Matkakohteita, kulttuuria ja maailman monimuotoisuutta
TwitterInstagram
Booking.com
Statsoper, Ringstrasse
Wienin ydinkeskustaa ja vanhaakaupunkia kiertää kehätie eli Ringstrasse, jonka laidoilla ja lähettyvillä sijaitsee suuri osa kaupungin parhaista museoista, puistoista ja kulttuuripaikoista.

Wienin tärkeimmät nähtävyydet

Wien on monumentaalinen, suurten nähtävyyksien kaupunki, johon ensi kertaa saapuva usein haukkoo ensimmäiset päivät henkeään. Vaikka Wien on pienen maan parin miljoonan asukkaan pääkaupunki, muistuttaa se enemmän Pariisia, Lontoota ja Berliiniä kuin muita Euroopan pienempiä pääkaupunkeja, ja tämä johtuu Habsburgien valtakunnan ja Itävallan imperiumin mahdista, jota jatkui vuosisatojen ajan.

Aina 1600-luvulta vuoteen 1918 Wien kukoisti itäeurooppalaisten syrjätienoiden ja myös sellaisten kaupunkien kuin Prahan ja Krakovan kustannuksella. Vaikka imperiumi romahti vuonna 1918, on kaikki pidetty erinomaisessa kunnossa ja nykyään Wienin historia on esillä monenmoisin tavoin. Näkyvimmät merkit menneiden aikojen loistosta ovat bulevardit, kirkot, palatsit, linnat, puistot ja muut maamerkit, joista kaikkein mahtavin on keskustan ulkopuolella sijaitseva Schönbrunnin palatsialue.

Kehätien varrella ja tuntumassa olevat nähtävyydet

Wienin ydinkeskustaa (Innere Stadt) ja vanhaakaupunkia (Altstadt) kiertää kehätie eli Ringstrasse, joka eri osilla on eri nimet, kuten Opernring [kartalla] ja Schubertring [kartalla]. Tämän leveän puistobulevardin laidoilla ja lähettyvillä sijaitsee suuri osa kaupungin parhaista museoista, puistoista ja kulttuuripaikoista, joihin kuuluvat ooppera ja konserttisaleja. Siihen ja sen varrella sijaitseviin rakennuksiin ja puistoihin tutustumalla saa nopean oppitunnin Wienin upeasta arkkitehtuurista, historiasta ja nykyelämästä.

Kehätie on sekä paikallisten että turistien eniten suosimia alueita Wienissä, ja aamuisin sen varrella ulkoilutetaan koiria, käydään lenkillä ja kuljetaan kohti työpaikkaa. Kehätie on leveä, eikä sen varrelle useinkaan muodostu mitään tungosta. Liikennettä, etenkin kevyttä liikennettä ja raitiovaunuja, on kuitenkin sen verran, että kehätietä ylittäessä ja sen osasta toiseen kulkiessa kannattaa ainakin lasten kanssa ja kaupunkiin juuri saapuneiden olla tarkkana. Tie kannattaakin mahdollisuuksien mukaan alittaa alikulkutunnelien avulla, ja niitä on parhaiten metroasemien ja muiden liikenteen solmukohtien kohdalla.

Ringstrasse kiertää koko ydinkeskustan, mutta sen parhaat osat ovat ehdottomasti etelässä, missä sijaitsevat monet Wienin merkittävimmät puistot ja muut nähtävyydet.

Rathaus [kartalla] kuuluu ehdottomasti maailman kauneimpiin kaupungintaloihin. Sitä on mukava katsella vain sen vieressä olevalta aukiolta (Rathausplatz), joskin sen sisäpihoille on myös vapaa pääsy ja sen sisäosiin pääsee osallistumalla ilmaisille opastetuille kierroksille. Rathauspark, joka on kaupungintalon vieressä oleva puisto, on lämpimällä ilmalla erittäin mukava paikka viettää aikaa, ja talvisin se muuttuu yhdeksi maailman kiemuraisimmista luistinradoista. Joulukuussa sen alueella on joulumarkkinakojuja, ja kaupungintalon ympäristö on ehdoton vierailupaikka kesät talvet.

Aivan kaupungintalon puistojen takana on Parlament, yksi Euroopan komeimmista eduskuntataloista. Tätäkin voi ihmetellä ulkona jonkin aikaa, sillä se on arkkitehtuuriltaan ja koristeiltaan ainutlaatuista nähtävää. Eduskuntatalon sisään pääsee osallistumalla opastetuille kierroksille, jotka ovat maksullisia. Parlamenttirakennus oli vuonna 2019 suuressa remontissa, ja koko sen alue pysyy myllättynä ainakin vuoteen 2021 asti.

Ringstrassen varrella sijaitsee hallintorakennusten lisäksi kaupungin parhaita puistoja. Volksgarten [kartalla] on kaupungin hienoimpia puistoja, joka pääsee täysiin oikeuksiinsa usein vasta huhtikuun loppupuolella, joskin monena vuotena siellä voi hyvin istuskella aikaisemminkin.

Volksgartenin alueelta pääsee vaivatta siirtymään Hofburgin palatsialueelle, jolla on puistoja ja laaja Heldenplatz-aukioHeldenplatz-aukio [kartalla]. Tästä puolestaan on suora pääsy Hofburgin palatsin toisella puolella sijaitsevaan Burggarten-puistoon [kartalla], joka sekin on melko ainutlaatuinen. Kunhan tästä jatkaa ohi Hotel Sacherin, jonka kahvila tarjoaa alkuperäisiä sacherkakkuja, ja Wienin Kansallisoopperaan (Staatsoper) [kartalla], saapuu monen suosikkipuistoon, suureen Stadtparkiin [kartalla]. Se on laaja puisto, jolla on paikoitellen jopa metsämäisiä piirteitä, ja sen alueella on erityisen hieno kokoelma patsaita, pieni järvi ja paljon vihreää tilaa virkistäytyä.

Ringstrassen ympärillä on paljon muutakin nähtävää, mutta sitä tutkimaan lähtiessä kannattaa muistaa, että etäisyydet Wienissä ovat melkoisia eikä kaikkien kunto kestä tai halu riitä kävellä kokonaan sen ympäri. Niille, jotka ovat hankkineet vuorokauden tai sitä useamman voimassa olevan matkakortin Wienin joukkoliikennevälineisiin, voidaan suositella ainakin ajoittaista turvautumista raitiovaunuihin 1 tai 2, jotka kulkevat ympäri kehätietä vastakkaisiin suuntiin.

Kehätie on myös kaikenlaisten yksityisten kiertoajeluiden ykkösväyliä, ja osallistumalla tällaiselle pääsee myös hyvin selville siitä, kuinka paljon merkittävää on yhden tien varrelle historian saatossa ilmaantunut.

Stephansdom
Wienissä on monta hienoa kirkkoa, mutta turistien suosikki ja keskeisin suuri kirkko on Stephansdom.

Stephansdom

Wienissä on monta hienoa kirkkoa, mutta turistien suosikki ja keskeisin suuri kirkko on Stephansdom [kartalla], Stephansplatz-aukion laidalla, Kärntner Strassen ja Grabenin risteyksessä. On suosittua käydä sen ulkopuolella, otattaa itsestään poseerauskuva ja muutenkin patsastella sen ympäristössä, missä on Wienin räikeintä turistimeininkiä. Sen ympäristössä on katuesiintyjiä, tarjolla hevoskyytejä ja kaikenlaista houkutuksia, mutta vilkkaina aikoina siellä kannattaa myös olla arvoesineiden kanssa tarkkana.

Stephansdom on nykyään monin tavoin erilainen vierailupaikka kuin 2000-luvulla, sillä siitä on tullut erittäin suosittu ja sinne on myös ilmaantunut uusia vierailupaikkoja. Kirkkoon on nykyisin kuuden euron pääsymaksu, mutta sisäänpääsymaksu on alle 14-vuotiaille alhaisempi (2,50 euroa).

Uudehkoihin vierailupaikkoihin kuuluvat katakombit, joihin pääsee 6 euron lipulla, mutta vain opastetun kierroksen yhteydessä, mutta niitä järjestetään jatkuvasti. Jos haluaa kiivetä korkeampaan torniin (Steffl) kapeita portaita pitkin 343 askelmaa, maksaa se 5 euroa, ja luvassa on kenties parhaat näkymät ympäri vanhankaupungin ja muun ydinkeskustan. Jos mieluummin nousee toiseen, matalampaan torniin (Nordturm / Adlerturm) hissillä, maksaa se 6 euroa. Ja jos haluaa nähdä kirkon aarrekammion, maksaa se 5 euroa, ja niin se kuin monet muutkin tilat remontoitiin ja avattiin uudelleen vasta keväällä 2018.

Tämän goottilaistyylisen kirkon ulko-osat ovat erittäin kiinnostavia ja täynnä upeita yksityiskohtia katon tiilistä ja Itävallan kotkasta ovien ja seinien yksityiskohtiin. Kirkon ulko-osat ovat sen verran häikäiseviä, että sen ulkopuolella käyvä jatkuva kuhina ei juuri häiritse.

Hofburg
Hofburgin palatsialue rakennuksineen, patsaineen ja muine vetonauloineen on ainutlaatuinen vierailupaikka.

Hofburg

Hofburgin palatsialue [kartalla] useine toinen toistaan hienompine rakennuksineen, patsaineen ja muine vetonauloineen on ainutlaatuinen vierailupaikka, ja se sijaitsee vanhankaupungin pääpaikoilla. Sinne on helppo päästä Ringstrassen varrelta, ja sinne on mukava saapua myös hevosvaunukyydillä tai kävellen Michaelerplatzin eli vanhankaupungin puolelta. Palatsin alueella voi ulkopuolella vaellella vapaasti ja ilmaiseksi, katsella mielenkiintoisia yksityiskohtia ja nauttia palatsialueen tunnelmasta. Sieltä voi nousta hevoskyytiin kiertämään keskustan muita vanhoja osia ja suunnata seuraavalle nähtävyydelle.

Hofburgin palatsialue
Hofburgin palatsialue useine toinen toistaan hienompine rakennuksineen, patsaineen ja muine vetonauloineen on ainutlaatuinen vierailupaikka.

Hofburgin alueella sijaitsee joitain Wienin kuuluisimpia vierailupaikkoja. Espanjalainen ratsastuskoulu sijaitsee Hofburgin suojissa, samoin kuin Burgkapelle, kappeli jossa Wienin poikakuoro esiintyy jumalanpalveluksen yhteydessä täysin maksutta sunnuntaiaamuisin syyskuulta kesäkuulle (joskin nykyisin poikakuoro kiertelee usein maailmaa eikä välttämättä ole paikalla).

Palatsialueella ovat myös aarrekammio (Schatzkammer) ja kuninkaallisten asunnot (Kaiserappartements), joissa keisari Franz Josef I puolisoineen aikoinaan asui.

Palatsin yhteydessä on myös konserttisaleja, joissa Hofburgin oma orkesteri (Wiener Hofburger-Orchester) soittaa erityisen paljon Mozartia ja Schubertia, mutta myös muuta Wieniin oleellisesti liittyvää musiikkia. Konsertteja siellä on oikeastaan vain jouluna, uutenavuotena ja toukokuun alusta lokakuun loppuun, jolloin monet muut konserttisalit pysyttelevät hiljaisina.

Hofburgin palatsialueelle on helppo siirtyä lähes mistä tahansa kaupungista, ja jo etukäteen kannattaa katsoa missä se sijaitsee. Kaikkein parasta tunnelmaa palatsialueella on kesäkauden aikana ja kauniina päivinä, mutta ympäri vuoden ja etenkin erilaisten juhlallisuuksien aikaan se on erityisen hyvä vierailupaikka.

Jos Hofburgin sisäosiin mielii tutustumaan, sinne ei saa viedä minkäänlaista matkalaukkua, ei edes pientä, vaan tavarat jätetään säilöön. Alue on avoinna valtaosan vuodesta klo 9–17.30 mutta heinä- ja elokuussa se on avoinna klo 18.30 asti.

Kaikkein paras palatsin sisäosissa on vierailla Sisi-museossa, kuninkaallisten asunnoissa ja aarrekammiossa. Niissä voi vierailla itsekseen tai opastetun kierroksen yhteydessä, ja aikuisilta vierailu ilman opasta maksaa 15 euroa. Olemassa on myös “Sisi-lippu”, jolloin pääsee seuraamaan keisarinnan jalanjälkiä ympäri palatsin, ja sellainen maksaa aikuisilta 34 euroa. Lipulla pääsee myös muualle, erityisesti Schönbrunnin palatsiin, jonne aikovalle se onkin varsin hyvä hankinta.

Schloss Schönbrunn
Wienin palatseista sekä paikallisten että turistien suursuosikki on Schloss Schönbrunn.

Schloss Schönbrunn

Wienissä on paljon kaikenlaisia palatseja puutarhoineen, ja niistä sekä paikallisten että turistien suursuosikki on Schloss Schönbrunn [kartalla] puutarhoineen ja moninaisine vapaa-ajanviettomahdollisuuksineen.

Palatsin ensimmäinen, varsin riisuttu versio valmistui vuonna 1700, ja pian sen jälkeen Habsburgin suku alkoi pitää sitä pääasiallisena asuinpaikkanaan. Myöhemmin tosin myös muut mieltyivät palatsissa asumiseen, ja esimerkiksi Napoleon asusteli siellä aina ehtiessään vuosina 1805–09. Vuonna 1918 rakennus siirtyi uuden Itävallan tasavallan omistukseen, ja sen luonne muuttui täysin. Muutama pommi osui siihen toisen maailmansodan aikana, ja sen täydelliset korjaukset valmistuivat 1955, minkä jälkeen niin paikalliset kuin turistitkin mieltyivät etenkin sen puutarhoihin ja kauniisiin näkymiin.

Schloss Schönbrunn
Schönbrunnin palatsin puutarhat ovat upeita, ja niitä kannattaa huhtikuulta lokakuulle kierrellä.

Nykyisin Schönbrunnin palatsiin pääsee monien erilaisten kierrosten yhteydessä tutustumaan sen hulppeisiin sisätiloihin, mutta liput kannattaa varata hyvissä ajoin etukäteen, sillä palatsin sisäosiin on jatkuva tungos. Sisäosissa voi parhaimmillaan tutustua 40 eri huoneeseen, ja yksi kohokohtia on peilisali, jossa 6-vuotias Mozart piti ensiesiintymisensä. Itse palatsissa on 1 441 huonetta, ja valtaosa niistä on täysin suljettuina. Palatsin sisäosiin voi eri vuodenaikoina tutustua vähän erilaisiin aikoihin, mutta aina se onnistuu ainakin klo 8–17. Sisäosiin pääsee vain opastettujen kierrosten kanssa, ja edullisin lippu, jolla 30–40 minuutissa näkee 22 huonetta, maksaa 16 euroa.

Palatsialueella voi nähdä kaikenlaista muutakin, kuten vierailla labyrintissa, ja kaikista paikoista saa tietoa pääsymaksuista kertovalla sivulla.

Palatsin puutarhat ovat upeita, ja niitä kannattaa huhtikuulta lokakuulle kierrellä. Istutuksia niihin aletaan tehdä huhtikuun alkupuolella, ja varsinaisessa kesäloistossaan Schönbrunnin suuret puutarhat ovat toukokuulta syyskuun loppupuolelle. Alueella on melkoisesti nähtävää, ja siellä voi niin halutessaan kävellä kymmeniä kilometrejä. Kuitenkin varsin pienen alueen sisällä, aivan palatsin vieressä olevassa puistikossa on siinäkin kaikenlaista eläintarhasta peilitaloon ja labyrinttiin.

Etenkin perheen pienet viihtyvät Schönbrunnin alueella, mutta eläintarhassa käyminen on melko kallista, ja muutenkin syöminen ja juominen alueen harvoissa kahviloissa on jopa kalliimpaa kuin Wienin keskustassa. Palatsin alue on kuitenkin siitä loistava paikka, että siellä voi viettää aikaa ilmaiseksi vaikka koko päivän, ja jo puutarhat palatsinäkymineen ovat yksinään Wieniin tulemisen arvoisia. Aikaa palatsialueelle menemiseen, siellä oleskeluun ja kaupunkiin paluuseen kuluu vähintään 2–3 tuntia.

Schönbrunnin palatsille on helppo päästä U4-metrolinjalla samannimiselle metroasemalle 10–15 minuutissa ydinkeskustasta, raitiovaunuilla 10, 52 ja 60, kuten myös bussilinjalla 10A. Metrossa on viikonloppuina suuriakin ruuhkia iltapäivisin, ja palatsialueelle on ympäri vuoden viikonloppuisin ja kesäkauden aikana muulloinkin paras lähteä jo aamupäivän aikana.

Lisää asiaa Wienin nähtävyyksistä:

Wien.info-sivut antavat lisävinkkejä kaupungin nähtävyyksien katseluun.

Teksti ja kuvat: Peter Forsberg
2019/10

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti