Miten matka hoituu perillä Venetsiassa lentokentiltä, rautatieasemilta ja bussiasemilta eteenpäin kaupunkiin ja hotellille. Millä tavoin Suomesta pääsee parhaiten Venetsian matkalle ja minkälaisia matkavaihtoehtoja ja hintoja kaupunkiin matkaava voi odottaa.
Venetsiassa riittää nähtävää ja tekemistä, mutta siellä voi myös harrastaa kaikenlaista ja oppia uutta. Tällä sivulla esitellään muutama ajanvietemahdollisuus Venetsiassa vieraileville.
Venetsian sekä koko Veneton alueen keittiö yhdistää paikallisia perinteitä, ja se on saanut vuosisatojen ajan vaikutteita monista eri kulttuureista. Tyypillisiä venetsialaiselle keittiölle ovat ennen kaikkea rannikon kalat ja muut merenelävät.
Pääasiallinen liikkumismuoto Venetsiassa on kävely, joka onkin autottomassa kaupungissa helpoin siirtyä lyhyitä matkoja. Kanavat voi ylittää traghetolla, ja pidempiä matkoja kuljetaan vesibusseilla ja taksiveneillä. Gondolit ovat lähinnä turisteille. Tällä sivulla kerrotaan, miten Venetsiassa
Venetsiassa kesät ovat kuumia ja talvet leutoja. Kuten niin monissa suosituissa matkakohteissa Euroopassa, myös Venetsiassa vierailee eniten matkailijoita kesäisin. Talviaikaan acqua altan tulvavedet antavat oman lisänsä Venetsian ainutlaatuiselle luonteelle.
Venetsia on yhtä satumainen matkakohde lapsille kuin aikuisillekin. Tällä sivulla kerrotaan matkustusajoista, ruokailusta ja liikkumisesta Venetsiassa perheen pienimpien kanssa sekä ostosten tekemisestä ja osuvimmista alueista.
Venetsian laguunin rannoilla on mielenkiintoisia vierailupaikkoja kuten Chioggia, ja sisämaassa Padova ja Vicenza ovat kumpikin hyviä kohteita päiväretkelle. Pohjois-Italian rannikkokaupunki Trieste sijaitsee sekin varsin lyhyen matkan päässä.
Tällä sivulla esitellään Venetsian kohokohtia kartalla. Parhaat nähtävyydet ja muut mainiot maamerkit ovat peräisin oppaastamme, Wikipediasta ja teiltä. Jos tiedät kiinnostavia paikkoja Venetsiassa, lisää ne kartalle toistenkin iloksi.
Venetsia sijaitsee Venetsian laguunilla yli sadalla saarella, jotka ovat yhteydessä toisiinsa. Kaupungissa risteilee noin 150 kanavaa. Tällä sivulla tutustutaan kanavista tärkeimpään, Canal Grandeen ja lisäksi Lidon, Muranon, Buranon ja Torcellon saariin.