Liettua – Lisää kiinnostavia paikkoja
Kaunas
Kaunas
Uutta Pienessä matkaoppaassa
koristekuva Kevät herättää monissa kaipuun matkustamiseen. Tässä tekstissä tarkastelemme vaihtoehtoja kevätmatkakohteille ja tarjoamme ideoita lomalle, joka on sekä lämmin että kohtuuhintainen. Lue, minne keväällä kannattaa matkustaa
Hotelleja – Kaunas
Linkit ovat hotellipalvelun mainoslinkkejä.
Booking.com
Ilmoitus
Kaunaksen lentoasema (CC License: ShareAlike 4.0 International)
Kaunaksen lentoasema on melko lähellä ydintä, ja sieltä voi siirtyä edullisesti bussilla tai kalliimmalla taksilla muualle kaupunkiin.

Saapuminen Kaunakseen ja liikkuminen paikasta toiseen

Kaunakseen voi lentää Turusta, jolloin saapuu 14 kilometrin päähän ytimestä, ja sinne voi myös Suomesta matkustaa Vilnan lentoaseman kautta, jolloin pitää bussilla tai minibussilla siirtyä parin tunnin matka Kaunakseen. Kaupunkiin myös saavutaan linja-autolla esimerkiksi Riiasta tai Puolasta, ja rautatieaseman tavoin linja-autoasema on keskustan laitaosissa, reilun parin kilometrin päässä vanhankaupungin pääpaikoista.

Kaunaksessa on yllättävän pitkät välimatkat, ja siellä tulee käveltyä sen verran, että hyväksi todetut kävelykengät kannattaa ottaa mukaan. Jos haluaa käyttää julkisia, ovat bussit ja johdinautot nopeita ja edullisia kyytejä. Taksilla liikkuminen on Kaunaksessa edullista, siellä voi vuokrata pyörän ja sinne voi saapua autolla, jolloin kannattaa etukäteen tutustua sääntöihin ja myös monimutkaisiin pysäköintijärjestelyihin.

Saapuminen

Valtaosa suomalaisista joko lentää Kaunaksen tai Vilnan lentoasemalle, ja jotkut voivat saapua Vilnasta, Riiasta tai Puolasta Kaunakseen linja-autolla. Lentoasema on melko lähellä ydintä, ja sieltä voi siirtyä edullisesti bussilla tai kalliimmalla taksilla muualle kaupunkiin. Linja-autoasema on keskustan laitaosissa, ja sieltä voi joutua kulkemaan muualle taksilla, sillä esimerkiksi vanhaankaupunkiin on reilun parin kilometrin matka. Jos Kaunakseen saapuu rautateitse, on rautatieasema samalla alueella kuin linja-autoasemakin.

Kaunaksen lentoasemalta muualle kaupunkiin

Kaunaksen lentoasema [kartalla] sijaitsee 14 kilometrin päässä ytimestä, ja sieltä on helppo siirtyä keskustaan ja muuallekin kaupunkiin.

Edullisin kyyti on linja-autolinja 29G, joka kulkee vanhankaupungin ja keskustan uusien osien kautta linja-autoasemalle ja rautatieasemalle. Se on nopea, vaivaton kyyti, ja euron hintaisen lipun saa tasarahalla kuskilta. Jos aikoo käyttää julkisia Kaunaksessa jatkuvasti, voi Narvesen-kioskilta ostaa puolentoista euron hintaisen kortin, johon voi ladata kolmen vuorokauden kortin reilulla viidellä eurolla tai viikon kortin kympillä. Kolmas mahdollisuus on sovellus, jonka voi ladata puhelimeen tai tabletille, ja sillä lippunsa ostava maksaa siitä vain 0,70 euroa. Lentoasemalta bussi lähtee aivan terminaalin edustalta [kartalla].

Lentoasemalta voi siirtyä taksilla juuri sinne minne haluaa, ja kaikkein paras on etukäteen ottaa puhelimeen tai tabletille Bolt-sovellus. Taksit ovat hyvin edullisia, ja kaiken kukkuraksi ensimmäisestä taksikyydistä saa seitsemän euron alennuksen, jonka ansiosta taksimatka ei lentoasemalta maksa juuri mitään.

Vilnan lentoasemalta Kaunakseen

Vilnan lentoasema [kartalla] sijaitsee noin 100 kilometrin päässä Kaunaksesta. Sinne laskeutuvat sekä Finnairin että Air Balticin lennot, ja sieltä voi niin halutessaan siirtyä suoraan Kaunakseen.

Vilnan lentoasemalta voi siirtyä Kaunakseen reilussa kahdessa tunnissa 1–3 kertaa tunnissa kulkevalla bussilla, joka tosin kulkee Vilnan keskustan kautta. Kaunaksessa bussi pysähtyy linja-autoasemalle, jolta on reilun kahden kilometrin matka vanhaankaupunkiin. Aikatauluja ja lippuja voi katsella liettualaisilta bussisivuilta, ja niiltä voi myös ostaa lipun.

Mahdollista on siirtyä lentoasemalta Kaunakseen nopeammin ja mukavammin Ollex-yhtiön minibusseilla, joihin liput maksavat vain 10 euroa. Matkaan kuluu 75–80 minuuttia, ja lipun voi ostaa etukäteen verkkosivuilta. Tämä on monin tavoin hyvä kyyti, mutta se jättää melko syrjäiselle paikalle [kartalla], josta kylläkin voi useilla eri bussilinjoilla siirtyä muualle kaupunkiin.

Linja-autoasemalta muualle kaupunkiin

Kaunaksen 2010-luvulla valmistunut uusi linja-autoasema (Autobusų stotis) [kartalla] on kaikin tavoin hieno paikka, ja siellä voi syödä jotakin, siellä on muitakin palveluita ja sen päässä olevassa toimistossa on tavarasäilytys. Sieltä voi kävellä noin puolessa tunnissa vanhaankaupunkiin, ja jos matkan haluaa kävellä, kannattaa ensin suunnata Akropolis-ostoskeskuksen luo ja kävellä rantatietä pitkin, sillä se on lyhyempi reitti kuin keskustan uuden puolen läpi kulkeva reitti.

Linja-autoasema (Autobusu stotis)
Kaunaksen 2010-luvulla valmistuneella uudella linja-autoasemalla (Autobusų stotis) voi syödä, ja siellä on muitakin palveluita.

Jos bussiasemalta mielii muualle kaupunkiin taksilla, kannattaa puhelimeen tai kännykkään ladata Bolt-sovellus, jonka antama alennus ensimmäisestä matkasta luultavasti tekee matkasta ilmaisen. Vaikka matkasta maksaisi, maksaa matka vanhankaupungin pääpaikoille noin 3 euroa.

Toinen mahdollisuus on käyttää busseja, joihin saa euron hintaisen lipun kuskilta. Niiden liikkeitä voi katsella KVT:n sivuilta, ja mahdollista on myös käyttää Trafi-sivuja, joilta voi ladata puhelimeen tai tabletille sovelluksen.

Yhteyksiä Kaunaksen ja muun maailman välillä voi katsella liettualaisilta bussisivuilta.

Rautatieasemalta muualle kaupunkiin ja junalla Vilnaan tai Puolaan

Kaunaksen melko vähän käytetty rautatieasema [kartalla] on melko lähellä bussiasemaa, mutta sitä kauempana ytimestä. Sieltä on kaikkein helpoin siirtyä taksilla muualle kaupunkiin, ja kannattavaa on ladata puhelimeen tai tablettiin Bolt-sovellus.

Toinen mahdollisuus on käyttää busseja, joihin saa euron hintaisen lipun kuskilta. Niiden liikkeitä voi katsella KVT:n sivuilta, ja mahdollista on myös käyttää Trafi-sivuja, joilta voi ladata puhelimeen tai tabletille sovelluksen.

Juna on itse asiassa bussia parempi yhteys niille, jotka matkustavat Kaunaksen ja Vilnan ytimen välillä, sillä junayhteys on puolisen tuntia nopeampi ja liput ovat edullisempia. Kaunaksesta voi mennä junalla myös Puolaan (Białystok), jonne tosin pääsee hyvin myös linja-autolla. Rautatieyhtiön sivuilta voi katsella yhteyksiä

Linja-auto
Lippuja busseihin saa kuskilta tasarahalla, Narvesen-kioskeilta tai ostamalla ne kännykkäsovelluksella.

Liikkuminen

Kaunas on yllättävän iso kaupunki siinä mielessä, että välimatkat ovat siellä melko pitkiä, mutta normaali lomalainen ei liiku siellä kovinkaan paljon ja voi selvitä matkasta ilman bussi- tai taksimatkoja. Kaunaksen erikoisuuksia ovat kaksi funikulaaria, joista toinen voi olla joillekin tarpeellinen ja ainakin lapsiperheille on hyvää ajanvietettä siirtyä sillä ylä- tai alamäkeen.

Kävely

Kaunaksen vanhakaupunki on paikka, jossa tulee jonkin verran käveltyä, mutta se ei ole mukulakivien takia kaikkein helpoin kävelypaikka. Siellä on mukava koluta niin pääkatu (Vilniaus gatvė) kuin sivukatujakin, ja valtaosan vuodesta siellä on hyvää rauhallista tunnelmaa, joka tekee kävelyretkistä nautinnollisia.

Kävelijöitä
Uuden puolen puistobulevardin (Laisves aleja) varrella on kaikkea mahdollista, johon kannattaa ajan kanssa kävellen tutustua.

Vanhankaupungin päässä oleva suuri puistoalue on paikka, jossa hyvällä säällä kannattaa myös kävellä, ja vanhastakaupungista kannattaa pääkadun varrella olevaa alikulkukäytävää pitkin siirtyä kaupungin uusiin osiin. Siellä vastaan tulee presidentinlinnan jälkeen uuden puolen puistobulevardi (Laisvės alėja), jonka varrella on kaikkea mahdollista ja jonka tuntumassa on kortteleita, joihin kannattaa ajan kanssa tutustua.

Vanhaankaupunkiin tai Laisvės alėjaan ja sen lähikortteleihin on vaikea tutustua muuten kuin kävellen. Tietenkin voi ajatella, että kävelee linja-autoaseman tienoille asti ja palaa sieltä vanhaankaupunkiin taksilla tai bussilla, mutta tällöinkin kävelymatkaa tulee kilometritolkulla.

Jos mielii tutustua sekä vanhaankaupunkiin että uudempiin osiin, ei kannata varata majapaikkaa vanhankaupungin perukoilta vaan mieluummin kaupungin uudelta puolelta, kohtalaisen läheltä vanhaakaupunkia. Näin parissa kolmessa päivässä voi tutustua kaikkeen mahdolliseen ilman, että joutuu vaivaamaan päätään taksilla tai julkisilla liikennevälineillä.

Julkinen liikenne: linja-autot

KVT on Kaunaksen liikennelaitos, ja sillä on useita bussi- ja trollikkalinjoja. Niillä on suhteellisen helppo liikkua, mutta ne eivät kulje vanhaankaupunkiin vaan sen vieressä olevalle aukiolle [kartalla].

Linja-autoihin saa euron hintaisen lipun tasarahalla kuskilta. Jos aikoo käyttää julkisia Kaunaksessa jatkuvasti, voi Narvesen-kioskeilta ostaa puolentoista euron hintaisen kortin, johon voi ladata kolmen vuorokauden kortin reilulla viidellä eurolla tai viikon kortin kympillä. Kolmas mahdollisuus on sovellus, jonka voi ladata puhelimeen tai tabletille, ja sillä lippunsa ostava maksaa siitä vain 0,70 euroa.

Jos haluaa käyttää busseja, saattaa olla järkevää ladata puhelimeen tai tabletille Trafi-sovellus, jonka saa verkkosivuilta.

Tietoa Kaunaksen julkisesta liikenteestä saa myös Visit Kaunaksesta.

Funikulaari
Kaunaksessa voi nousta ylä- tai alamäkeen funikulaareilla, jotka ovat olleet käytössä pidempään kuin moni muu Euroopan funikulaari.

Taksi

Kaunaksessa on paljon epämääräisiä takseja, joihin ei kannata noin vain nousta, ja kaikkein järkevintä on käyttää takseja, joissa lukee Bolt. Kannattavaa on ladata puhelimeen tai tablettiin Bolt-sovellus jo ennen matkaa, ja se antaa ensimmäisestä kyydistä 7 euron alennuksen. Matkat ovat erittäin kohtuullisen hintaisia, ja taksilla liikkuminen on Kaunaksessa edullisempaa kuin bussilla liikkuminen Suomessa.

Funikulaarit

Kaunaksessa on kaksi funikulaaria [kartalla]: Žaliakalnis ja Aleksotas. Ne ovat nopeita kyytejä, joilla voi nousta ylä- tai alamäkeen, ja ne ovat alallaan todellisia kummajaisia, sillä ne ovat olleet jatkuvassa käytössä pidempään kuin moni muu Euroopan funikulaari. Niillä on edullista liikkua, ja etenkin lapsiperheet mielellään viettävät niiden kyydissä minuutin pari.

Kaupunkipyöriä
Kaunaksessa on kaupunkipyöriä, joista vastaa Citybee. Sillä on myös sähköpotkulautoja ja monen henkilön käytössä olevia, jaettuja autoja.

Pyöräily ja pyöränvuokraus

Vaikka Kaunas on Suomesta katsottuna melkoisesti etelään, ei siellä pyöräilykausi ole juurikaan pidempi ja kesällä siellä on usein rankkasateita. Hyvällä tuurilla pyörällä voi kuitenkin parissa kolmessa päivässä nähdä kaiken mahdollisen, eikä tarvetta paikasta toiseen tarpomiselle ole. Kaikkein parhaita pyöräilykelejä on odotettavissa toukokuun alun ja syyskuun puolivälin välisenä aikana.

Vanhassakaupungissa ei ole mukulakivikatujen takia mukava pyöräillä, ja kaikkein paras on pyöräillä joenrannoilla ja myös vanhankaupungin päässä olevalla laajalla puistoalueella. Kaupungin uusissa osissa on melkoisesti liikennettä, mutta jos sinne lähtee pyöräilemään kesäviikonloppuna, on liikennettä vain vähän.

Pyörän voi saada vuokralle muutamasta paikasta. Esimerkiksi Babilonas järjestää opastettuja pyöräilyretkiä ja vuokraa pyöriä. Myös Drivatis vuokraa pyöriä.

Kaunaksessa on myös kaupunkipyöriä, joilla voi tehdä jonkinlaisia matkoja. Niistä vastaa Citybee, jolla myös on sähköpotkulautoja ja monen henkilön käytössä olevia, jaettuja autoja.

Autoilu ja autonvuokraus

Kaunakseen voi tulla autolla, ja siinä tapauksessa kannattavaa on katsoa majapaikka, jolla on parkkipaikkoja. Niitä on sekä vanhassakaupungissa että muualla kaupungissa.

Auton pysäköinti on Kaunaksessa siinä mielessä hankalaa, että siellä on viisi pysäköintivyöhykettä, joilla kaikilla on eri tuntitaksat. Eri kellonaikoina on erilaisia taksoja, ja kaikkein paras on vain parkkeerata auto majapaikalle ja liikkua Kaunaksessa lähinnä jalkapelillä. Jos mielii autoilla kaikkialle, kannattaa verkkosivuilta tutustua pysäköintipaikkoihin ja vyöhykkeisiin.

Jos mielii autoilla Liettuassa, kannattaa Auto Europesta tutustua sääntöihin. Sivujen kautta saa myös vuokrattua auton, mutta se on mahdollista myös Car rentallista.

Teksti: Peter Forsberg
Kuvat: Peter Forsberg, Thomas Pusch /Wikimedia
2019/09

Älä majoitu minne tahansa – Lue alue- ja hotellivinkit

Alue- ja hotellivinkeissä kerromme parhaista alueista hotellille tai muulle majapaikalle sijainnin ja palveluiden kannalta. Lisäksi esittelemme eri alueiden pidetyimpiä yöpymispaikkoja.

Lue verkkopalvelun käyttöehdot ja tietosuojakäytäntö.  |  Tietoa palvelusta  |  Mediakortti