Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Bukarest
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Liikenneruuhka
Ainoa vaara taksissa kuten myös busseissa, joilla voi kulkea matkoja, joita metrolla ei pääse, ovat ruuhkat, jotka voivat yllättää lähes koska tahansa.

Perheen kanssa Bukarestiin, liikkuminen, matkat ja hotellit

Perheen kanssa Bukarestiin

Bukarest ei ole mikään ykkösluokan kaupunkilomakohde perheille, mutta se on erikoinen, mahtipontinen ja mielenkiintoinen metropoli, jonkalaisia tulee vain harvoin nähtyä. Keskikesä ja keskitalvi eivät missään nimessä sovellu matkustusajaksi perheille, mutta esimerkiksi huhti-, touko-, kesä-, syys- tai lokakuussa siellä on yleensä mukavaa.

Bukarestissa pitää viettää ainakin kolme päivää, että siitä saa jonkinlaisen otteen, ja yksi ilonaihe kaupungissa on se, että taksilla liikkuminen on siellä edullisempaa kuin Helsingissä on liikkuminen julkisilla liikennevälineillä. Julkisten verkosto on joillain matkoilla hyvä, mutta lyhyellä matkalla ei julkisiin kannata tuhlata aikaa kuin satunnaisilla välimatkoilla.

Bukarestissa on paljon vaikutuksen tekeviä nähtävyyksiä, kuten maailman toiseksi suurin rakennus, siellä on hyvät ruoat, erittäin kohtuulliset hinnat ja energiaa, jota muualla Euroopassa ei juurikaan tule vastaan. Ihmisten kielitaito on hyvä, ranskan ja englannin osalta jopa hämmästyttävän hyvä, ja kaupunki on nykyään sekoitus perinteistä balkanilaista elämänmenoa ja dynaamista uutta elämäntyyliä, johon kuuluvat suuret räikeät mainokset ja mitä ihmeellisimmät kokeilut. Bukarest on paikka, jota kohtaan monella voi olla ennakkoluuloja, mutta kuten yleensä käy karisevat ennakkoluulot paikan päällä tuota pikaa. Tästä suuresta ja vilkkaasta mutta turvallisesta ja ystävällisestä metropolista voi kuka tahansa nauttia täysin siemauksin.

Julkinen liikenne ja liikkuminen paikasta toiseen

Bukarestin metroverkosto ei ole kovin laaja, mutta siitä voi olla kaupungissa ollessa suurta hyötyä. Sitä kannattaa yrittää käyttää, mutta käytännössä pilkkahintainen taksi vie kaikkialle. Ainoa vaara taksissa kuten myös busseissa, joilla voi kulkea matkoja, joita metrolla ei pääse, ovat ruuhkat, jotka voivat yllättää lähes koska tahansa. Bukarestin kadut ovat mahtipontisia ja leveitä, mutta nykyajan autobuumi on silti ruuhkauttanut ne totaalisesti.

Julkiset liikennevälineet

Neljälinjainen metro on kohtalaisen kätevä, mutta busseja, johdinautoja ja raitiovaunuja kannattaa arkisin vältellä, sillä ne ovat tupaten täynnä ja monet linjat juuttuvat helposti ruuhkiin. Jos tarvetta tulee mennä jonnekin, minne metro ei kulje, kannattaa suosiolla hypätä taksiin.

Metroon saa lippuja asemilta, ja mahdollisuuksia on useita. Kaikkein paras hankinta on 8 leutä maksava päivälippu, jolla voi matkustaa koko päivän. Mahdollista on myös ostaa viidellä leullä kaksi lippua tai kahdellakymmenellä leullä 10 lippua. Viikkolippu maksaa 25 leutä ja kuukausikortti 70 leutä, mikä on reilusti alle 20 euroa. Asemat ovat huonossa kunnossa ja osa niistä on suuria, mutta kuten muuallakin Bukarestissa ne ovat turvallisia ja ihmiset avuliaita. Arvoesineistä kannattaa pitää hyvää huolta, sillä tungoksessa jotakin voi kadota. Metro on ruuhkainen viikolla aamuisin ja iltaisin, ja etenkin M2-linja ruuhkautuu arkisin täysin.

Taksi

Bukarestin taksit ovat keltaisia, niitä on paljon ja monet kuskit osaavat ainakin auttavaa englantia. Hinnat ovat uskomattoman alhaisia, ja viidellä leullä eli reilulla eurolla voi mennä hyvän matkan, kahdella eurolla lähes minne tahansa keskustan alueella. On kuitenkin välttämätöntä kiinnittää huomiota hintoihin, sillä paljon yli 1,39 leutä kilometriltä ottavat taksit ovat ylihintaisia ja voivat yrittää ottaa lisää tietämättömältä turistilta. Jos lähtee hotellista tai ravintolasta ja haluaa mennä taksilla, kannattaa sellainen tilauttaa. Kadulla voi myös panna taksiyhtiöiden nimiä ja numeroita merkille, ja sellaisen voi soittaa paikalle, jos tulee tarvetta kyydille.

Taksikuskeja, jotka tulevat lentoasemalla, rautatieasemalla tai muilla asemilla aseman sisälle asiakkaita houkuttelemaan, eivät ole normaaleja rehellisiä taksikuskeja. Bukarestissakaan taksikuskit eivät tee elettäkään asiakkaan saadakseen, ja palveluitaan tarjoaviin suhareihin kannattaa suhtautua äärimmäisellä varauksella.

Taksi
Taksi on teoriassa kätevin kyyti lentokentältä, mutta ruuhkat voivat hidastaa matkantekoa.

Matka lentoasemalta muualle kaupunkiin

Bukaresti lentoasema eli Otopeni (OTP) [kartalla] on viralliselta nimeltään ”Aeroportul Internaţional Henri Coandă”, ja se sijaitsee reilun puolen tunnin taksimatkan päässä keskustasta. Ruuhkien takia sieltä ei ehkä pääse nopeasti keskustaan bussilla tai taksilla, mutta junayhteys on tässä mielessä luotettava.

Junalla voi kulkea lentoaseman juna-asemalta Nord-rautatieasemalle (Gare de Nord), jolta on metroyhteys muualle kaupunkiin. Jos sieltä haluaa siirtyä taksilla muualle, kannattaa taksin kanssa olla tarkkana eikä ottaa vastaan kuskien tarjouksia. Junamatka lentoasemalta pohjoiselle rautatieasemalle maksaa vähän alle 7 leutä.

Kaksi bussilinjaa eli 780 ja 783 kulkevat lentoasemalta Nord-rautatieasemalle ja ytimeen, jolla yleensä tarkoitetaan aukiota nimeltä ”Piața Unirii”, jolla on kaksi metroasemaa. Bussimatka keskustaan maksaa 3,5 leutä.

Taksi on tietenkin teoriassa kätevin kyyti muualle kaupunkiin, mutta ruuhkat voivat hidastaa matkantekoa. Takseja on terminaalin edustalla melkoisesti, ja edulliset taksit maksavat 1,39 leutä kilometriltä. Lain mukaan taksikuskit eivät saa mainostaa itseään terminaalissa tai sen ulkopuolella, ja taksi kannattaakin vain ottaa jonosta. Tietoa hinnoista ja muusta takseihin liittyvästä saa lentoaseman sivuilta.

Matkat Bukarestiin

Bukarestiin lentää nykyään Helsingistä koneita monta kertaa viikossa, ja lento kestää vähän alle 3 tuntia.

Blue Air lentää kolme kertaa viikossa Helsingistä Bukarestiin. Lennot eivät ole mitään erityisen edullisia mutta hyvällä tuurilla ja ajoissa varattuna sellaisen saa alle sadalla eurolla suuntaansa.

Muiden yhtiöiden koneilla pääsee tällä hetkellä vain välilaskullisilla lennoilla, ja muita lentoja voi katsella Skyscannerista.

Palace Hilton -hotelli
Kaikkein kalleimmat hotellit ovat ytimessä, lähellä vanhaakaupunkia tai vanhoissa kortteleissa.

Hotellit ja muut majapaikat

Bukarest on monipuolinen mutta hankala kaupunki majapaikkojen suhteen. Perinteisesti siellä on ollut paljon hosteleita, joissa voi nukkua paitsi yhteismajoitushuoneissa myös yksityishuoneissa. Bukarest on kuitenkin edullinen kaupunki, ja sieltä voi saada kelvollisen tai jopa hyvätasoisen hotellihuoneen edullisesti, 30–40 eurolla. Hotelleja on kaikkialla kaupungissa, ja kaikkein kalleimmat ovat ytimessä, lähellä vanhaakaupunkia tai vanhoissa kortteleissa. Edullisia hotelleja on kaikkialla mutta eniten tietenkin ytimen ulkopuolella.

Ambasador-hotelli
Jos haluaa yöpyä tyylillä aivan vanhankaupungin lähellä, on Hotel Ambassador tyylikäs ja tasokas mutta kohtuuhintainen suuri hotelli.

Bukarestissa on kesäkuulta syyskuulle niin kuuma, että ilmastoitu hotellihuone on aivan välttämätön. Hotellin sijainti ei välttämättä ole tärkeä asia, sillä taksit liikkuvat edullisesti, mutta jos ei halua istua ruuhkissa tai opetella metron käyttämistä, kannattaa hotelli valita läheltä vanhaakaupunkia, joka on mukavin paikka viettää aikaa ja jonka lähellä on paljon kaikenlaista. Joka tapauksessa Bukarestissa joutuu käyttämään jonkinlaista menopeliä, sillä matkat ovat pitkiä ja esimerkiksi Kansojen palatsille on kilometrien puuduttava kävelymatka.

Jos halua yöpyä vanhassakaupungissa, kävelymatkan päässä monesta eri tärkeästä paikasta, on Antic Apartments pidetty, kohtuuhintainen ja keskeinen huoneistohotelli. Alue on kuitenkin ainakin kesäisin rauhaton ja öisinkin äänekäs.

Toinen samanlainen pieni huoneistohotelli vanhassakaupungissa on aivan metroaseman vieressä oleva Coltea Residence. Huoneita ei ole monta, joten varaus kannattaa tehdä kesäkauden aikana ainakin kuukausi pari etukäteen.

Jos haluaa yöpyä tyylillä aivan vanhankaupungin lähellä, on Hotel Ambassador tyylikäs ja tasokas mutta kohtuuhintainen suuri hotelli.

Yksi edullinen ja rauhallinen hotelli, joka on ilmastoitu ja jonka hinta-laatusuhde on erityisen hyvä, on Hotel Litovoi Central. Se sijaitsee jonkin matkan päässä vanhastakaupungista, mutta hotellin ympäristössä pääsee mukavasti vähän kärryille Bukarestin todellisesta puolesta. Taksimatka vanhastakaupungista hotellille maksaa pari euroa ja kestää korkeintaan vartin. Hotellissa ei kuitenkaan ole hissiä, eikä sen yhteydessä ole mitään erillisiä palveluita.

Kaikki Booking.comin hotellit Bukarestissa

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2018/05

Lukijoiden kommentteja

Lapsiperheille on paljon puistoja, eläintarha ja kylämueson alue - siellä on myös mahtava artesaanituotteiden kauppa. Eikä varmasti ole kiinalaista skitsiä. Myöskin markkinoita järjestetään kylämuseolla ainakin kesän alussa ja lokakuun alussa. Siellä on myös tanssiesityksiä ja muuta kivaa. Ja lapsille ollaan yleensä hyvin kohteliaita, samoin vanhemmille naisille. Käytöstavat ovat hallussa romanialaisilla miehillä. Eipä tarvi ovea aukaista tai matkalaukkua kantaa! Nautin todella "vanhana rouvana" olosta Bukarestissa! /Sissi77

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti