Minkälaisia matkustusvaihtoehtoja Ateenaan menijälle on tarjolla ja minkä hintaiseksi matkan voi odottaa tulevan. Lisäksi kerrotaan, miten Ateenan lentoasemalta ja satamasta pääsee etenemään keskustaan tai majapaikalle.
Tiheään rakennetusta Ateenasta ei tule ensimmäisenä mieleen päiväkävely luonnon helmassa, mutta kaupunki yllättää tässä(kin) suhteessa. Viheralueita löytyy jopa aivan keskustasta ja muutaman kymmenen minuutin ajomatkan päässä on tarjolla jo vaikka mitä muuta.
Ateenan yöelämä on tunnettua vilkkaudestaan, ja siellä on hyvä siirtyä iltaisin viettämään iltaa ainakin myöhäisen illallisen ja parin viinilasillisen kanssa. Lue lisää siitä, minne kannattaa suunnata iltaa viettämään.
Ateena on ennen kaikkea tunnettu antiikin ajan arkeologisista paikoista ja monumenteista. Tunnetuin paikka on varmasti Akropoliin kukkula ja siellä oleva Parthenonin temppeli, mutta kaupungilla on paljon muutakin tarjottavaa antiikin ajan arkkitehtuurista ja taiteesta kiinnostuneelle matkailij
Kuuluisimmat nähtävyydet on nähty ja keskustan kaupatkin ovat tulleet tutuiksi? Ateenassa ei kuitenkaan käy aika pitkäksi jos on etukäteen varautunut tähän tilanteeseen. Seuraavassa muutama vinkki kesäisen päivän tai illan viettoon.
Ateenasta ei puutu museoita. Kaupungilla on historiansa vuoksi paljon tarjottavaa, ja luonnollisesti tätä historiaa halutaan myös esitellä muille. Monet kaupungin museoista ovat oman alansa johtajia koko maailmankin mittakaavassa ja uusia museoita ja gallerioita avataan koko ajan lisää.
Ateena on sekä hintatasoltaan että tarjonnaltaan erinomainen ostoskaupunki, jonne kannattaa lähteä pelkästään ostoksia tekemään. Siellä kaupat ovat hyvin avoinna maanantaista lauantaihin ja erilaisia liikkeitä putiikeista tavarataloihin ja toreihin on aivan keskustassa ja muutenkin parhaiden a
Verrattuna siihen, kuinka laajalle nykyinen, noin neljän miljoonan asukkaan moderni metropoli on levinnyt, antiikinaikainen Ateena sijaitsi hyvin pienellä alueella. Uudemman Ateenan arkkitehtuurissa vaikuttavat hyvin erilaiset suuntaukset aina kreikkalais-roomalaisesta uusklassiseen ja mo
Tällä sivulla esitellään Ateenan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Ateenassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.