Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Ilmoitus
Sähkömönkijöillä ajelua
Vaikka Tiranassa ei ole lapsille tai edes nuorille mitään erityistä tekemistä, siellä voi silti törmätä koko perhettäkin kiinnostaviin asioihin.

Perheet, liikkuminen ja matkat

Perheen kanssa Tiranassa

Tirana ei ole kovin hyvä kohde perheille, sillä siellä ei ole lapsille tai edes nuorille mitään erityistä tekemistä, eikä esimerkiksi sen nähtävyyksiä ole juurikaan mietitty perheiden näkökulmasta. Ainakaan pieniä lapsia ei kannata viedä Tiranaan, sillä se on äärimmäisen vilkas ja myös monin paikoin saasteinen kaupunki, jossa liikenne on moninkertaistunut viimeisen vuosikymmenen aikana.

Tirana on turvallinen ja kaikin tavoin täysin harmiton kaupunki, eikä siellä tarvitse pelätä turvallisuutensa puolesta. Siellä ei myöskään ole oikeastaan mitään riskiä tulla huijatuksi, eikä siellä saa liian vähän vaihtorahaa takaisin tai joudu rahanvaihtajan jymäyttämäksi.

Albanialaiset ovat säyseitä, mukavia ja ymmärtäväisiä ihmisiä, joiden kanssa asioidessa usein suurin ongelma on yhteisen kielen puute. Valtaosa erilaisista ongelmista on väärinkäsityksiä tai liittyy huonoon kielitaitoon, mutta Tiranassa on myös paljon kielitaitoisia ihmisiä, jotka tulevat ongelman tullessa apuun.

Mitään syytä Tiranassa olla vainoharhainen tai aggressiivinen ei ole, ja tämän takia kaupunki on teoriassa erinomainen paikka vierailla koko perheen kanssa. Tästä huolimatta liikenne, saasteet ja ytimen edelleen keskeneräinen luonne haittaavat siinä määrin siellä liikkumista, että Tiranasta on ainakin lyhyessä ajassa vaikea toimia nopeasti ja päättäväisesti.

Jos Tiranassa on perheen kanssa, kannattaa viettää paljon aikaa pääaukion tuntumassa, sillä sen alueella ei ole autoja ja aukion tuntumassa on kaikenlaista mielenkiintoista.

Toinen hyvä oleskelupaikka on suuri järven rannalla oleva puisto, joka on kuin perheille tehty. Puisto on parhaimmillaan kevään alusta aina lokakuulle.

Myös uuden basaarin alue on mukava paikka, sillä se on autoton ja siellä voi mennä syömään tai jäätelölle. Se on mukava paikka myös tehdä ostoksia ja tutustua Tiranan elämänmenoon.

Kaikkein paras kohde perheille on Dajti Ekspres -köysihissi [kartalla], joka vie Tiranan lähellä olevan vuoren päälle. Liput ostetaan paikan päältä, ja mahdollisia jonoja on etenkin talvella kun vuorella on lunta, viikonloppuisin ja loma-aikoihin. Jos paikalle saapuu oikeastaan koska tahansa klo 9–11, voi jonot välttää. Köysihissi kulkee silloin kun säät sen sallivat kuutena päivänä viikossa, mutta tiistaisin se ei liiku. Lippuun voi lisätä ajanvietteitä kuten minigolfia tai seikkailupuistossa vierailun.

Taksi
Taksilla ajelu on varsin edullista, niin että 3–4 eurolla eli 400–500 lekellä pääsee noin vartin matkan.

Julkinen liikenne Tiranassa ja liikkuminen paikasta toiseen

Tirana ei ole paikka, jossa olisi oikeastaan lainkaan tarvetta julkisille liikennevälineille, ja jos siellä majoittuu oikealle alueelle, tuskin taksillekaan tulee tarvetta. Ainoat syyt nousta taksiin tai bussiin ovat lähteä ytimen ulkopuolelle tai johonkin toiseen kaupunkiin. Taksin tai bussin käyttämistä Tiranan keskustassa tai sen liepeillä ei voi suositella, sillä alituiset ruuhkat piinaavat nykyään lähes koko keskustaa, ja näin matkat voivat olla rasittavan hitaita.

Jos Tiranassa haluaa käyttää linja-autoa on siellä 20 linjaa. Lippu maksaa 40 lekeä, ja lipun saa bussista.

Tiranassa on paljon takseja, ja niihin on helppo nousta esimerkiksi pääaukion ympäristössä. Taksit mainostavat itseään ja kielitaitoaan näyttävästi, ja esimerkiksi kaupungin taksiyhtiöihin kuuluva Safe TaxiSafe Taxi on yhtiö, jonka kuskit puhuvat englantia.

Taksilla ajelu on varsin edullista, niin että 3–4 eurolla eli 400–500 lekellä pääsee noin vartin matkan, esimerkiksi linja-autoasemalta pääaukion tuntumaan.

Siirtyminen lentoasemalta tai muilta asemilta Tiranan eri osiin

Äiti Teresan mukaan nimetty Tiranan kansainvälinen lentoasema [kartalla] (TIA) sijaitsee alle 20 kilomerin matkan ja alle puolen tunnin bussimatkan päässä kaupungin ytimestä. Lentoasemalta voi bussilla tai taksilla siirtyä keskustaan, mutta ruuhkat voivat tehdä matkasta pidemmän kuin normaalin 20–25 minuuttia. Lentoasema ei ole mikään kaikkein nopein paikka, vaan sillä on etenkin lähtöselvityksen ja turvatarkastusten suhteen huono maine. Paluumatkalla kannattaa varata aikaa vähintään pari tuntia mutta mielellään kolmekin tuntia lähtöselvitykseen ja turvatarkastukseen.

Lentokenttäbussi kulkee lentoaseman ja pääaukion väliä yleensä tunnin välein, ja päätepysäkki on kulttuuripalatsin takana [kartalla]. Matkan voi maksaa käteisellä paikan päällä, ja lippu maksaa 300 lekeä. Toinen bussi kulkee suoraan rannikolle Durrësiin ja muihinkin paikkoihin, joten kannattaa olla tarkkana että nousee oikeaan bussiin.

Matkan Tiranan keskustaan tai majapaikalle, joka on muualla kaupungissa, voi tehdä myös taksilla. AHA-yhtiön auton voi niin halutessaan tilata etukäteen, mutta hinta on aina sama eli 2500 lekeä, joka on noin 20 euroa. Niin halutessaan taksilla voi myös siirtyä mihin tahansa muuhun Albanian kaupunkiin.

Norwegian
Norwegian lentää ainakin näillä näkymin kesäisin kerran viikossa Helsingistä Tiranaan, useimmiten Oslon kautta.

Matkat ja matkustaminen Tiranaan

Tiranaan kannattaa matkustaa omatoimisesti, mutta sinne tehdään jonkin verran myös pakettimatkoja. Suorat lennot eivät ole kovin tavallisia, ja korona-aika on sotkenut asioita entisestään, mutta Tiranaan voi myös suoraan kesäkauden aikana lentää.

Omatoimisesti tehtävät matkat

Omatoimisesti matkustava voi ihannetilanteessa lentää suoraan Helsingistä Tiranaan, mutta mahdollista on myös lentää Montenegroon tai johonkin muuhun lähimaahan. Tiranaan on bussiyhteyksiä lähimaista, mutta yhteyksiin kannattaa tutustua tarkoin ennen lennon varaamista.

Suomesta lentäen Tiranaan

Suomalaisten pelastava enkeli on lentoyhtiöiden joukossa jo pitkään ollut Norwegian, joka vie edullisesti sinne minne monet muut yhtiöt eivät Suomesta lennä. Norwegian lentää ainakin näillä näkymin kesäisin kerran viikossa Helsingistä Tiranaan, useimmiten Oslon kautta.

Norwegianilla on myös toinen lento, joka vie bussimatkan päähän Tiranasta, ja se on lento Helsingistä valtaosan vuotta suoraan Montenegron Tivatiin [kartalla]. Tivatin lentoasema sijaitsee lähellä Kotoria, ja Kotorista on reilun viiden tunnin bussimatka Tiranaan.

Norwegianin kyydissä voi myös lentää Helsingistä Kosovon Pristinaan. Osa lennoista on suoria, ja tällaisella lennolla hoitaa itsensä noin kahden tunnin bussimatkan päähän Tiranasta.

Norwegianilla voi myös lentää Dubrovnikiin, joskin sieltä on aika pitkä matka Tiranaan, mutta Dubrovnikiin on helppo ympäri vuoden Suomesta suoraan lentää.

Air Baltic on normaaliaikoina lentänyt Tiranaan, mutta korona-aikana lennot ovat olleet tauolla. Kun Tiranaan taas lennetään, voi sinne siirtyä Helsingin, Tampereen tai Turun lentoasemilta Riian kautta.

Lisää asiaa lennoista Tiranaan ja lähialueille:

Helsingistä voi myös lentää joidenkin muiden lentoyhtiöiden kuten Turkish Airlinesin kyydissä välilaskullisella lennolla Tiranaan. Lisää lentoja voi etsiä Skyscannerista ja Omiosta.

Siirtyminen lähimaiden kautta Tiranaan

Suomesta on normaaliaikoina suhteellisen helppo päästä kesäkauden aikana Tiranaan, mutta perinteisesti Albaniaan ei ole ollut mahdollista kovin usein suoraan lentää. Maan etelässä olevaan Sarandaan lennetään Korfun kautta, eikä maassa edes ole kuin yksi suuri lentoasema. Näin ollen mahdollista on myös lentää lähimaihin ja siirtyä niistä Tiranaan. Tiranaan on erinomaiset bussiyhteydet monesta eri paikasta, mutta kannattaa tutustua siihen kuinka pitkään matka kestää. Yli viiden tunnin matkat bussilla ovat raskaita, ja niitä kannattaa vältellä.

Yksi mahdollinen yhteys, joka sopii seikkailuhenkisille, on Wizzairin lento Turku–Skopje, joskin Pohjois-Makedonian pääkaupungista on vähän yli 7 tunnin matka Tiranaan. Jos haluaa tehdä matkasta kivuttoman, kannattaa yöpyä Kosovon Prizrenissä tai Pristinassa, jotka ovat juuri sopivasti Tiranan ja Skopjen välimaastossa.

Mahdollista on myös lentää Montenegroon, jossa etenkin Podgorican lentoasema on siedettävän, vähän yli 3 tunnin bussimatkan päässä Tiranasta. Montenegron muista kaupungeista kuten Tivatista, Budvasta ja Kotorista on tunnin pari pidempi matka. Dubrovnikista on lyhyt matka Montenegroon, mutta esimerkiksi bussi sieltä Kotoriin ja Budvaan kestää kuitenkin viitisen tuntia. Dubrovnikista Tiranaan siirtyminen on joko aikaa vievää tai sitten kannattaa yöpyä matkan varrella Montenegrossa.

Tiranaan kulkevia yhteyksiä voi katsella Balkan Viatorista.

Toinen hyvä sivusto bussilipuille on lähinnä länsimaisten turistien käyttämä Get by Bus.

Yleissivusto, josta näkee bussikyytejä muualta Tiranaan, on Omio.

Jos bussilla saapuu Tiranaan, on asema [kartalla] reilun vartin kävelymatkan päässä pääaukiosta. Matkan voi taittaa taksilla mutta ruuhkat saattavat tehdä siitä hyvin hitaan.

Jos Tiranasta mielii bussilla jonnekin, näkee bussiaseman kylteistä ja lukuisista lipunmyyntipisteistä, että Tiranasta voi siirtyä bussilla lähes minne tahansa Eurooppaan, aina Ruotsiin asti.

Järjestetyt matkat

Tiranaan voi tehdä pakettimatkan, ja niitä tekee Suomesta paljon vähemmän tunnettuihin paikkoihin matkoja järjestävä Ikaalisten Matkatoimisto.

Sama matkatoimisto järjestää myös varsin kiivaaseen tahtiin tehtyjä viikon kierroksia, joiden aikana ollaan Tiranan lisäksi kahdessa muussa Albanian kaupungissa ja Pohjois-Makedonian kahdessa hienoimmassa vierailupaikassa.

Opas jatkuu seuraavalla sivulla >> Sivu 4: Hotellit ja majoittuminen


Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2022/02

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti