Prahassa valtaosa paikasta toiseen siirtymisestä hoituu kävellen.
Jos mielii siirtyä lyhyitä matkoja keskustassa tai sen ulkopuolelle, on kolmelinjainen metro kätevä ja nopea kulkuneuvo.
Hyviä ovat myös lukuisat raitiovaunut, joiden kyydistä näkee paljon ja jotka liikkuvat kaikkialle
Prahassa on monipuolinen valikoima erilaisia taidegallerioita ja museoita, joista
monet turistien suosimat ovat keskustassa vanhassakaupungissa tai sen liepeillä tai linna-alueella
Prahan teatterielämä hakee
vertaistaan, ja monet näytelmät esitetään englanninkielisten tekstien kanssa.
Niille, jotka eivät halua sekaantua varsinaiseen teatteriin, on ohjelmistossa
tanssia, pantomiimia, varjoteatteria ja muuta kuin verbaalista teatteria.
Prahassa on h
Prahassa on paljon erilaisia puistoja, ja monet niistä sijaitsevat kukkuloilla, joilta on hyvät näkymät. Aivan ydinkeskustassa isoja puistoja ei ole, mutta pienet puistikot tarjoavat tilaisuuden levähtää hetkisen vaikkapa jäätelön kanssa.
Keskustan ulkopuolella sijaitsevat puistot ovat et
Praha on yksi Euroopan suuria musiikkikaupunkeja, ja siellä voi seurata
erityisen korkeatasoista oopperaa ja klassista musiikkia mutta myös jatsia,
live-keikkoja ja suuren luokan konsertteja. Prahassa on ympäri vuoden musiikkiin
liittyviä tapahtumia, jotka antavat lisäulottuv
Praha on yöelämältään legendaarinen kaupunki, jonne monet suuntaavat illanvietto mielessään. Olutta ja muita juomia tarjotaan kaikkialla, hinnat ovat monissa paikoissa huokeita ja illanvietto on turvallista.
Prahassa baareja, oluttupia, panimoravintoloita ja muita illanviettopaikkoja on
Tällä sivulla esitellään Prahan merkittävimpiä maamerkkejä, aukioita ja muuta näkemisen arvoista, kuten
Hradčany -linna-alue, Prahan linna, Pyhän Vituksen tuomiokirkko ja Kultainen kuja, Kaarlensilta, Franz Kafkaan liittyvät nähtävyydet, jne.
Tällä sivulla esitellään Prahan kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut
mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä.
Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Prahassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Tšekit ovat perhekeskeistä kansaa, ja lapset ovat vauvasta lähtien lähes kaikessa menossa mukana. Prahassa on lapsille paljon tekemistä ja näkemistä, ja se on erinomainen paikka viedä perhe lomalle, joka ei tyhjennä koko pankkitiliä.