Booking.com
Spree, Molekyylimies
Spreejoella on paljon nähtävää, kuten Treptower Park -puiston kohdalla sijaitseva Molekyylimies, joka on 30 metriä korkea alumiinista valmisettu taideteos.

Puistoja, puutarhoja ja vesistöjä

Berliini on pinta-alaltaan Euroopan suurimpia kaupunkeja. Se on myös kaupunki, jossa on valtava määrä eri kokoisia puistoja ja jonka läpi virtaa viime vuosikymmeninä entistä tärkeämpään rooliin noussut Spreejoki.

Spree

Berliinin läpi virtaavan Spreejoen rannoilla ei aina ole ollut merkittäviä rakennuksia, eivätkä kaikki kaupungissa vierailleet ole kunnolla sitä edes noteeranneet. Tämä joki on kuitenkin kesäkautena tutustumisen arvoinen, ja hyvä huvi kesäisessä Berliinissä on lähteä jokea seilaaville risteilyille, joita on monenlaisia. Tšekin rajoilta alkava joki on noin 400 kilometrin pituinen, ja se on tunnettu rantaa pitkin kulkevasta, 420 kilometrin pituisesta Spreeradweg-pyörätiestä.

Spreejokeen voi tutustua eri puolilla kaupunkia, ja sitä pitkin kulkeviin laivoihin voi myös nousta kaikkialta kaupungista. Varsinainen risteilykausi on maaliskuun lopusta lokakuun loppuun, mutta eniten laivoja liikkuu huhtikuun viimeisestä viikonlopusta lokakuun ensimmäiseen viikonloppuun. Lippuja voi hankkia etukäteen verkon kautta, tai sitten voi katsella paikan päällä, minkälainen ja mikä risteily kiinnostaa eniten.

Laivoilla voi siirtyä paikasta toiseen tai vain mennä risteilylle, joka palaa takaisin samaan laituriin mistä lähtikin. Osa laivoista kulkee myös Berliinin toista jokea Havelia pitkin, ja Spreejokihan on Havelin sivujoki. Spreejoen varrella on paljon merkittävää nähtävää, kuten Museumsinsel eli museosaari Alexanderplatzin ja Brandenburger Torin lähellä, Treptower Park ja sen vieressä oleva uusi arkkitehtuuri, Charlottenburg, East Side Gallery ja monet muut paikat, joilla voi monen risteilyn yhteydessä jäädä pois, tutustua niihin aikansa ja nousta uudelleen laivaan.

Berlin.de-sivusto tekee yhteenvedon risteilyistä ja antaa vinkkejä. Berlin City Tours tekee risteilyjä joella, Viator järjestää niin päivä- kuin iltaristeilyjäkin, ja Berlin City Cruises tekee risteilyjä, joilla voi syödä illallisen samalla kun tutustuu Spreejoen rantoihin.

Tiergarten

Berliinin suurin puisto ja eräänlainen keskuspuisto on Tiergarten, joka kesäisin on erinomainen paikka paeta kivikaupunkia ja siirtyä kauas sen saasteista ja melusta. Sen alueella sijaitsee kaikenlaista: siellä on viikonloppuisin kirpputori ja antiikkimarkkinat [kartalla] la ja su klo 10-17, sen alueella on kymmenittäin ravintoloita ja olutterasseja, kuten perheille soveltuva Café am neuen See [kartalla], ja siellä on valtava määrä järviä ja kaikenlaista tekemistä.

Täällä on myös niin joen kuin järvienkin rantoja, joilla otetaan aurinkoa. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että rannoilla, joilla on näkyvillä kirjaimet FKK, viihtyvät nudistit. Tiergarteniin pääsee monella eri metrolinjalla ja kaikille sen laitamille, mutta tänne tulevien on kuitenkin hyvä ottaa huomioon, että kyseessä on suuri alue, jolla kävelevällä on hyvä olla kunnon kengät ja myös kävelykuntoa.

Kasvitieteellinen puutarha

Berliinin kasvitieteellinen puutarha ja museo [kartalla] sijaitsee syrjätienoilla Berliinin eteläosissa. Se on 43 hehtaarin kokoisella alueella, jossa on 22 000 eri kasvilajia. Se perustettiin vuonna 1910, ja sen alkuperäinen tehtävä oli esitellä Saksan siirtomaista tulevia eksoottisia kasveja. Niitä varten siellä on kasvihuoneita, joiden pinta-ala on peräti 6 000 neliötä. Täällä on myös museo, jonka yhteydessä on herbaario eli kasvinäytekokoelma. Ehdoton vierailupaikka on Das Grosse Tropenhaus -kasvihuone, jonka lämpötila on aina 30 astetta ja jossa on hyvin kosteaa. Täällä on myös kokoelma sieniä, joista kiinnostuneiden on hyvä kysellä niistä saapuessaan.

Puisto on avoinna eri kuukausina eri aikoihin: lyhyin aukioloaika on marras-helmikuussa (klo 9-16), pisin touko-, kesä- ja heinäkuussa (klo 9-21). Museo on avoinna ympäri vuoden päivittäin klo 10-18. Liput ovat aikuisilta 6 euroa, ja kulkuohjeet on hyvä katsoa verkkosivuilta etukäteen, jotta osaa suunnistaa suoraan oikealle sisäänkäynnille eikä joudu kiertämään koko puistoa.

Schlosspark Charlottenburg

Erilaista tunnelmaa kuin monessa muussa Berliinin osassa on Charlottenburgissa, jossa on hyviä museoita ja jonka lähellä Berliinin olympiastadion sijaitsee. Kaupunginosa on laaja, ja karttaa on syytä tutkia etukäteen, jos ei halua harhailla siellä pitkäänkin. Lähelle Charlottenburgin linna-aluetta pääsee parhaiten tulemalla S-Bahnin junilla Westend-asemalle. Tämä on tyylikästä, vaurasta läntistä Berliiniä, jossa on rauhallista tunnelmaa lähes aina ja jonka taidemuseot [kartalla] ovat vierailun arvoisia. Ne sijaitsevat aivan linnakkeen vieressä, joskaan tämä ei näytä miltään linnalta vaan pikemminkin perinteiseltä loistokkaalta palatsilta. Täällä on muutakin nähtävää, kuten museo ja Belvedere-teehuone, jonka puutarhassa on mukava nauttia puistoalueen tunnelmasta. Tämä on laaja alue, jonka pääosat ovat palatsikompleksin takana laajojen vesistöjen rannalla. Alueella sijaitsee mausoleumi [kartalla], ja täällä kulkee myös Spreejoki, jolla tehdään risteilyjä. Puistoalue on avoinna kesällä klo 10-18 ja marraskuun alusta maaliskuun loppuun klo 17 asti.

Treptower Park ja Spreejoki
Spreejoen rannoilla sijaitseva Treptower on viime vuosina noussut entistä paremmaksi oleskelupaikaksi kesäisin.

Treptower Park

Spreejoen rannoilla sijaitseva Treptower Park [kartalla] oli sotien välisenä aikana paikka, jossa oli kymmeniä tanssiravintoloita. Täällä toimi myös kuuluisa huvipuisto vuosina 1969-2001. Puistoalue on ollut koko yhdistyneen Berliinin ajan merkittävä neuvostoaikaisen monumenttinsa takia, mutta viime vuosina se on noussut entistä paremmaksi oleskelupaikaksi kesäisin. Siellä on paljon kesäterasseja, joilla voi syödä ja juoda, ja sen edustalta voi nousta monenlaisiin risteilyaluksiin ja laivoihin, jotka tekevät yhdensuuntaisia matkoja muualle kaupunkiin.

Lähellä joenrantaa on ruusutarha, jossa on kesäisin kaunis kokoelma kukkia ja jonka alueella on rauhallista tunnelmaa. Tästä on lyhyt matka vuonna 1949 pystytetylle toisen maailmansodan muistomerkille [kartalla], joka on kaikin tavoin vaikuttava ja kiehtova vierailupaikka. Muistomerkkialue on hyvässä kunnossa. Sitä on kunnosteltu 2000-luvulla, ja se on paitsi siisti ja turvallinen myös ainutlaatuinen vierailupaikka kenelle tahansa.

Treptower Park oli sosialistiaikoina ja vielä Saksan yhdistymisenkin aikoina tunnettu suuresta Spreepark-huvipuistosta [kartalla]. Huvipuisto ajautui konkurssiin vuonna 2001, mutta sinne tehtiin opastettuja kierroksia vielä muutama vuosi sitten. Huvipuistossa on kuitenkin tapahtunut kaikenlaista. Osa laitteista on viety pois, ja huvipuisto myytiin keväällä 2014 Berliinin kaupungille. Samana vuonna siellä oli tulipalo. Huvipuiston kohtalo on edelleen selvittelyn alla, mutta siellä on joskus tapahtumia, joista tiedotetaan verkkosivuilla, ja siitä on myös tehty dokumenttielokuva.

Samalla kun käy Treptower-puistossa, on hyvä katsastaa joessa oleva Molekyylimies-patsas [kartalla]. Se sijaitsee Treptower-metroasemasta katsottuna sillan toisella puolella, ja sitä voi katsella ja kuvailla joenrannalta.

Lisätietoa

Just Berlin -sivusto esittelee lisää kaupungin puistoja.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2015/03

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti