Mercato Centrale
Lorenzo di Medici -ruoanlaittokoulu on tilava, keskeisellä paikalla sijaitseva koulu, jossa voi parantaa ruoanlaittotaitojaan.

Lisää ajanvietevinkkejä

Firenzessä riittää nähtävää ja tekemistä, mutta siellä voi myös harrastaa erikoisia asioita ja oppia uutta. Tällä sivulla esitellään muutama ajanvietemahdollisuus Firenzessä vieraileville.

Hoidata itseäsi kylpylässä

Firenzen seudulla voi myös harrastaa parantavia hoitoja, ja Impruneta Spa [kartalla] on paikka, jossa voi kuumassa lähdevedessä rentoutua tai hoitaa vaikkapa ihoallergioita ja hengitysteiden häiriöitä.

Kohenna kokkaustaitojasi

Firenzen ruoat ovat erinomaisia, ja kauppa jos toinenkin pursuaa mitä herkullisimpia elintarvikkeita. Täällä tuleekin monelle mieleen, että omien sapuskojenkin olisi hyvä saada vaikutteita Toscanan ruoanlaittotekniikoista. Tienoon hyvien ruokien salaisuus on lähinnä tuoreissa, pikkutarkasti valikoiduissa aineksissa ja annosten yksinkertaisessa toteutuksessa. Näitä ja muita tekniikoita voi hyvin opiskella englannin tai italian kielellä Firenzessä ollessa.

Kaupungissa on tarjolla erilaisia kursseja, esimerkiksi kuuluisien englanninkielisten kokkien vetämiä, kuten Judy Francinin Divana Cucina, joilla opitaan valitsemaan parhaat ainekset toreilta ja jotka tarjoavat myös mahdollisuuden vierailla Toscanan viini- ja maatiloilla. Firenzen Mercato Centrale -kauppahallin toisessa kerroksessa on uusi Lorenzo di Medici -ruoanlaittokoulu, joka on tilava, keskeisellä paikalla sijaitseva koulu, jossa voi parantaa ruoanlaittotaitojaan.

Lisätietoa: Cooking Tuscany  |  Tuscany Cooking Class  |  Vinarium – kokkauskursseja ja viininmaistiaisia

Opiskele taidetta

Keskiaikaista maalaustaidetta täynnä olevassa Firenzessä monelle tulee luova olo, ja täällä jos missä voi opiskella taiteen eri ulottuvuuksia, oli sitten täysin vasta-alkaja tai kokenut harrastaja. Kursseja on monenlaisia muovaus- ja maalauskursseista valokuvaus- ja entisöintikursseihin, ja monet niistä pidetään englanniksi. Firenzessä voi opiskella esimerkiksi Leonardo da Vinci -koulussa, missä onkin monipuolinen valikoima kaikenlaista taidehistoriasta työpajoihin. Myös Euroopan Akatemiassa voi opetella erilaisia taitoja kuten muovausta, valokuvausta ja vesivärimaalausta. Myös ADG tarjoaa monipuolisen paketin työpajoja ja kursseja.

Opiskele italiaa

Firenzessä ja muualla sitä ympäröivällä Toscanan alueella puhuttava italia on ainoaa "murteetonta" italiaa, ja syy tähän on vain se, että Firenzessä puhutaan virallista, kirjakielistä italiaa. Näin Firenze on monen muun seikan takia erinomainen paikka opiskella kaunista ja hyödyllistä italian kieltä, jonka osaaminen tietenkin automaattisesti edistää kaupungin ja Toscanan rytmiin pääsemistä. Hyviä kielikouluja Firenzessä ovat esimerkiksi Leonardo da Vinci -koulu ja Kolne, jolla on pisteitä myös Luccassa ja Bolognassa. LanguageCourse.net-sivusto esittelee kaikki kaupungin kielikoulut.

Tutustu nahkurien töihin tai opiskele niitä

Firenzessä on monta hämmästyttävää nähtävyyttä ja muuta koettavaa, mutta siellä on myös kenties maailman paras "nahkakoulu" eli Scuola del Cuoio (Via San Giuseppe 5r), joka sijaitsee Santa Crocen kirkon vieressä ja yhteydessä. Tänne voi tulla ma-su klo 9.30-18 (kiinni su marras-maaliskuussa) katselemaan vöitä, laukkuja, lompakoita ja muita nahkatuotteita, ja niitä voi myös ostaa täältä. Tuotteet eivät ole mitään aivan halpoja (laukut alkaen 150 euroa, takit 300 euroa), mutta tänne kannattaa tulla jopa 50 %:n tarjousten toivossa tammi- ja heinäkuussa, jolloin alennusmyynnit pidetään. Työn laatu hakee vertaistaan, ja tuotteet on valmistettu mitä erilaisimmista eläinten nahoista. Tänne voi tulla myös kursseille, jolloin oppii kouriintuntuvasti, kuinka maailman kaikkein arvostetuimmat nahkurit työskentelevät.

Lisää ajanvietevinkkejä

Muuta vähän erilaista tekemistä Firenzessä valottaa esimerkiski SlowTrav -sivusto.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
Päivitetty: 2014/12

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti