toinen aukio, jonne voi lähteä ostoksille, on Batthyány térBatthyany ter -aukio [kartalla]. Siellä on huomattavasti vähemmän liikkeitä, mutta sen kauppahallissa on hyvin varusteltu valintamyymälä ja muutama muu liike. Aukiolle on helppo siirtyä paitsi metrolla myös reittilaivalla, ja aukiolle tullaan etenkin sen takia, että sieltä voi paikallisjunalla siirtyä mitä erilaisimpiin paikkoihin..

Lisää asiaa ostospaikoista:

Visit Budapest kertoo hyvistä ostospaikoista, kauppahalleista ja muista ostospaikoista.

Posliinia myynnissä kauppahallissa
Suosittuja kotiinviemisiä ovat erilaiset perinteiset käsityöt, kuten kirjontatyöt, keramiikka, nuket ja posliini.

Parhaat ostokset

Tuliaiset

Suosittuja kotiinviemisiä ovat erilaiset perinteiset käsityöt, kuten kirjontatyöt, keramiikka, nuket ja posliini. Matkamuistomyymälöitä ja käsityöliikkeitä on paljon Váci utcalla sekä joidenkin suosittujen nähtävyyksien lähellä, mutta niissä hinta-laatusuhde ei ole aina kaikkein paras, vaikka poikkeuksiakin varmasti on. Myös kauppahalleissa on nykyisin yhä enemmän myös käsitöiden myyjiä, ja suuren kauppahallin yläkerrasta saa kaikenlaista pitsistä matkamuistoihin.

Viiniä
Juomista parhaiten matkailijoiden keskuudessa kauppansa tekevät esimerkiksi makea viini Tokaji Aszú sekä hedelmäviina pálinka.

Käsitöiden lisäksi tuliaisiksi ostetaan jonkin verran mausteita ja elintarvikkeita. Suosittuja ovat mausteiset makkarat kuten salamit, paprikat niin kuivattuna, tuoreena kuin jauhettunakin sekä viinit, joita kaikkia voi katsella suuressa kauppahallissa mutta joita on osin myös suurissa valintamyymälöissä edullisemmin hinnoin tarjolla. Juomista parhaiten matkailijoiden keskuudessa kauppansa tekevät esimerkiksi makea viini Tokaji Aszú sekä hedelmäviina pálinka, jota on monen laatuista ja jota ostavan ei kannata tyytyä halvimpiin merkkeihin. Myös katkeromainen, lääkkeenomainen viina Unicum on erinomainen ostos, sillä sitä ei ole juuri muualla saatavissa. Se on melko hintavaa, eikä sitä saa mistään pilkkahinnalla.

Tupakka on Unkarissa hyvissä hinnoissa, ja sitä myydään erikoisliikkeissä nimeltään Nemzeti Dohánybolt. Niitä on melkoisesti, ja ne ovat hyvin avoinna. Tupakka-askit maksavat 3–4 euroa, ja sähkötupakkaan liittyvät tarvikkeet nesteistä eteenpäin ovat roimasti edullisempia kuin Suomessa.

Tuliaisia ja muista suosittuja ostoksia myyvät liikkeet

Kaikkia tällaisia tuotteita on tarjolla suuressa kauppahallissa, muissa kauppahalleissa ja valintamyymälöissä, samoin kuin pienemmissä liikkeissä, joita on kaikkialla Budapestissa.

Pieniin liikkeisiin kuuluu viinaa ja tupakkaa myyviä kuin niitäkin, jotka ovat avoinna "non-stop"-periaatteella ympäri vuorokauden. Viinaa ostavan on hyvä tietää, että väkijuomia ei kaikissa kaupunginosissa myydä klo 23 jälkeen, lukuun ottamatta 24 tuntia avoinna olevia Nemzeti Dohánybolt -erikoisliikkeitä. Jos asia on tärkeä, kannattaa joko kysyä majapaikasta sen tienoon säännöt tai sitten käydä hyvissä ajoin ostoksilla, sillä klo 22 asti on avoinna melkoinen määrä valintamyymälöitäkin.

Elintarvikeliike
Ytimessä ja sen lähellä on myös 24 tuntia vuorokaudessa auki olevia valintamyymälöitä, ja niitä on myös keskustan ulkopuolella.

Elintarvikeostoksilla: kauppahallit ja valintamyymälät

Budapestissa on helppo hankkia elintarvikkeita ja juomia kauppahalleista ja valintamyymälöistä. On hyvä pitää mielessä, että turistivoittoisen suuren kauppahallin lisäksi kaupungissa on monta muutakin kauppahallia. Samoin kuin suuri kauppahalli ne ovat avoinna aamuvarhaisesta iltaan viikolla ja lauantaisin suljetaan vähän aikaisemmin. Yksi kätevä tällainen on Rákóczi tér -metroaseman vieressä [kartalla], ja tämä vuonna 2014 uusittu alue on muutenkin hyvä vierailupaikka. Piaconline-sivusto esittelee lisää kaupungin mielenkiintoisia kauppahalleja.

Valintamyymälöitä Budapestissa on valtava määrä. Majapaikan lähin valintamyymälä on tietenkin hyvä heti paikantaa, ja majoittui keskustassa minne tahansa on muutaman sadan metrin säteellä ainakin yksi valintamyymälä. Ytimessä ja sen lähellä on myös 24 tuntia vuorokaudessa auki olevia liikkeitä, ja niitä on myös keskustan ulkopuolella.

Valintamyymälät etenkin keskustassa mutta myös vähän syrjemmällä ovat usein tukossa ja niissä on pitkät jonot. Näin ollen valintamyymälässä on vaikea nopeasti vain piipahtaa ja ostosreissuun voi kulua pidempään kuin etukäteen ajatteli. Valintamyymälät ovat hyvin avoinna, usein klo 22 asti, mutta osa voi sulkeutua jo klo 20.

Kirpputorit, antiikkiliikkeet ja outlet-myymälät

Kirpputorit

Ecseri Piac -kirpputori [kartalla] on alallaan yksi Itä-Euroopan suurimmista ja tarjoaa mukavan syyn viettää päivän ulkosalla. Ecserin kirpputorilta voi löytää niin vintagevaatteita, leluja, antiikkikalusteita kuin täydennystä monien keräilijöiden kokoelmiin. Suuri osa myytävistä tavaroista tosin kuuluu rihkamaosastolle, mutta saattaa niidenkin joukosta jokunen helmi löytyä. Lauantai on yksi parhaista päivistä vierailla tällä kirpputorilla, mutta jos haluaa tehdä hyviä löytöjä paikalle kannattaa mennä aikaisin. Ecseri Piac on avoinna viikolla klo 16, lauantaisin klo 15 ja sunnuntaisin klo 13 saakka. Paikalle pääsee kulkemalla ensin metrolinjalla M3 Határ út -asemalle, ja siellä pitää Europark-keskuksen vierestä paikantaa pysäkki, jolta linja 89E kulkee kirpputorin viereen (pysäkki: Használtcikk piac ).

Antiikkiliikkeet

Antiikista kiinnostuneet löytävät monia mahdollisuuksia hyviin hankintoihin Budapestissa. Lähellä parlamenttitaloa kulkevasta Falk Miksa utca -kadusta [kartalla] on tullut yksi kaupungin antiikkiliikkeiden keskuksia. Kadun varrella on noin 30 alan liikettä ja myös vuotuiset Falk-festivaalit.

Keräilytavaraa
Budapestissa on hyvä valikoima antiikki- ja keräilytavaraliikkeitä.

Muuallakin kaupungissa on jonkin verran antiikki- ja keräilytavaraliikkeitä. Sosialismin ajoista kiinnostuneille hyvä vierailupaikka on Antik-Bazár (Klauzál 1) [kartalla].

Antiikista kiinnostuneiden on hyvä tietää, että Herendin posliini on kovassa huudossa ja katselun arvoista. Hadik Palota [kartalla] on Kálvin térin vieressä oleva liike, jossa on erinomaiset valikoimat.

Huutokaupat ovat todellisille antiikin ja muun normaalia hienomman tavaran kerääjille kaikkein parhaita paikkoja. Oopperan vieressä sijaitseva Darabanth (Andrássy 16) [kartalla] on huutokauppa, jonka verkkosivuillakin voi tehdä tarjouksia..

Outlet-myymälät

Budapestin ympäristössä sijaitsee suuri Premier Outlet [kartalla], joka on ehdoton vierailupaikka alehintaisen muodin ja muun vastaavan tavaran metsästäjille. Tarjolla on 30–70 %:n alennuksia päivittäin, ja paikalle pääsee parhaiten taksilla mutta myös bussilla.

Kulkuohjeet löytyvät verkkosivuilta, ja esimerkiksi Etyekiin suuntaava bussi 767 pysähtyy keskuksen edessä. Matkaa Budapestin keskustasta tänne on vartin verran taksilla, vähän alle puoli tuntia bussilla.

Hintataso

Budapestissa kaikki on vertailujen mukaan halvempaa kuin Suomen pääkaupungissa, ja normaalitkin elintarvikkeet maksavat usein yli puolet vähemmän siitä mitä ne maksavat kotimaassa.

Alkoholijuomat ovat tietenkin edullisia, joskin sellaiset tunnetut tuotteet kuten Tokaijin viinit ja Unicum-katkeroviinat ovat normaalia hintavampia. Viini maksaa edullisimmillaan hyvin vähän, mutta sen hintahaitari on suuri ja turistia yritetään keskustan liikkeissä jymäyttää viinien hinnoissa (etenkin baareissa). Tavalliset valintamyymälät ovat parhaita paikkoja katsella kaikenlaisia alkoholijuomia, pálinkasta oluisiin ja viineihin.

Hintoja Budapestissa
Budapestissa kaikki on vertailujen mukaan halvempaa kuin Suomen pääkaupungissa, ja normaalitkin elintarvikkeet maksavat usein yli puolet vähemmän siitä mitä ne maksavat kotimaassa.

Tupakkatuotteet ovat nekin edullisempia kuin kotimaassa, niin että askin saa 3–4 eurolla. Kaikki sähkötupakointiin liittyvät tuotteet ovat aivan erilaisissa hinnoissa kuin Suomessa, ja sähkötupakkanesteitä ja muita tuotteita voi ostella virallisista tupakkaliikkeistä.

Myös apteekeissa on hyvin edulliset hinnat, ja vitamiinit ja muut lääkeostokset on hyvä hakea loman aikana kaupungin lukuisista apteekeista.

Liikkeet, joissa ei välttämättä ole edullisempaa kuin kotimaassa, ovat kansainväliset vaatteita myyvät ketjut, kuten H&M ja Zara, joissa on aika samanlaiset hinnat kuin Suomessakin.

Aukioloajat

Budapestissa liikkeet ovat varsin hyvin avoinna. Monet liikkeet ovat viikolla avoinna klo 18–20 asti, ja valintamyymälät ovat päivittäin avoinna klo 20–22 asti. Ostoskeskukset ovat avoinna päivittäin melko myöhään, klo 19–22 asti. Liikkeitä, jotka ovat myöhään ja öisinkin avoinna, on jokaisessa keskustan naapurustossa, ja myös osa tupakkakaupoista on avoinna läpi yön. Ytimessä esimerkiksi Astoria-metroaseman tienoo on aluetta, jolla on liikkeitä läpi yön avoinna. Sunnuntaisin on vähemmän kauppoja avoinna kuin muulloin, mutta etenkin turistille suunnatut liikkeet, valintamyymälät ja ostoskeskukset ovat sunnuntaisin avoinna.

Sellaiset loma-ajat kuin pääsiäinen ja joulu sulkevat liikkeitä, eikä muitakaan paikkoja välttämättä ole kovin hyvin avoinna. Listan loma-ajoista ja päivistä, jolloin valtaosa kaupoista on kiinni voi nähdä Budapest by Localsista.

Sunnuntaisin on yleensä parempi tehdä jotakin muuta kuin mennä ostoksille, mutta silloin on toreja, joissa voi vierailla. Yksi keskeinen on Szimpla Kert -rauniobaarin [kartalla] tuottajatori, ja siellä on mukava haukata jotakin ja kuunnella musiikkia. Toinen hyvä vierailupaikka on aivan vieressä pidettävä Antik Placc -kirpputori [kartalla], joka alkaa sunnuntaisin klo 10.

Valuutta, maksukortit ja pankkiautomaatit

Unkarin rahayksikkö on forintti, jonka arvo on viime vuosina ollut 300–350 yhtä euroa kohti. Arvo kannattaa tarkastaa ja sisäistää XE:stä. Budapestissa kuten muuallakin Unkarissa on järkevintä aina maksaa paikallisella valuutalla eikä euroilla, joilla vaihtokurssi kaupoissa ja monissa muissa paikoissa on huono.

Rahanvaihtopiste
Euroja voi vaihtaa forinteiksi lukuisissa rahanvaihtopisteissä, joita on erityisen hyvin Deák tér -aukiolla ja suurella bulevardilla.

Forintteja voi vaihtaa jo kotimaassa, mutta tällaisen valuutan vaihdossa voi esiintyä ylilaskutusta, ja näin valuutasta huolehtimisen voi hyvin jättää Budapestiinkin. Budapestista suomalaisen pankin myöntämällä debit- tai luottokortilla rahaa automaatista nostava maksaa noin 5 euroa ensimmäiseltä 100 eurolta ja 2,5 euroa seuraavilta satasilta yhden noston yhteydessä, ja pankkien henkilöasiakkailtaan laskuttama "tukkukurssi" on yleensä muutaman prosentin virallista kurssia heikompi.

Euroja voi myös vaihtaa forinteiksi lukuisissa rahanvaihtopisteissä, joita on erityisen hyvin Deák tér -aukiolla ja suurella bulevardilla. Tällöin on hyvä katsoa vaihtokurssi, jossa osto- ja myyntikurssit ovat mahdollisimman lähellä toisiaan.

Maksukortit käyvät Visan ja Mastercardin johdolla hyvin suurissa liikkeissä, suurissa valintamyymälöissä ja hienoissa liikkeissä, samoin kuin ostoskeskusten liikkeissä, eikä niiden käyttämisessä ole luvassa ongelmia. Maksukortit käyvät nyt myös entistä paremmin metroasemilla, niin että lippuautomaatteihin käyvät Visa ja Mastercard ja ne käyvät myös metroasemien lippukassoilla. Kortit eivät välttämättä käy kauppahalleissa, pikkuliikkeissä, pienissä elintarvikeliikkeissä tai kioskeissa, mutta nykyään esimerkiksi viralliset tupakkaliikkeet ja monet pienetkin liikkeet ottavat vastaan maksukortteja.

Pankkiautomaatteja on Budapestin lentoasemalla melkoisesti, eikä niitä tarvitse kaupungin ydinkeskustastakaan erikseen metsästää. Rautatieasemilla on perinteisesti ollut ongelmia pankkiautomaattien kanssa, ja Népligetissä olevan linja-autoaseman alakerran pankkiautomaatteja ei kannata yrittääkään käyttää. Jos siis kaupunkiin saapuu bussilla tai rautateitse, on hyvä olla matkassa euroja, joita saa vaihdettua paikalliseksi valuutaksi, ja jos ei ole, voi lipun metroon hankkia maksukortilla.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/11

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lukijoiden kommentteja

Budapestistä on todella vaikea löytää makeisia tuliaisiksi. Pikku putiikeista saat pari haluamaasi karkkipussia, mutta kun tarvitsi yli 10! Sama juttu isommissakin liikkeissä. /vesa

Korjaus liikkeiden aukioloaikoihin. West End- ostoskeskus on auki sunnuntaisin, mutta liikkeistä vain kaksi pienenpientä liikettä sekä kahvilat ja ravintolat. Kaikki muut liikkeet kiinni. /juuri budapestissä

Tuonne "Ecseri Piac"-kirpparille ei pääse tekstissä mainitulla tavalla. Parempi mennä M3 metrolla "Hatar ut"-asemalle, sieltä Europark ostoskeskuksen lähistöltä otettava bussi 89E "Naszód utca"-pysäkille (4. pysäkki) ihan lähelle kirpparia. Koko tämä matka keskustasta hiukan yli 30 min. /MT
Vastaus: Suurkiitokset korjauksesta

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti