Koska Firenze sijaitsee sisämaassa, on siellä talvisin kylmempää ja kesäisin kuumempaa kuin rannikolla, ja näin se kuten moni muukin Italian kaupunki on matkakohteena parhaimmillaan keväällä ja syksyllä. Aurinko paistaa kaupungissa melko hyvin, reilusti yli 2000 tuntia vuodessa, ja vuoden valo
Firenze ei ole mikään valtava kaupunki etenkään keskustan osalta, mutta se on sokkeloinen paikka, jossa eksyy helposti. Mikäli haluaa pelata varman päälle, voi keskittyä turistien suosimaan reittiin, joka kulkee tuomiokirkolta (Duomo) Piazza della Signorian kautta Ponte Vecchio -sillalle ja si
Arnojokeen, sen rantoihin ja siltoihin tulee tutustuttua automaattisesti, mutta harva puisto on niin hyvin esillä, että sellaiseen ilman etukäteissuunnitelmaa tulisi mentyä. Kasvitieteellinen puutarha on kuitenkin monia kiinnostava paikka, jossa on pohjoisen asukeille eksoottista kasvillisuutt
Vaikka Firenze on parhaimmillaan erinomainen kaupunki tehdä ostoksia, on siellä jonkin verran hankala suunnistaa ainakin ensimmäisten päivien aikana. Lisäksi kaikkein ensimmäisenä kirkot, palatsit ja muut nähtävyydet vievät lähes kaiken huomion, mutta lähellä kaikkein suurimpia nähtävyyksiä on
Firenze on suurten, unohtumattomien nähtävyyksien kaupunki, ja nähtävyyksien kohokohtiin kuuluvat kirkot, palatsit ja joen ylittävistä silloista hienoin. Nähtävyyksiin on paras tutustua silloin kun ihmisiä ei ole valtavia määriä liikkeellä. Niitä ovat aina aamupäivät, ja selvää on, että arkipä
Firenzessä ei ole pakko turistilaumojen keskellä yrittää tutustua päänähtävyyksiin, kierrellä hullun lailla kaupungin ostospaikkoja tai mennä oopperaan. Kaupungissa voi hyvin ottaa rennosti, käydä kylpylässä, parannella kokkaustaitojaan, tutustua paremmin taiteeseen, opiskella kaunista ja hyöd
Firenzeä ympäröivä Toscanan alue ja muut lähitienoot ovat mielenkiintoisia. Melko lähellä kaupunkia sijaitsee useita maailmanluokan vierailupaikkoja, joissa vierailu monipuolistaa Firenzeen suuntautuvaa lomaa. Helpoin vierailupaikka on Fiesole ja kaikkein hienoin on Siena. Tosc
Firenze on melko hyvä kohde perheille, joskin keskikesän kuumuudessa ja vilkkaimpien aikojen kuten pääsiäisen vilinässä lasten tai edes nuorten kanssa kaupunkia ei ole mukava kiertää. Kaikkein paras tapa tutustua Firenzeen on kävellä siellä silloin kun ihmisiä ei ole turhan paljon liikkee
Tällä sivulla esitellään Firenzen kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Firenzessä, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.