

![]() |
Autetaan toinen toisemme Suomen parhaiden paikkojen luo. Lähetä menovinkkejä ja kerro hienoista nähtävyyksistä ja muista paikoista täällä tai muualla Suomessa, vaikka kotiseudullasi. |
Eri aikakausien moottoripyöriä rock-henkisessä ympäristössä pääsee katsomaan Niemen venesatamassa sijaitsevassa, tiettävästi Suomen ainoassa moottoripyörämuseossa. Prätkien esillepano on luovaa, pyörä itsessään voi olla vaikka latoa tai kadunpätkää muistuttavissa kulisseissa asiankuuluvan muun tavaran ympäröimänä. Paikka kiinnostaa motoristeja, ja museon edustalla onkin tavallisesti rivi paikalle saapuneiden omia pyöriä. Täällä on myös kahvila-ravintola Ace Cafe, josta saa sapuskaa kohtuuhintaan
Veistämönkatu 1, Lahti (kartalla)
Seurahuone on keskeisellä paikalla sijaitseva nimekäs hotelli. Sen juuret ulottuvat aina 1890-luvulle, mikä käy ilmi myös siellä täällä olevista vanhoista valokuvista. 2010-luvulla on tehty perusteellinen remontti. Seurahuone valittiin Euroopan parhaaksi kaupunkihotelliksi World Luxury Hotel Award -gaalassa 2015. Huoneet on ilmastoitu, ja ne pysyvät kuuminakin kesäpäivinä miellyttävinä. Ravintola Trattoriasta saa maittavaa ruokaa. Mutkaton yöpyminen, asiat toimivat ketjuhotellin varmuudella.
www.booking.com/hotel/fi/sokos-lahden-seurahuone.fi.html
Aleksanterinkatu 14, Lahti (kartalla)
Lähellä rautatieasemaa, mutta ei kovin kaukana keskustastakaan sijaitsee ympäristöystävällisyyttä punaisena lankanaan pitävä Greenstar-hotelli. Samalla paikalla toimi ennen Scandic. Hotelli on jo hieman elämää nähnyt, mutta hinta-laatusuhde on hyvä.
www.booking.com/hotel/fi/scandic-lahti-finland.fi.html
Vesijärvenkatu 1, Lahti (kartalla)
Little Tundra on majatalo, jossa twistinä on se, että täällä ei yövytä huoneissa vaan linnamaiseen teollisuushalliin rakennetuissa pienissä mökeissä. Mökkien materiaalina on käytetty luonnonpuuta, jonka tuoksun voi vielä aistia. Mökkien sisustustyyli vaihtelee, ja täällä saattaa löytää itsensä esimerkiksi keskiaasialaista jurttaa muistuttavasta ympäristöstä (Itämainen satu -mökki) tai nukkumasta porontaljojen välissä (Lappi-mökki). Wc ja suihku ovat yhteisissä tiloissa. Samoin jääkaappi ja mikro.
www.booking.com/hotel/fi/guest-house-little-tundra.fi.html
Moisionkatu 4 B, Lahti (kartalla)
Ihmiset ovat unohtaneet, mistä burgerissa on kyse. Kastikkeet ja yllättävät täytteet ovat hienoja, mutta entä tärkein - pihvi! Ylipiperretyt artesaaniburgerit kertovat, että maailma on liian monimutkainen. Social Burgerjoint korjaa asian. Täällä tarmo käytetään nimenomaan mahdollisimman herkullisen pihvin valmistamiseen. Liha jauhetaan kahteen kertaan, muotoillaan pulleaksi, grillataan puugrillin liekeissä ja savussa kunnes pihvi on medium-rare. Nyt burgerin maku on valmiina, lopuksi vielä harkitusti täytteitä, ja se on siinä.
Mariankatu 10-12, Lahti (kartalla)
Aivan matkakeskuksen vieressä, arvorakennuksessa jossa on vuodesta 1912 asunut useampikin Lahden asemapäällikkö, toimii kahvila, jossa on tarjolla terveellinen aamisbuffetti, salaatti-keittolounas ja tietenkin kaikenlaista makeaa ja suolaista suuhunpantavaa, erikoiskahveja ja muita juomia. Erityissuositus lohivoileivälle ja snickers-raakakakulle. Esillä on vanhoja valokuvia ja pienoisveturikokoelma. Tänne on hyvä kipaista vaikka bussia tai junaa odotellessa, tai heti Lahteen saavuttuaan.
Askonkatu 3A, Lahti (kartalla)
Launeen keskuspuiston perhepuisto on kaikille avoin ja ilmainen leikkipuisto, jossa perheen pienimmät voivat seikkailla linnassa, kavuta hämähäkki-kiipeilytelineissä, laskea liukumäissä, polkaista menemään liikennepuistossa tai katsoa, mihin kaikkeen vettä voikaan käyttää vesileikkialueella. Välillä voi käydä pelaamassa minigolfia tai temppuilemassa skeittikentällä. Oikein kiva tapa saapua tänne lasten kanssa on Puksu-kaupunkijuna, jonka pysäkki on alueen laidalla.
www.lahtipuistoilee.fi/perhepuisto.html
Kaarikatu 26, Lahti (kartalla)
Launeen Prisman ja Citymarketin välissä sijaitsee kirpputorien ystäville kätevä alue, jolta löytyy vieri vierestä Launeen Suurkirppis, Pelastusarmeijan kirpputori, SPR:n Kontti ja Fida lähetystori/hyväntekeväisyysmyymälä.
Lahden kauppahallin perinteikkäässä miljöössä on tarjolla tienoon parhaimpia herkkuja, tuoretta leipää, leivonnaisia, lahjatavaraa, kahvia, teetä, makeisia ja tietenkin raaka-aineita monenlaiseen ruoanlaittoon, kuten juhannugrillattavaa kaupungin parhaasta lihakaupasta, lihaliike Vuoriselta. Tänne voi pysähtyä kahville tai syömään lounaaksi makoisaa kotiruokaa (kahvila-ravintola Sivuraide) tai aasialaisia herkkuja (Lahden thai-ruoka). Halli sijaitsee ydinkeskustassa Kauppatorin vieressä.
Pincade on klassinen peliluola, jossa pääset lätkimään flippereitä ja tykittämään räiskintäpelejä vanhojen hyvien aikojen arcade-pelikoneilla pelkällä sisäänpääsymaksulla. Koneet ovat hyvässä kunnossa ja toimivat kuten pitääkin. Sopii kaiken ikäisille, 70/80-luvun lapsista nykynuoriin. :)
Aleksanterinkatu 33, Lahti (kartalla)
Marolan kotieläinpihalla tutustut kotieläimiin, kuten koiriin, poneihin ja aaseihin, lampaisiin, vuohiin, ankkoihin, laamoihin, sikoihin ja kanoihin. Jokaisella eläimellä on oma historiansa, tarinansa ja tarkoituksensa olla pihalla, josta kuulet lisää ostamalla opastetun kierroksen pihapiirissä. Cafe Kilipukista saa naposteltavaa ja virvokkeita. Talliteatterissa seuraat teatteriesityksiä. Auto parkkeerataan Launeen Perhepuiston tai matkakeskuksen parkkipaikalle. Tarkista aukiolo kotisivuilta.
lahti.4h.fi/kotielainpiha-perhepuisto/yli-marolan-4h-ko...
Neljänkaivonkatu 47, Lahti (kartalla)
Vinkkaa nähtävyydestä, kaupasta, ruokapaikasta, tapahtumasta tai ajanvietteestä – tai mistä tahansa hienosta asiasta.