Booking.com
Kaunaksen vanhankaupungin pääkatu
Kaunaksen vanhankaupungin pääkatu (täyskuva)
Kaunaksen vanhankaupungin pääkatu (neliökuva)
Muraali vanhasta viisaasta miehestä Kiemo Galerija

Kaunas, Liettua

Liettuan toiseksi suurin kaupunki Kaunas on viime vuosikymmenen aikana muodostunut suosituksi vierailupaikaksi, jossa ainakin kesäisin on kansainvälinen tunnelma. Tyyliltään ja tunnelmaltaan Kaunas muistuttaa melkoisesti maan pääkaupunkia, ja sen kohokohtiin kuuluvat vanhakaupunki, keskustan uuden puolen pääbulevardi ja lukuisat museot ja kirkot.

1. Tekemistä

Liettualaiset ruoat ovat maukkaita ja monipuolisia ruokia, joista valtaosa vierailijoista pitää. Parhaat ostospaikat on helppo löytää, sillä ne ovat alueita, joilla muutenkin tulee vietettyä aikaa. Kaunas on erinomainen kulttuurikaupunki, jossa on konsertteja ja tapahtumia. Perheille Kaunas on hyvä ja takuuvarmasti turvallinen. Urheilunystävät voivat seurata korkeatasoisia koripallo-otteluita. Yöelämä ei ole mitään kovin villiä, mutta Kaunaksessa on paljon anniskelupaikkoja ja terasseja kesäisin.

Rotuses Aikste -aukio

2. Nähtävää

Turistin näkökulmasta kaupungissa on kaksi tärkeää aluetta, vanhakaupunki ja keskustan uusi puoli, ja niiden alueella sijaitsee suurin piirtein kaikki sellainen, joka loman aikana tulee nähtyä. Vanhassakaupungissa on muutama vaikutuksen tekevä nähtävyys, jotka ovat sen pääaukion ympäristössä. Keskustan uudella puolella on museoita.

Ladislas Starevichin muistomerkki

3. Selviytymisopas

Kaunakseen tehdään järjestettyjä matkoja, mutta valtaosa suomalaisista matkustaa sinne omatoimisesti. Kaunaksessa on yllättävän pitkät välimatkat, joten käveltyä tulee paljon. Jos haluaa käyttää julkisia, ovat bussit ja johdinautot nopeita ja edullisia kyytejä. Taksilla liikkuminen on Kaunaksessa edullista, ja siellä voi myös vuokrata pyörän. Kaunaksen säät eivät kovin paljon poikkea Etelä-Suomen säistä. Kaunas on varteenotettava matkakohde ympäri vuoden.

Laisves Aleja -bulevardi

4. Hotellit ja majoittuminen

Hotelli- ja aluevinkeissä kerrotaan niistä Kaunaksen alueista, jotka sijainniltaan ja palveluiltaan ovat parhaita hotellille tai muulle majapaikalle. Lisäksi esitellään näiden alueiden parhaita ja pidetyimpiä hotelleja ja muita majapaikkoja.


Kaunas matkakohteena

Kaunas on varteenotettava matkakohde ympäri vuoden, mutta kaikkein paras siellä on vierailla toukokuun alun ja elokuun lopun välisenä aikana. Myös huhti- ja syyskuu ovat normaalia parempia kuukausia lähteä Kaunakseen, ja lokakuu voi sekin olla varsin hyvä kuukausi. Myös joulukuun joulumarkkinat tarjoavat tilaisuuden nähdä Kaunasta kauneimmillaan, mutta talviset ilmat eivät ennen joulua ole kovin tavallisia.

Turisteja Rotuses aikste -aukiolla
Vaikka Kaunas ei ole mikään suosittu vierailupaikka, siellä käy paljon enemmän turisteja kuin vielä vuosikymmen sitten.

Vaikka Kaunas ei ole mikään suosittu vierailupaikka, siellä käy paljon enemmän turisteja kuin vielä vuosikymmen sitten. Niinpä siellä kaikkein tavallisimpia ovat huoneistot, eikä varsinaisia hotelleja ole kovinkaan paljon. Hosteleita on Kaunaksessa useita, ja niissä on yhteismajoitushuoneiden lisäksi huoneita yhdelle tai useammalle hengelle. Monet majapaikat ovat kaukana vanhastakaupungista ja hankalissa paikoissa, joten kävelypelillä liikkeellä olevien kannattaa katsoa majapaikka kaikkein keskeisimmiltä paikoilta.

Majapaikoiltaan Kaunas melko huokeahintainen paikka, sillä sieltä voi vanhastakaupungistakin saada kaikkein vilkkaimpina kesäkuukausina ison asunnon alle 30 eurolla. Jos sijoittaa vähän enemmän, voi saada todellisen luksusluokan majapaikan, eikä kaupungissa ole oikeastaan järkeä maksaa yöstä paljon yli 50:tä euroa.

Historiaa

Kaunaksen nykyaikainen historia alkoi 1360-luvulla, jolloin linnake rakennettiin, ja vanhaakaupunkia alettiin rakentaa 1400-luvun alkupuolella. Kaunas oli jonkin aikaa Hansaliiton jäsen, mutta monet tahot teutooneista venäläisiin ja ruotsalaisiin hyökkäilivät sinne 1600-luvulla ja samoihin aikoihin rutto iski kahteen eri otteeseen kaupunkiin pahoin. 1730-luvulla Kaunas tuhoutui perinpohjaisesti kahdessa peräkkäisessä tulipalossa, ja sen aika Puolan ja Liettuan muodostaman valtioliiton kaupunkina päättyi vuonna 1795, minkä jälkeen kaupunki kuului Venäjän suurruhtinaskuntaan.

1800-luvun alussa Napoleon joukkoineen kulki Kaunaksen kautta kahdesti kun Ranska yritti valloittaa Moskovan, ja molemmilla kerroilla ranskalaisjoukot tuhosivat Kaunaksen totaalisesti. 1860-luvulla Kaunaksen asiat muuttuivat Venäjän ja Saksan välisen rautatien ansiosta, sillä se kulki Kaunaksen kautta. Venäjän-aikojen loppuaikoina Kaunaksessa asui noin 75 000 ihmistä, mutta heistä vain noin 6 % oli liettualaisia, muut lähinnä juutalaisia, puolalaisia ja venäläisiä.

Venäjän vallankumouksen jälkeen Liettua onnistui itsenäistymään, ja Kaunaksesta tuli uuden maan pääkaupunki. Tästä on muistutuksena erilaisia hallintorakennuksia, joista presidentinlinna on huomattavin, ja pääkaupungin kehitys oli nopeaa, sillä Kaunakseen ilmaantui kaikenlaista sillä aikaa kun Vilna oli osa Puolaa: paljon funkkisrakennuksia, teollisuutta ja kaksi funikulaaria. Toinen maailmansota kuitenkin katkaisi kehityksen, ja Liettua oli ensin Neuvostoliiton, sitten Saksan ja sitten taas Neuvostoliiton miehittämä. Se pysyi osana Neuvostoliittoa aina vuoteen 1991 asti, ja sen jälkeen kaupunki on muuttanut melkoisesti ilmettään. Nykyään Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki, jossa asustelee noin 330 000 asukasta.

Kirkko ja luostari
Vanhassakaupungissa on paljon kaupungin kaikkein tärkeimpiä nähtävyyksiä.

Kaunaksen nähtävyydet

Vanhakaupunki on laaja ja sokkeloinen korttelisto, jossa on paljon kaupungin kaikkein tärkeimpiä nähtävyyksiä. Niihin kuuluvat linnake, kaupungintalo, useita hienoja kirkkoja ja unohtumattomia katunäkymiä. Vanhankaupungin keskusaukio (Rotušės aikštė) on kaupungin huomattavin aukio, ja sen kaunein rakennus on kaupungintalo. Aukion laitamilla on monia hienoja rakennuksia, joita voi loman aikana katsella vaikka yhdeltä sen terasseista, ja esimerkiksi jesuiittakirkko (engl. Saint Francis Xavier) on barokkityyliä edustava suuri kirkko.

Kannattavaa on myös kävellä joenrannalle, joka tosin ei sinänsä ole mikään ihmeellinen vierailupaikka, mutta sinne kannattaa mennä katsomaan Vytautas Suuren nimeä kantavaa kirkkoa, joka on kaupungin vanhin kirkko, ja myös tämän saman, tunnetuimman liettualaisen suurruhtinaan mukaan nimettyä siltaa, joka aikoinaan tunnettiin ”maailman pisimpänä siltana”. Tämä ei johtunut sillan pituudesta vaan siitä, että sen ylittävä meni Niemenjoen yli, ja siellä olevat alueet kuuluivat Preussiin. Kaunas puolestaan kuului Venäjään, jossa oli käytössä eri kalenteri, ja näin sillan ylittävä sai kokea 13 vuorokauden aikaeron.

Vanhankaupungin pääkatu on Vilniaus gatvė, joka kesäisin täyttyy etenkin kahviloiden terasseista, ja sillä on aina eläväistä ja nykyään myös hyvin kansainvälistä tunnelmaa. Sen varrella on monia kiintoisia kauppoja, monipuolisesti erilaisia ravintoloita ja kaupungin parasta yöelämää. Myös monet sivukadut ovat tutustumisen arvoisia, mutta kadun varrella ei ole juuri mitään nähtävyyksiä, lukuun ottamatta aivan sen alussa olevaa tuomiokirkkoa, jonka ympäristössä kesäkauden aikana on kaikenlaista vipinää.

Ostokset

Ostosten tekeminen ei ole mikään kaikkein suurin ajanviete, mutta Kaunaksesta voi tuoda kotiin käsitöitä ja paikallisia tuotteita, joita ei muualta saa. Parhaat apajat ostoksille ovat aivan ytimessä, eli vanhassakaupungissa ja keskustan uudella puolella, eikä muualla ole paljonkaan kauppoja.

Uuden puolen pääkatu on Laisvės alėja, ja sen varrella on hyvä määrä mitä erilaisimpia liikkeitä. Kadulta voi ostaa vaatteita, käyttötavaraa ja elintarvikkeita, ja ne, jotka haluavat nähdä mitä Liettuassa on tarjolla, tutustuvat tähän lähes kaksi kilometriä pitkään katuun kunnolla. Kadulla on paljon kahviloita ja ravintoloita, joiden hintataso on vanhaakaupunkia alhaisempi, joten katuun voi tutustua vaikka puoli päivää.

Vanhankaupungin pääkatu on Vilniaus gatvė, joka alkaa jo keskustan uudelta puolelta. Se on vanhankaupungin puolella katu, jolla myydään turisteja kiinnostavia tuliaisia ja matkamuistoja, ja sen ja lähikatujen koluaminen on olennainen osa Kaunaksessa vietettyä lomaa. Hyvä katu kauppojensa puolesta on J. Jablonskio, joka on alikulkukäytävän vieressä, ja toinen hyvä sivukatu on M. Daukšos, jonka päässä on valintamyymälä.

Muualla kaupungissa on jonkin verran ostospaikkoja. Lähellä linja-autoasemaa on suuri Akropolis-ostoskeskus, ja keskustan uusissa osissa on muutama kauppa, mutta kortteleita on turha kierrellä kauppojen löytymisen toivossa. Omalla autolla liikkeellä oleville keskustan ulkopuolella on ostoskeskuksia ja kauppahalli, jotka ovat ostospaikkana tunnetulla Urmas-alueella. Tarjontaan kuuluu myös Urmas-kauppakeskus, joka on kauppahallin vieressä. Alueelle tulee keskustan suunnalta melkoisesti johdin- ja linja-autoja.

Silliä ja perunoita
Silli ja perunat tarjotaan Baltiassa vähän erilailla kuin mihin Suomessa on totuttu.

Ravintolat ja ruoka

Liettualaiset ruoat eivät ehkä ole maailmalla tunnettuja, mutta niitä tarjoavat ravintolat ovat Kaunaksessa erinomaisia, ja perinneruokien maistelu kuuluu olennaisena osana lomaan. Eräitä tunnetuimpia ruokia ovat perunanyytit nimeltään “cepelinai”, jotka tehdään perunamuusista tai raastetuista perunoista ja niihin lisätään sisälle lihaa tai vihanneksia. Erilaiset keitot ovat suosittuja ja niitä on tapana ottaa ainakin alkuruoaksi, ja hyviä kesäisiä pikkuruokia ovat silli ja perunat, jotka Baltiassa tarjotaan vähän erilailla kuin mihin Suomessa on totuttu. Yksi ulkomaalaisten keskuudessa suosituimpia ruokia on “blynai” eli eräänlaiset letut, jotka yleensä tehdään perunasta, mutta niitä on kahdenlaisia, ohuita ja paksuja. Ne sopivat sekä pää- että jälkiruoiksi, sillä ne voivat olla suolaisia tai makeita, ja ne ovat myös hyvä välipala.

Vanhankaupungin keskusaukio (Rotušės aikštė) on paikka, jossa kannattaa ainakin kerran loman aikana ruokailla. Sen ravintoloiden joukossa on monenmoisia, ja kesäkauden aikana aukion Vilniaus-kadun puoleinen pää täyttyy terasseista. Vanhankaupungin pääkatu (Vilniaus gatvė) ei ole yksi kaupungin parhaista ravintolakaduista, mutta sen varrella on melkoinen määrä kahviloita, leipomoita ja baareja. Sillä on lukuisia houkuttelevia terasseja, ja osa paikoista tarjoaa ruokia, mutta ne ovat lähinnä hampurilaisia ja muita vastaavia trendiruokia ja usein ylihintaisia. Keskustan uudella puolella ruokapaikat ovat pääbulevardin ympäristössä, ja se on vanhaakaupunkia edullisempi mutta myös hohdottomampi alue ruokailulle.

Funikulaari
Kaunaksen erikoisuuksia ovat kaksi funikulaaria.

Liikkuminen

Kaunas on yllättävän iso kaupunki siinä mielessä, että välimatkat ovat siellä melko pitkiä, mutta normaali lomalainen ei liiku siellä kovinkaan paljon ja voi selvitä matkasta ilman bussi- tai taksimatkoja. Kaunaksen erikoisuuksia ovat kaksi funikulaaria, joista toinen voi olla joillekin tarpeellinen ja ainakin lapsiperheille on hyvää ajanvietettä siirtyä sillä ylä- tai alamäkeen.

Valtaosa suomalaisista joko lentää Kaunaksen tai Vilnan lentoasemalle, ja jotkut voivat saapua Vilnasta, Riiasta tai Puolasta Kaunakseen linja-autolla. Lentoasema on melko lähellä ydintä, ja sieltä voi siirtyä edullisesti bussilla tai kalliimmalla taksilla muualle kaupunkiin. Linja-autoasema on keskustan laitaosissa, ja sieltä voi joutua kulkemaan muualle taksilla, sillä esimerkiksi vanhaankaupunkiin on reilun parin kilometrin matka. Jos Kaunakseen saapuu rautateitse, on rautatieasema samalla alueella kuin linja-autoasemakin.

Linja-autoasema
Kaunakseen on hyvä yhdistää muita kohteita, ja sinne pääsee helposti linja-autolla Riiasta ja Puolasta, ja myös Tallinnasta ja Pärnusta.

Kaunaksen-matkat

Omatoimimatkustaja voi siirtyä Suomesta Kaunakseen suorilla lennoilla Turusta, mutta muissa tapauksissa on lennettävä ensin Vilnaan. Kaunakseen voi siirtyä helposti linja-autolla Riiasta ja Puolasta, ja myös Tallinnasta tai Pärnusta sinne voi siirtyä suoraan bussilla. Kaunas onkin parhaimmillaan yhdistettynä muihin kohteisiin, ja lentomatkailija voi hyvin viettää aikaa myös Liettuan pääkaupungissa, Vilnassa, ja bussilla tai autolla liikkeellä olevan on erityisen helppo nähdä matkan varrella Viroa ja Riika. Mahdollista on tietenkin myös lentää Riikaan, ja siirtyä sieltä edullisilla ja mukavilla busseilla neljässä tunnissa Kaunakseen.

Muita www-palveluita

Kaunaksen matkailusivut  |  Kaunas Wikipediassa  |  Liettuan turvallisuustilanne (Ulkoministeriön matkustustiedote)  |  Google-kartta: Kaunas, Liettua

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/09

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti