Suomi – Lisää kiinnostavia paikkoja
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Montenegron suosituin lomapaikka on Budva. Budvan puitteet kuten lukuisat rannat, venetsialaistyylinen vanhakaupunki ja täydet lomailijoille suunnatut palvelut ovat suotuisia hyvälle rantalomalle.
koristekuva Kroatian ja Albanian välissä sijaitseva Montenegro on yksi Euroopan pienimpiä ja uusimpia matkustusmaita. Rantalomilla siellä on käyty jo pitkään, ja jo Jugoslavian vuosikymmeninä etenkin Budvassa otettiin aurinkoa, mutta enemmän matkailijoita siellä alkoi käydä vasta 2010-luvulla.
Lue myös
koristekuvaViron kylpylät ovat äärimmäisen monipuolisia, ja niiden joukosta kuka tahansa voi löytää unelmiensa kylpylän. Eniten kylpylöitä on suurimmissa kaupungeissa, mutta kylpylähotelleja on myös pienillä paikkakunnilla ja kansallispuistoissa metsien keskellä. Lue lisää Viron kylpylöistä
Ilmoitus
Kuvituskuva
Kuvituskuva (täyskuva)

Kuopio – Tekemistä, nähtävää ja vinkkejä

Autetaan toinen toisemme Suomen parhaiden paikkojen luo. Lähetä vinkkejä hienoista paikoista täällä tai muualla Suomessa, vaikka kotiseudullasi.

Kaffeteria Mummola

Tule mummolaan kahville. Täällä istutaan valkoisen pirttikaluston äärellä, ryystetään kahvia tassilta, samalla kun korkea kaappikello tikittää seinustalla. Mummolafiilis on häkellyttävän aito. Ja kuten mummolassa, täälläkin herkut tehdään itse paikan päällä rakkaudella. Kahvien ja leivonnaisten lisäksi mummolasta saa myös lounasta.

www.kaffeteriamummola.fi/

Puijonkatu 27, 70100 Kuopio (kartalla)

Ruokailu

Kesäristeily Kallavedellä

Kallavesi-risteilyt ovat suosittuja Kuopion-kävijöiden keskuudessa. Ne lähtevät Matkustajasatamasta, alle kilometrin päästä torilta. Risteilyjä tehdään joka päivä toista kymmentä, ja ne suuntaavaat Kallaveden saarten lomaan, Saaristokaupunkiin ja kiertävät Vaajasalon ympäri. Myös Alahovin viinitilalle ja Rauhalahden leirintäalueelle on säännöllistä reittiliikennettä.

www.kuopiotahko.fi/nae-ja-koe/aktiviteetit/risteilyt/

Makasiininkatu 1, 70100 Kuopio (kartalla)

Tekemistä
Hyvä kesäisin
Rauhallinen

Hotelli Puijonsarvi (Original Sokos)

Puijonsarvi on keskeinen kaupunkihotelli, jossa asiat sujuvat varmuudella, jota Sokos -ketjulta voi odottaa. Ei yllätyksiä. Hyvästä sijainnista huolimatta yöunet olivat täällä rauhalliset. Henkilökunta oli mukavaa ja huone siisti. Hotellin ravintoloista Frans&Sophie on kallellaan ranskalaisen keittiön suuntaan, kun taas Ehta-ravintolassa mennään hampurilais- ja pitsalinjalla. Oma suosikki Ehta. Aamiainen oli mukavan runsas, bongasin sieltä jopa kalakukkoa.

www.booking.com/hotel/fi/sokos-puijonsarvi.fi.html

Minna Canthin katu 16, Kuopio (kartalla)

Ruokailu
Yöpyminen

Lapland Hotels Kuopio

Kyseessä on entinen Cumulus-hotelli, joka on remontoitu Lapin henkeen ja kuuluu nykyään Lapland-hotellien ketjuun. Sisustus, materiaalit ja yksityiskohdat ovat tyylikkäitä ja tarkkaan mietitty. Huoneet uudistettu. Erityismaininta makoisalle ja runsaalle aamupalalle, jossa näkyy vahvana alueen erikoisuudet: lakkaa, kalakukkoa, sieni-poromunakasta on tarjolla. Kaiken kaikkiaan hinta-laatusuhteeltaan erittäin oiva kokonaisuus. Harva ketjuhotelli enää yllättää, mutta tämä teki niin.

www.booking.com/hotel/fi/lapland-hotels-kuopio.fi.html

Puijonkatu 32, Kuopio (kartalla)

Ruokailu
Yöpyminen

Kerro matkavinkkisi

Vinkkaa nähtävyydestä, kaupasta, ruokapaikasta, tapahtumasta tai ajanvietteestä – tai mistä tahansa hienosta asiasta.

Vinkin otsikko (esim. paikan nimi):
Kerro parilla kolmella lauseella lisää:
( 0 / 500 merkkiä käytetty )
Valitse seuraavista vaihtoehdoista ne, jotka sopivat vinkkiisi:
Verkkosivujen osoite:
Sijainti, mielellään katuosoite:
Lisätietoa sinusta tai yrityksestäsi:
Jos haluat, anna blogisi tai kotisivujesi osoite. Tieto näytetään jättämiesi vinkkien yhteydessä.
Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti