Suomi – Lisää kiinnostavia paikkoja
Turku
Turku
Uutta Pienessä matkaoppaassa
Helsingin pohjoispuolella Uudellamaalla oleva Helsingin seutu on nähtävyyksiltään ja ajanvietteiltään monipuolinen alue. Kirkkonummi, Järvenpää, Tuusula, Hyvinkää ja Nurmijärvi ovat kaikki omalla tavallaan ainutlaatuisia vierailupaikkoja. Uudenmaan Helsingin seudun vierailupaikkoja ja hotelleja
Vantaa on muodostunut entistä monipuolisemmaksi kaupungiksi, jossa on erityisen paljon kulttuuria ja jonne kannattaa mennä muutenkin kuin vain sen lentoasemalle. Vantaan parhaat vierailupaikat ja niiden lähellä olevat hotellit
Hotelleja – Turku
Pienen matkaoppaan tekijät saavat pienen provision kun teet varauksen tämän sivun linkkien kautta. Itse et silti maksa yhtään ylimääräistä. Kiitos tuestasi.
Booking.com
Ilmoitus
Ostoskeskus Hansa
Yksi jo perinteiseksi muodostunut ostospaikka on Hansakortteli, joka on Eerikinkadun ja Aurakadun kulmauksessa. Se on monipuolinen ostoskeskus, jossa on kauppoja joka lähtöön.
Kuva: Peter Forsberg

Ostokset, ruokailu, yöelämä ja tapahtumat Turussa

Tehdäkseen ostoksia, syödäkseen tai iltaa viettääkseen Kauppatorilta ei ole välttämätöntä lähteä kauas. Kesäisin etenkin joenranta ravintolalaivoineen ja Vähätorin terasseineen ovat erinomaisia paikkoja syödä tai juoda jotakin. Talvisin niin torin ympäristössä olevat ostoskeskukset kuin keskustan ulkopuolellakin olevat kauppakeskukset ovat käteviä ostoksille ja myös jonkinlaiselle ruokailulle. Turussa on mahdollista mennä kesäteatterin lisäksi konserttiin tai teatteriin, ja siellä on ympäri vuoden tapahtumia, joiden takia sinne usein lähdetäänkin.

Ostokset

Turku on siitä tyypillinen suomalainen kaupunki, että tori on kaupankäynnin keskus ja Kauppatori on kaupungin pääaukio. Turku on myös siinä mielessä tyypillinen suomalainen kaupunki, että vanha mielellään laitetaan matalaksi tai ainakin muutetaan niin, että sitä ei voi enää entiseksi tunnistaa, ja näin on käynyt nimenomaan Kauppatorin ympäristölle.

Kauppatorin ympäristö on aina ollut Turussa paras paikka tehdä ostoksia. Itse torin lisäksi sen ympäristössä on lukuisia kauppakeskuksia, tavarataloja ja pieniä liikkeitä, joista löytyy kaikki tarpeellinen. Ainoa ongelma on se, että kymmeniä vuosia kaikkien suosikkina ollut Turun kauppatori on jo vuosia ollut remontissa, ja koko alueen luonne on muuttunut. Kaiken muun lisäksi koronaviruksen aiheuttamat ongelmat ovat myös vaikuttaneet Turun ytimen ostospaikkoihin, eikä ole varmaa minkälaiseksi alue tulevaisuudessa muodostuu. Kaupungissa vierailulla olevan on kuitenkin kaikkein paras edelleenkin suunnata Kauppatorin ympäristöön ostoksille, kuten myös ruokailemaan. Sen lisäksi kaupungissa on muitakin ostospaikkoja, jotka ainakin pieniltä paikkakunnilta saapuville ovat hyviä vierailupaikkoja.

Turun kauppahalli sisältä
Kauppahalli on perinteinen ostospaikka, joka ainakin toistaiseksi on välttänyt suuret muutokset.

Kauppatorin ympäristö ja muu ydinkeskusta

Turun kauppatori [kartalla] ei ehkä enää ole yhtä eläväinen keskus kuin muutama vuosi sittenTurun kauppatori muutama vuosi sitten, mutta jossakin vaiheessa torin on pakko valmistua ja palata ainakin osin vanhaan rooliinsa.

Toria merkittävämpiä ovat parasta kesää lukuun ottamatta aina olleet sen ympäristön liikkeet, joita on joka lähtöön. Kauppatorin ympäristö kannattaa kesät talvet koluta läpikotaisin, eikä muualle kaupunkiin kannata lähteä ennen kuin on sen tehnyt.

Kauppatorin ympäristön ostosalueita
Kauppatorin ympäristö kannattaa kesät talvet koluta ostosmielessä läpikotaisin, eikä muualle kaupunkiin kannata lähteä ennen kuin on sen tehnyt.

Perinteisistä ostospaikoista pitäville yksi paikka, joka ainakin toistaiseksi on välttänyt suuret muutokset, on Eerikinkadulla sijaitseva Kauppahalli [kartalla]. Se on avoinna klo 8–18 mutta suljetaan lauantaisin jo klo 16 ja on sunnuntaisin kiinni. Sinne voi lähteä katsomaan monenmoista tarjontaa, johon on aina kuulunut pääosin perinteisiä suomalaisia elintarvikkeita. Siellä on myös ruokapaikkoja, joista monet ovat erikoistuneet mukaan vietäviin ruokiin, ja siellä on aina ollut eräitä kaupungin mukavimpia kahvipaikkoja. Kauppahallin yhteydessä on myös Alko.

Toinen torin ympäristön perinteinen ostospaikka on Wiklundin tavaratalo, joka jo pitkään on kuulunut osaksi Sokosta ja joka nykyään tunnetaan kauppakeskuksena. Tavaratalon lisäksi samaan rakennukseen on ilmestynyt paljon kaikenlaista muutakin, etenkin ruokapaikkoja, illanviettopaikkoja ja hotelli. Wiklund sijaitsee Eerikinkadun ja Kauppiaskadun kulmauksessa, ja sen tiloissa on myös Alko. Jos mielii tehdä normaalia edullisempia ostoksia, on Brahenkadun puolella oleva Tokmanni paikka, josta löytyy tuotteita laidasta laitaan.

Yksi jo perinteiseksi muodostunut ostospaikka on Hansakortteli, joka on Eerikinkadun ja Aurakadun kulmauksessa. Se on monipuolinen ostoskeskus, jossa on kauppoja joka lähtöön, mutta sen suojissa on myös melkoinen määrä ruokapaikkoja. Ruokapaikat ovat harmillisesti alkaneet pääosin tarjota pikaruokia, eikä Rossoakaan enää ole, ja jos haluaa ruokailla kunnolla, kannattaa mennä muualle syömään. Hansakorttelin uutuuksista voi lukea lisää Turun virallisilta turistisivuilta.

Torin kolmannessa, joenpuoleisessa päädyssä oleva Forum Kortteli on kaupoiltaan varsin erilainen kuin Hansakortteli. Sen suojissa on perheyrityksiä, ekologisia tuotteita myyviä kauppoja ja ompelimo, kuten myös vietnamilainen ravintola ja jazzbaari.

Lisää liikkeitä on kaikilla Kauppatorin ohi kulkevilla kaduilla, ja näitä katuja kannattaa tutkia. Huomionarvoisia liikkeitä ovat esimerkiksi antiikkiliike Wanha Elias, harvinaisia kirjoja myyvä Alfa antikva, Turun elokuvadivari ja Turun Sarjakuvakauppa.

KirppisCenter
Kirppicenter on iso kirpputori kauppakeskus Manhattanin yhteydessä.

Keskustan ulkopuolella olevat ostospaikat

Ne, jotka vierailevat Turussa omalla autolla, voivat hyvin käydä keskustan ulkopuolella ostoksilla. Suuret kauppakeskukset ovat etenkin huonoilla ilmoilla käteviä, ja keskustan ulkopuolella on myös kirpputoreja.

Kirpputorien ystäville hyvä vierailupaikka on PikkuSiili [kartalla], joka on maanantaisin suljettu. Se sijaitsee Kauppakeskus Manhattanin yhteydessä, ja siellä on myös Kirppicenter, kuten myös Suomen Ratsutarvikeliiike.

Suuri ja tavanomainen ostoskeskus on Skanssi [kartalla], jossa on varsin tyypillisiä ketjuliikkeitä mutta myös edullinen ja monipuolinen Tokmanni. Jos haluaa vierailla keskuksessa julkisilla, kulkevat sinne esimerkiksi bussilinjat 9 ja 99.

Raisiossa sijaitseva Mylly on yksi Turun seudun suurimpia ja monipuolisimpia ostoskeskuksia, joskin siellä on tarjolla tuttuja ketjuliikkeiden tuotteita. Kauppakeskukselle pääsee bussilinjalla 300, joka lähtee Turun konserttitalon vieressä olevalta PuutoriltaPuutori. Mylly on perinteisesti ollut etenkin perheiden suosikki, ja Turun turistisivut kertovat lisää keskuksen tästä puolesta.

Lisää asiaa Turun ja lähistön ostospaikoista:

Turun turistisivut kertovat turkulaisista tuotteista ja suunnittelusta ja niiden lisäksi vielä ostoskeskuksista ja muista liikkeistä.

Kultatalon food court
Kultatalon yläkerrassa ja muualla kauppakeskuksissa on pikaruokapainotteisia ruokapaikkoja.

Ruoat ja ravintolat

Turku on jo vuosia ollut yksi Suomen parhaista ravintolakaupungeista, ja sinne suuntaavan onkin hyvä ottaa selvää ruoista ja ravintoloista. Pääasialliset ruokailupaikat ovat lähellä Kauppatoria mutta aivan sen laitamilla ei ole kovin hyviä ruokapaikkoja. Kauppatorista kannattaa siirtyä muutama sata metriä poispäin, jolloin ravintoloita tulee vastaan enemmän, ja hinta-laatusuhteeltaan paras ajankohta vierailla ravintoloissa on arkipäivien lounasaika.

Paikallisia ruokia ja erikoisuuksia

Jos Turussa haluaa nauttia paikallisia herkkuja, kuuluvat niihin etenkin kaikkialla maassa pääsiäisenä syötävä mämmi, jouluna muuallakin syötävä luumukiisseli, läskisoosi, rusina- ja laukkumakkarat, kyrsä eli kuminalla maustettu ruisleipä, varilimppu eli juhlapyhinä syötävä hapanleipä ja niin sanottu piispanmunkki eli muualla Suomessa berliininmunkkina tunnettu kahvileipä, jonka turkulaisessa versiossa on vaalea kuorrutus. Kalaruoat ovat Turussa tietenkin suosittuja, ja niiden kuningas täälläpäin on silakka, jota voi ja kuuluukin täällä syödä mitä erilaisimmissa muodoissa.

Kahvila Aurajoen rannalla
Aurajoen toisella rantakadulla eli Läntisellä Rantakadulla on kahviloita ja ravintoloita.

Parhaat alueet ravintolalle

Kauppatorin ympäristö on paikka, josta voi löytää ravintolan nopeasti. Itse kauppatorin laitamilla ei ole sinänsä ravintoloita, joskin niitä on kauppakeskusten yhteydessä. Erityisen hyvin niitä on Hansakorttelissa mutta myös muissa kauppakeskuksissa on ruokapaikkoja, jotka tosin ovat pikaruokapainotteisia eivätkä ole läheskään kaikkien mieleen.

Ytimen kenties parhaat apajat ravintolalle ovat Kauppahallin [kartalla] ympäristössä. Itse kauppahalli on myös paikka, jossa voi ruokailla, ja siellä on mahdollista syödä pitsaa, sushia, kasvisruokia ja muitakin ruokia. Huomionarvoinen seikka on se, että Kauppahallin tiloissa olevat ravintolat ovat avoinna vain siihen asti kun hallikin on avoinna (ma–pe klo 18 ja la klo 16). Huomionarvoisin ja kaikkein paras sen ruokapaikoista on 450°C, jonka napolilaistyyliset pitsat kuuluvat tutkimustenkin mukaan Euroopan ja eritoten Suomen parhaisiin.

Kauppahallin viereisistä kaduista eniten ravintoloita ja muitakin ruokapaikkoja on Eerikinkadulla ja Linnankadulla. Erinomainen ravintola, joka on tilava ja jossa on kunnon vanhanajan suomaista tunnelmaa, on Panimoravintola Koulu [kartalla], jonka lounasannokset kannattaa käydä ainakin katsastamassa.

Myös Forum-kauppakeskuksen korttelissa on paljon ravintoloita, mutta oikeastaan vain Kauppiaskadulla, jolla on esimerkiksi vietnamilainen ravintola Pho Ngon.

Aurajoen toinen rantakatu eli Läntinen RantakatuLäntinen Rantakatu [kartalla] on aivan ehdoton katu monelle eri asialle, ja sitä pitkin kannattaa kesäaikaan kävellä. Sen varrella on kaikenlaista majapaikoista kahviloihin ja museokortteleihin, ja sen varrella on myös ravintoloita. Aurajoen toisella puolella on huomattava määrä ravintolalaivoja, joita on etenkin Aurakadun ja Teatterisillan välisellä joenrannalla. Myös Läntisen Rantakadun varrella on ravintolalaivoja, joihin kuuluvat Martinsillan molemmilla puolilla olevat Majland ja suosittu, perinteinen Vaakahuoneen PaviljonkikuvaVaakahuoneen paviljonki ]. Monet ravintolalaivat ovat toiminnassa vain kesäaikaan, joten aukioloajat kannattaa tarkastaa ennen paikalle lähtemistä. Jos nälkä ei ole kova tai muut paikat ovat kiinni, on sillan vieressä myös yksi kaupungin parhaista nakkikioskeista, Martinsillan Grilli.

Vähätori
Vähätorilla on baareja, kahviloita ja ravintoloita, joilla on kesäterassit.

Läntinen Rantakatu alkaa Brahenkadun kulmauksesta, ja tässä risteyksessä on Vähätori [kartalla]. Sillä on baareja, kahviloita ja ravintoloita, joilla on kesäterassit, ja se on ehdoton paikka etenkin illalliselle.

Joen toisella puolella ei Itäisen Rantakadun ravintolalaivojen lisäksi ole paljon keskitetysti ravintoloita. Sinne ei aluetta tuntemattoman kannata lähteä nälkäisenä kuin siinä tapauksessa, että tietää sieltä jonkin ravintolan. Jos on esimerkiksi Tuomiokirkon tuntumassa ja haluaa syödä lähellä, on Hämeenkadulla [kartalla] muutama ravintola. Kerttulinkadun kulmauksen tienoilla on monipuolisesti ravintoloita, ja siellä voi syödä intialaisessa, kiinalaisessa tai kasvisruokia tarjoavassa ravintolassa. Ravintola Kuori tosin on suomalaiseen tyyliin hintava kasvisravintola, joka soveltuu lähinnä keskivertoa äveriäimmille kasvissyöjille. Intialainen ravintola Delhi Darbar on maineeltaan yksi Turun parhaita ravintoloita. Se soveltuu myös kasvissyöjille, ja myös sen noin kymmenen euron lounaat sisältävät aina kasvisannoksia.

Katu, jolla on paljon ravintoloita, on myös Kaskenkatu, joka kulkee Samppalinnan ja Vartiovuoren välissä. Sen varrella on muutama ravintoloita, joista saa esimerkiksi suomalaisia ja vietnamilaisia ruokia. Kaikkein suomalaisinta kansallisperintöä edustaa silti vain iltaisin ja öisin avoinna oleva Mantun Grilli [kartalla], jota monet pitävät Turun parhaana nakkikioskina. Sinne voi tietenkin hoippua lähellä olevista baareista, joista tunnetuin ja ehdottomasti suurimman tutustumisen arvoinen on olutvalikoimaltaan uskomaton Uusi Apteekki.

Muita huomionarvoisia ravintoloita

Turussa on kaikenlaisia ravintoloita, mutta ravintolamaailma on siellä kuten muuallakin Suomessa yksipuolistunut ja muuttunut enemmän pikaruokia suosivaksi. Hinnat ovat kohonneet melkoisesti, edullisia aterioita on oikeastaan vain pikaruoka- ja pitsapaikoissa, ja alkoholin nauttiminen ruokaravintoloissa on hintavaa. Nykyään myös monen vähän hienomman ravintolan laskuun on ujutettu ainakin pieni tarjoilupalkkio, ja pääruokaa on hankala nauttia alle 15 eurolla muulloin kuin lounasaikaan, jolloin voi noin 10 eurolla syödä aterian keittoineen, salaatteineen ja jälkiruokineen.

Jos mielii syödä normaalia parempia ruokia, on siihen hyvät mahdollisuudet, ja sellainen on Turun ytimessä mahdollista. Jotkut kaupungin parhaiksi katsotut ravintolat ovat eksoottisia ruokia tarjoavia ravintoloita, joissa on tarjolla esimerkiksi aasialaisia, afrikkalaisia tai georgialaisia ruokia. Valtaosa kuitenkin on italialaisia, suomalaisia ja skandinaavisia ruokia tarjoavia hienoja ravintoloita, joissa on tyyliä ja joiden ruoat eivät jätä toivomisen varaa.

Erinomaiseksi todetuista, eksoottisista ravintoloista huomionarvoinen on esimerkiksi varsin vaatimattoman oloinen Maneraat, joka sijaitsee melko lähellä Kauppatoria. Se tarjoaa 10 euron lounaita, mutta se on suljettu paitsi maanantaisin myös sunnuntaisin.

Hyvin lähellä sitä ja Kauppatoria sijaitseva Rioni puolestaan loihtii Suomessa melko harvinaisia georgialaisia ruokia. Se ei ole edullinen ravintola, mutta sen lounastarjoukset tuovat näitä kaukasialaisia ruokia lähes kaikkien ulottuville.

Myös aivan Kauppatorin lähellä sijaitseva Karu on nimestään huolimatta hieno ja tyylikäs ravintola, joka on avoinna vain illalliselle. Sen bravuureja ovat maistelumenut, joskin muutakin on tarjolla, ja tähän hintavaan ravintolaan kannattaa tehdä pöytävaraus.

Jos haluaa paikallisia, korkeatasoisia ruokia, joissa usein on skandinaavista toteutusta, on Turussa useita tällaisia ravintoloita. Monet hienot ravintolat ovat sunnuntaisin suljettuja ja osa voi olla avoinna vain illalliselle, joten aukioajat kannattaa aina katsastaa etukäteen. Lisäksi iltaisin moneen ravintolaan on järkevää tehdä pöytävaraus etukäteen.

Yksi on kellariravintola Smör [kartalla], joka sijaitsee Läntisellä Rantakadulla, aivan Vähätorin lähellä.

Samalla puolella jokea ja aivan ytimessä sijaitseva Ludu tarjoaa kotimaisia ruokia, ja niin annokset kuin aineksetkin ovat peräisin läheltä. Sieltä on yleensä saanut viikolla lounaita, mutta ajoittain se on avoinna vain illalliselle.

Joen toisella puolella, Samppalinnan ja Vartiovuoren välissä kulkevalla Kaskikadulla, on korkeatasoinen Kaskis. Se on suljettu su–ti, ja sen ruokalista on ainakin tällä hetkellä verkkosivuilla vain englanniksi, mutta tarkoitus siellä olisi syödä ilman ruokajuomia tarjottava 79 euron hintainen maistelumenu. Ruokajuomista pitää maksaa erikseen, eikä reissusta selviä alle sadalla eurolla.

Normaalia edullisempia ravintoloita

Jos mielii viikolla edulliselle lounaalle, ovat Tuomiokirkon lähellä sijaitseva Gadolinia (Porthaninkatu 5) [kartalla] ja Vanhan suurtorin vieressä sijaitseva Kåren (Hämeenkatu 22) [kartalla] Åbo Akademin lounasravintoloita, joissa voi syödä terveellisesti ja edullisesti. Niitä on nykyään enemmänkin, ja ne voi katsoa yliopiston ruokalan verkkosivuilta.

Turussa on jonkin verran normaalia edullisempia ravintoloita, joista yleisimpiä ovat alle kymmenen euron lounaita tarjoavat aasialaiset ravintolat, joita on useita ja joissa yleensä on lounasbuffet. Keskustassa ei tarvitse viikolla kuin kävellä Kauppatorin tuntumassa olevilla kaduilla, ja ilmoituksia lounastarjouksia tulee vastaan niin aasialaisten kuin muidenkin ravintoloiden edustoilla.

Kebabpaikkoja on niitäkin keskustassa [kartalla] siellä täällä, ja ne ovat viikonloppuisin ja iltaisinkin hyviä paikkoja saada kaikenlaisia ruokia kohtuuhinnalla.

Hesburger on alun perin turkulainen ketju, ja sillä on runsaasti pisteitä kaupungissa. Siellä voi syödä edullisemmin kuin monessa ravintolassa, mutta toisaalta kebab- ja pitsapaikat voivat tarjota lähes samalla rahalla paljon ravitsevampia ruokia.

Lisää asiaa ruokailusta:

Turun viralliset turistisivut esittelevät ravintoloita.

TripAdvisor esittelee järjestyksessä Turun ravintoloita.

Turkulaiset.fi listaa Turun lounaspaikat.

Yöelämä

Kauppatori on myös yöelämän osalta Turun paras alue, joskin etenkin kesäaikaan iltaa voi viettää monissa muissakin paikoissa. Muulloin kuin kesäaikaan iltaisin kannattaa suunnata joko Kauppatorin tuntumaan tai sitten johonkin tiettyyn menopaikkaan, joka on muualla kaupungissa.

Yksi parhaita illanviettokatuja on kesäisin terassien täyttämä YliopistonkatuYliopistonkatu [kartalla], joka on parhaimmillaan baarikatuna Ursininkadun ja Aurakadun välimaastossa. Erityisen paljon terasseja on juuri Aurakadun risteyksen tienoilla, missä on myös Hansakortteli. Kadun varrella on parikin biljardibaaria, ja tämä on poikkikatuineen ehdottomasti kaupungin ykköspaikka niin pienelle illanvietolle kuin kunnon yöelämällekin.

Myös Hansakorttelin toisella eli joen puolella kulkeva Eerikinkatu on hyvä etenkin normaalia laadukkaamman oluen ystäville. Etenkin aikuismaiseen illanviettoon ja hyviin oluisiin mieltyneet viihtyvät tšekki-oluita myyvässä City Hospodassa, joka on Kauppahallin vieressä. Toinen oluenystävän pakollinen pistäytymispaikka on vain sadan metrin päässä samalla kadulla oleva Panimoravintola Koulu, joka nimensä mukaisesti on entisessä koulurakennuksessa ja jossa voi olutta särpiessään muistella entisaikojen koulunkäyntiä. Ravintolalla on takapihalla suuri terassi, ja sen yhteydessä on myös viinibaari.

Ravintola Koulun varsin rauhallisen terassin lähellä on etenkin Kristiinankadun ja Linnankadun kulmauksen tienoilla useita baareja ja myös viikonloppuisin klo 05 asti avoinna oleva yökerho Studio.

Joen rannalla oleva Läntinen Rantakatu on kesäisin varteenotettava katu lähteä oluelle tai muulle juomalle. Lukuisat ravintolalaivat, joita on myös joen toisella puolella, ovat tällöin täydessä toiminnassa. Ravintolalaivoja on useita mutta muuten baareja on melko harvakseltaan. Rantakadun baarit ja ravintolat tuppaavat olemaan normaalia hintavampia, mutta toisaalta Turun ytimessä halvat hinnat ovat nykyään kaikkialla harvinaisia.

TripAdvisor esittelee Turun illanviettopaikkoja.

Kaupunginteatteri
Kaupunginteatteri sijaitsee kävelymatkan päässä Kauppatorilta.

Konserttipaikat ja teatterit

Turun pääasiallinen paikka klassisen musiikin konserteille on Turun Konserttitalo [kartalla], jossa esityksistä vastaa yleensä Turun filharmoninen orkesteri. Tämä Kauppatorin ja linja-autoaseman välimaastossa olevalla Puutorilla sijaitseva keskusTurun Konserttitalo on kuitenkin paikka, jossa on elokuvaesityksiä ja muutakin ohjelmaa, ja verkkosivut kertovat kaiken mahdollisen esityksistä ja muista tapahtumista.

Turussa on useita teattereita, joista monet ovat kävelymatkan päässä Kauppatorilta. Keskeinen teatteri on Ylioppilasteatteri [kartalla], ja hyvin lähellä sitä mutta joen ja Teatterisillan toisella puolella sijaitsee Kaupunginteatteri [kartalla].

Konserttitapahtuma
Turussa on tapahtumia ympäri vuoden, ja täällä on tapahtumia laidasta laitaan.

Tapahtumat

Turku on perinteisesti ollut yksi Suomen kaupungeista, joissa on ollut eniten ympärivuotisia tapahtumia. Sinne lähdetään usein pelkästään tapahtumien takia, ja jos sinne menee silloin kun siellä on suuri tapahtuma, kannattaa majapaikka varmistaa hyvissä ajoin etukäteen.

Turussa on tapahtumia ympäri vuoden, ja täällä on tapahtumia laidasta laitaan. Keväällä Turun Sanomien järjestämät TS-kortteliajot on suosittu pyöräilytapahtuma, ja Suomalaisen elokuvan festivaali kuuluu kevään merkkitapahtumiin, joka yleensä on huhtikuussa.

Kesän suosituimpia tapahtumia ovat nuorisoa muualta runsaasti paikalle vetävät läheisessä Ruissalossa pidettävä Ruisrock ja Down by the Laituri, joka on Suomen suurin ja vanhin kaupunkifestivaali.

Kesällä pidetään urheilutapahtumat Paavo Nurmi Games ja Paavo Nurmi Marathon.

Kesän moniin suuriin tapahtumiin kuuluvat myös kaksi viikkoa kestävät ja elokuun alkupuolella pidettävät Turun musiikkijuhlat.

Syksyn moniin tapahtumiin kuuluvat Aurajoen rannoilla pidettävät silakkamarkkinat.

Jouluna kaupungissa edelleen julistetaan aattona puoliltapäivin joulurauha, mikä on tehty siellä 1300-luvulta lähtien. Turkuhan on Suomen virallinen joulukaupunki, ja sinne voi lähteä jo marraskuun alkupuolelta alkaen erilaisiin joulutapahtumiin, joista suurin on Vanhan Suurtorin joulutori Tuomiokirkon lähellä olevalla aukiolla [kartalla].

Lisää asiaa tapahtumista: Turun tapahtumakalenteri

Opas jatkuu seuraavalla sivulla >> Sivu 3: Lapsiperheille

Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Peter Forsberg, Sami Jaatinen
2020/09

Lukijoiden kommentteja

Maininnan ravintoloiden listalla ansaitsisivat myös Kaskis ja Kakolan ruusu. /-anne-

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti