Berliinissä on kunnon vuodenajat lämpimistä kesistä kylmiin talviin. Suomeen verrattuna berliiniläiset saavat tosin nauttia lämpimimmästä kesistä ja leudoimmista talvista.
Berliinissä on valtava määrä eri kokoisia puistoja, ja sen läpi virtaa viime vuosikymmeninä entistä tärkeämpään rooliin noussut Spreejoki. Tällä sivulla esitellään Berliinin oleellisimpia puistoja ja luonnonnähtävyyksiä.
Berliini on pinta-alaltaan valtava kaupunki, ja paikasta toiseen käveleminen onnistuu siellä parhaiten kaupunginosien sisällä. Berliinin metroverkosto on laaja ja saattaa aluksi vaikuttaa monimutkaiselta, mutta sitä oppii käyttämään nopeasti. Metron lisäksi kaupungissa on linja-auto
Tällä sivulla käydään läpi kaikkein oleellisimmat Berliinin kaupunginosat, joista löytyvät miltei kaikki parhaat nähtävyydet, ravintolat, shoppailupaikat ja muut kaupungissa vierailevaa kiinnostavat asiat.
Berliinissä on tällä hetkellä kaksi lentoasemaa. Niiltä voi metrolla tai bussilla siirtyä muualle kaupunkiin, kuten myös taksilla ja muillakin kyydeillä. Berliini on kuitenkin suuri kaupunki, jossa paikasta toiseen siirtymiseen voi kulua paljon aikaa. Berliinin rautatieasemilta on helpot yhtey
Tällä sivulla esitellään Berliinin kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Berliinissä, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Berliinin ravintolakulttuuri ei ehkä ole kuuluisa gourmet-ruuistaan, mutta kaupunki tarjoaa sitäkin maukkaampia katuruokia. Kokeile esimerkiksi döneriä tai currywurstia! Berliinin ravintolat tarjoavat niin perinteisiä saksalaisia liharuokia kuin eksoottisempiakin annoksia. Kokei
Berliini on yksi Euroopan suuria museokaupunkeja, ja siellä on valtava määrä erilaisia museoita, joista jokainen löytää mieleisensä. Berliini on laaja kaupunki, mutta museot sijaitsevat pääasiallisesti keskustassa, ja niissä on helppo vierailla. Berliinin museoissa on erityisen hyvä tutustua t
Berliinissä on tasokkaita konsertteja ja muita esityksiä, ja se on myös suuri teatteri- ja elokuvakaupunki. Berliinissä on tapahtumia valtava määrä, ja sinne voi ympäri vuoden suunnata jonkin tapahtuman takia. Berliinin yöelämä on legendaarista, eikä Euroopassa liene toista me