Muutama sana turistien käyttämistä peruspalveluista kuten pankki-, posti-, netti- ja apteekkipalvelut.
Tällä sivulla esitellään Tallinnan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Tallinnassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Tallinnassa on melkoisesti puistoja, joista kauneimmat reunustavat vanhaakaupunkia ja sen yläpuolella olevaa Toompean kukkulaa. Puistoja tulee vastaan myös Viru Keskuksen ympäristössä ja muualla kaupungissa, ja niissä kaikissa on yleensä jotakin mielenkiintoista. Kaupungin hienoin puistoalue o
Lähimpänä Tallinnan keskustaa on viehättävä Viimsi, jossa on ranta ja muutama hyvä vierailupaikka. Erikoinen vierailupaikka on 1990-luvulle asti suljettuna ollut, Lilya 4-ever -elokuvan kuvauspaikka Paldiski, joka vuosikymmeniä oli sotilastukikohta. Näiden varsin helppojen päiväretkikohteitten
Tallinna jakautuu virallisesti kahdeksaan eri osaan. Jotkut viralliset kaupunginosat tunnetaan niiden virallisilla nimillä, mutta esimerkiksi Kesklinn on jakautunut moneen eri osaan, eikä sitä kannata mieltää yhdeksi kaupunginosaksi. Siihen kuuluu vanhankaupungin lisäksi Kalamaja, joka on
Hienoimmat kirkot eli tuomiokirkot ovat Toompean mäellä, joka on aina ollut hallintoaluetta. Vanhassakaupungissa on useita hienoja kirkkoja, joita on hyvä määrä lähellä Raatihuoneentoria. Keskustan uudella puolella on vähemmän kirkkoja, mutta kirkoista kiinnostuneet voivat sielläkin vierailla
Eniten ravintoloita on vanhassakaupungissa ja sen lähistöllä, missä on paljon kalliita, turisteille suunnattuja ruokapaikkoja. Jos Tallinnassa haluaa säästää ravintolakuluissa, ovat paikallisten suosiossa olevat itsepalveluravintolat siihen hyvä joskin arkinen ratkaisu. Kahvilat ov
Tallinnassa on samantyyliset säät kuin kotimaan eteläosissa ja etenkin etelärannikolla. Erojakin kuitenkin on, ja on hyvä ottaa huomioon tiettyjä seikkoja ennen kuin lähtee Suomenlahden yli. Tallinnaan voi lähteä hetken mielijohteesta, mutta osa ajankohdista on hyvin kiireisiä matkustusai
Vanhakaupunki ja sen yläpuolella oleva Toompea muodostavat alueen, jolla voi pitkäänkin tutustua etenkin keskiaikaisiin nähtävyyksiin, museoihin, kirkkoihin ja näköalapaikkoihin. Piritassa on uimarannan ja jahtisataman lisäksi luostari, jossa on mukava ainakin kesällä vierailla.